Pedofiilien hoito ja rangaistukset

Anonyymi

Olen sitä mieltä, että seksuaalirikoksiin syyllistymättömät pedofiiliset ihmiset, jotka kärsivät sairaudestaan ja haluavat siihen apua, ovat oikeutettuja saamaan ennaltaehkäisevää psyko- ja seksuaaliterapiaa sekä lääkehoitoa. Hoito tulisi olla helposti saatavilla julkisen terveydenhuollon kautta ja sen tulisi olla valtion kustantamaa. Näitäkin pedofiilejä on, uskokaa tai älkää.

Seksuaalirikokseen syyllistyneet pedofiilit taas tulee ehdottomasti tuomita teoistaan; aina ehdotonta vankeutta ja hoitoa. Riippuen tapauksesta, jotkut pystytään kuntouttamaan terapialla ja lääkityksellä sekä integroimaan takaisin yhteiskuntaan, pahimmat tapaukset taas tulee kastroida kemiallisesti tai pitää suljettuna psykiatrisessa sairaalassa.

Kuolemantuomioita tai omankädenoikeutta en kannata, sillä ne eivät mielestäni sovi länsimaiseen oikeusjärjestelmään tai moraaliseen ajatteluun.

Omalta osaltaan häpeärangaistus voisi myös olla tehokas; julkinen seksuaalirikollisten rekisteri voisi ehkä kitkeä uusintarikollisuutta ja pelotella niitä potentiaalisia rikoksentekijöitä, jotka eivät ole vielä tehneet mitään, pysymään kaidalla polulla. Toisaalta häpeärangaistus voi horjuttaa mielenterveyttä entisestään ja johtaa syrjäytymiseen tai työttömyyteen, mikä taas puolestaan ei edistä sellaisia seksuaalirikollisia joilla olisi ehkä mahdollisuus kuntoutua.

Nämä ovat vain minun ajatuksiani. Mitä te ajattelette?

Asiallista keskustelua kiitos!

8

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tää on mihin aviorikos äärimmäisimmillää johtaa.

    • Anonyymi

      Pedofiileille pitäis perustaa oma kylä missä he voi asua keskenään

      • Anonyymi

        Periaatteessa tuo voisi toimia, onhan näitä Yhdysvalloissa.


    • Anonyymi

      Samaa mieltä aloittajan kanssa. Meillä ei tällä hetkellä ole Suomessa juuri mitään keinoa tukea rikoksiin vielä syyllistymättömien pedofiilien elämään siten, että pysyisivät kaidalla tiellä jatkossakin. Rikoksia jo tehneille löytyy lääkehoitoa:

      https://yle.fi/uutiset/3-11499728

      Oma lähisukulaiseni lapsuudessaan oli rikoksiin syyllistyneen pedofiilin uhri ja se käytännössä pilasi hänen elämänsä. Jokainen ennaltaestetty lapsen hyväksikäyttötapaus olisi merkitykseltään todella suuri asia kun näistä toipuminen ei usein onnistu pitkänkään ajan kuluessa.

    • Anonyymi

      Mielestäni tuollaiset vielä rikokseen syyllistymättömät pedofiilit todellakin voisivat olla parannettavissa. Joku asuntolatyyppinen paikka, missä asua ja ehkä jopa rento elämäntapa voisi olla heille sopiva muoto päästä pahoista aikomuksista. Riittävästi tekemistä ja harrastuksia tarjottava. Tietenkin sen asian opettaminen, miten rikokseen syyllistyttyä ehkä muuttuu Jampaksi, joka ei pysty enää koskaan normaaaliin elämään, vaan menneet teot painavat päälle. Sellainenkin, joka tappaa, ei enää palaa normaaliin elämään. Olen kuullut, että uhri jää "huutamaan" päähän, vaikkei tosiasiassa huuda, mutta tappajalle jää se mielenkostoksi. Pahasti toisia kiduttanutkaan ei enää ehkä palaa normaaliin elämään.

      • Anonyymi

        Tuo voisi olla ihan hyvä. Mielestäni kaikenlainen seksuaalirikollisuus, kohdistui se sitten lapseen tai aikuiseen tai keneen tahansa, on hyvin inhottava ja tuomittava asia. Rikoksista täytyy antaa tuntuva rangaistus, mutta pedofiliaan olisi oikeus hakea apua siinä missä muihinkin psyykkisiin sairauksiin.

        Monet puhuvat pedofiliasta eräänlaisena seksuaalisena suuntautumisena. Se ei melko varmasti ole ihmisen oma valinta, mutta itse miellän sen nimenomaan sairaudeksi enkä suuntautumiseksi. Tämä siitä syystä että pedofilia vahingoittaa aina toista osapuolta ja monesti aiheuttaa vakavaa haittaa sitä sairastavan ihmisen psyykkeelle kun joutuu siitä kärsimään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo voisi olla ihan hyvä. Mielestäni kaikenlainen seksuaalirikollisuus, kohdistui se sitten lapseen tai aikuiseen tai keneen tahansa, on hyvin inhottava ja tuomittava asia. Rikoksista täytyy antaa tuntuva rangaistus, mutta pedofiliaan olisi oikeus hakea apua siinä missä muihinkin psyykkisiin sairauksiin.

        Monet puhuvat pedofiliasta eräänlaisena seksuaalisena suuntautumisena. Se ei melko varmasti ole ihmisen oma valinta, mutta itse miellän sen nimenomaan sairaudeksi enkä suuntautumiseksi. Tämä siitä syystä että pedofilia vahingoittaa aina toista osapuolta ja monesti aiheuttaa vakavaa haittaa sitä sairastavan ihmisen psyykkeelle kun joutuu siitä kärsimään.

        Hyvin kirjoitettu.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3667
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2396
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1955
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1721
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1493
    6. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1448
    7. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    9. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      478
      1221
    10. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      76
      1135
    Aihe