Missä on oikeistodemarit ? ei kuulu mitään, heidät on nyt vaiennettu -toistaiseksi.
Jos osa persuihin siirtynytkin, se ei kerro heistä nyt oikeaa laitaa. Heitä on kyllä SDP sisälläkin, he vain odottaa nyt johtajaansa
SDP:ssä pitkään vaikuttaneet "heinäluomalaiset" on Marinin-Rinteen kaudella sysätty surutta sivuun. Samoin kaikki oikeistodemareiksi epäillyt. Euroedustaja, ex-puheenjohtaja Eero Heinäluoman mukaan nimetty ryhmä edustaa perinteistä keskilinjan sosiaalidemokratiaa.
Marin nousi SDP:n puolueneuvoston äänestyksessä pääministeriehdokkaaksi voitettuaan Antti Lindtmanin niukasti äänin 32–29.
SDP:n puolueneuvoston pääministeriehdokasta koskevasta äänestystuloksesta voidaan päätellä, että kyseisessä puolue-elimessä marinilaisten ja heinäluomalaisten kannatus on jotakuinkin tasoissa.
Marinin keskeinen tukija on myös hänen eräänlainen operatiivinen poliittinen oppi-isänsä Antti Rinne. Marinia ja Rinnettä yhdistää näkemys SDP:n vasemmistolaistamisesta ja operatiivisen politiikan suorasukaisuus. Esimerkkinä vaikkapa taannoinen operaatio, jossa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman yritettiin siirtää päivänpolitiikasta syrjään Rinteen paikalle eduskunnan ensimmäiseksi varapuhemieheksi. Lindtman ei suostunut.
Taitaa Sanna Marin olla kohta nurkassa, kun on niin yritysvastainen.
Sanoikin kuuluvansa vasempaan laitaan, oli pohtinut aiemmin, että liittyy vasemmistoliittoon tai vihreisiin.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006649612.html
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006649078.html
Päämisterin kuuluisi edustaa koko kansan kirjoa, ei vain maan vasenta Iaitaa yksinomaan !
Ei olla totuttu noin vasemmistolaiseen pääministeriin, joka haluaisi tyhjentää yritysten kassan. Maailman parantaja tasoa.
Sanna Marin tukeutuu suppeaan piiriin SDP:ssä – sivuun jääneet katkeroituvat
Eduskuntaryhmässä ja ay-liikkeessä on kasvavaa närää pääministeriä kohtaan.
ääministeri Sanna Marin ei nauti jakamatonta suosiota SDP:n eduskuntaryhmässä. Marinin katsotaan tukeutuvan liiaksi vain omien luotettujensa piiriin. Pääministeripuolueessa syrjään sysätyt tai huomaamatta jääneet turhautuvat, tai jopa katkeroituvat.
SDP:n eduskuntaryhmässä ja osin jopa demareiden ministeriryhmässä voidaan henkilöt jakaa kolmeen ryhmään: Marinin luotetut, syrjäytetyt ja neutraalit tarkkailijat. Viimeksi mainittuihin tarkkailijoihin voidaan lukea muun muassa ministerit Timo Harakka ja Ville Skinnari. Tarkkailijat hoitavat hommansa, mutta eivät halua leimautua mihinkään leiriin. He katsovat miten asiat kehittyvät ja odottavat suurta tilaisuuttaan.
Sanna Marinin kilpi kestää niin kauan kuin SDP:n kannatusluvut pysyvät hyvinä. Jos suosion suunta kääntyy, voi pääministerille olla odotettavissa vaikeuksia myös omassa puolueessa. Marinin nousu politiikan huipulle on ollut nopea. Hän ei ole ehtinyt oppimaan vielä, kantapään kautta, kaikkia politiikan lainalaisuuksia. Esimerkiksi sitä, että pääministerin on hoidettava oma eduskuntaryhmänsä tuekseen. Ihmisten huomioiminen on tässä keskeinen keino.
SDP:n eri ryhmittymien kesken ei käydä taistelua vain henkilöiden ja eri valtaryhmien välillä. Kyse on myös poliittisesta linjasta. Sanna Marin on edustanut aiemmin demareissa varsin vasemmistolaista linjaa ja vasemmistosuuntaus näyttää nyt vakiinnuttaneen johtoasemansa puolueessa.
Marin kaatuu saappaat jalassa, se jo niin vähästä kiinni
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058