Hyvin sössitty koronanhoito.

Hallituksella on ollut yli vuosi aikaa toimia, koronan etenemisen estämiseksi. Mutta eivät kykene tekemään mitään.
Onneksi Suomi on harvaanasuittu maa, ei kaikki sairastu heti ensimmäisellä viikolla.
Onhan yleisessä tiedossa, etteivät feministit keskenään pysty sopimaan mistään asiasta, mikä käsitys on saanut vahvistusta hallituksen nykyisestä sekoilusta.

Onko meillä enää varaa, Mariinin hallitukseen?

18

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oliskohan Marinin kannattanut kuunnella presidentin neuvoa ja perustaa koronanyrkki, heti taudin alkuvaiheissa?

      • Anonyymi

        Olisi pitänyt kuunnella. Oma ego tuli vaan vastaan. Ei voi ottaa neuvoja vastaan, varsinkaan kokomuuslaiselta mieheltä


      • Anonyymi

        Kyllä olisi kannattanut kuunnella Saulia.
        Sanna on paukutellut liivin hekseleitä ja kuvitellut olevansa yksin kaliffi kaliffin paikalla ja hoitavansa kaiken. Sekoilut alkoi jo vuosi sitten suojavarusteiden hankinnoissa ja vauhti vaan kiihtyy jatkuvana selittelynä ja ristiriitaisena viestintänä.
        Ykkös aamussa Sanna totesi koronan voivan kestää vielä vuosia ? Eli hän ei usko rokotteiden auttavan


    • Anonyymi

      Ei vuosi riitä, ministereillä on liian vähän valtiosihteerejä,avustajia ja avustajien avustajia, apulaisministereitä ja heille avustajia olisi tarvittu.

      • Anonyymi

        Jonson & jonson mokasi testi erä 2025 julkaistavaan SPARS virukseen paisui 15 miljoonaksi annokseksi.

        Torstai 1.4.
        Valmistusvirhe pilasi 15 miljoonaa rokoteannosta

        Kello 8.19: Valmistusvirhe pilasi noin 15 miljoonan annoksen erän Johnson & Johnsonin koronarokotetta Yhdysvalloissa, kertoo New York Times.

        Baltimorelaistehtaassa valmistettu erä ei yhtiön mukaan vastannut laatustandardeja. New York Timesin tietojen mukaan tämä johtui inhimillisestä virheestä.

        Lehden mukaan virhe voi viivyttää Johnson & Johnsonin tulevia rokotetoimituksia Yhdysvalloissa.


    • Anonyymi

      Suomella näyttäisi olevan hyvin viisas ja toimintakykyinen hallitus , ei lähde jokaiseen thl :n masinoimaan , pelottelu ja kaaos teoriaan mukaan , edelleen joka vuosi kuolee Suomessa 1000 ihmistä kaatumisen seurauksena . Ei tämä feikki pelottelu korona nyt ihan mee läpi. Tavallinen influenssa joka sekin on toki tappava . Tarkoitus on vain ja ainoastaan saada pässit rokotepiikille . Sisältää muuten samaa myrkkyä jota käytetään ihmisten teloituksissa = kaliumkloridi

      • Anonyymi

        Onneksi vain feministit ovat kanssasi täysin samaa mieltä.


      • Kaatumisen oivana puolena voitaneen pitää sen tarttumattomuutta ilmanvirtausten tai pärskimisen välityksellä. Siinä vain kunnon tömäisy saattaa välittää tautia!


      • Anonyymi
        varakaanari kirjoitti:

        Kaatumisen oivana puolena voitaneen pitää sen tarttumattomuutta ilmanvirtausten tai pärskimisen välityksellä. Siinä vain kunnon tömäisy saattaa välittää tautia!

        Paljon puhuvat päättäjät palkkansa eteen ja ovat näytillä. Korona levinneisyyden pääkaupunkisedulla olisi voinut estää tehokkaammin mutta kun puuttuu päätöksenkyky ja toimeenpanovalta ja pelko äänestäjistä niin sekametelisoppa siitä syntyy kuten on nähty. Politikointi olipa aihe mikä hyvänsä on siitä ihmeellistä että synnyttää suurta pa.kaa varsinkin kun riitaisa akkalauma sekä muutamat nassukkamiehet on päättämässä n.5milj. väestön asioita. .nii no kyllä komissiolta rysselistä se apu lähtee kun oma pää ei riitä. Piiloudutaan sen taakse.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Paljon puhuvat päättäjät palkkansa eteen ja ovat näytillä. Korona levinneisyyden pääkaupunkisedulla olisi voinut estää tehokkaammin mutta kun puuttuu päätöksenkyky ja toimeenpanovalta ja pelko äänestäjistä niin sekametelisoppa siitä syntyy kuten on nähty. Politikointi olipa aihe mikä hyvänsä on siitä ihmeellistä että synnyttää suurta pa.kaa varsinkin kun riitaisa akkalauma sekä muutamat nassukkamiehet on päättämässä n.5milj. väestön asioita. .nii no kyllä komissiolta rysselistä se apu lähtee kun oma pää ei riitä. Piiloudutaan sen taakse.

        Hallituksessa olo on jotain mikä vaatii päätöksentekokykyä ja se on nykyiseltä hallitukselta paljolti hukassa! Nyt päätökset tehdään vasta kun ne alkavat jo olla myöhässä koska riskiä ei uskalleta ottaa. Riski kuitenkin kuuluu aina menestykseen, se pitää tajuta jos aikoo ministerin virka-auton kyytiin!


    • Anonyymi

      Jaahas,,hallitusko se on lääkäri??Entäpä jos kansa menisi itseensä ja katsoisi peiliin ?ei kai hallitus voi tätä ennenkaikkea juppikansaa vetää paskaköydellä pois ravintoloista ja törsäysjuhlista oisko yksityishenkilöillä jotain käytös muutsta tehtävissä,,ps,en ole minkään puolueen kannattaja!!

      • Anonyymi

        Hallitus on se joka päättää rajoituksista. Paitsi ei tämä Marinin hallitus. Marin päästää tautiset maahan, kiertämään kehärataa ympäri, jotta kaikki saa taudin tasapuolisesti.


    • Anonyymi

      Jos jotain pitäisi tehdä rajoilla tai maahanmuuttajien keskuudessa niin silloin loppuu hallitukselta neuvot. Suomalaisia kyllä pystytään rankaisemaan vaikka syyttä. Omaa kansaa ei suosita. Tämä hallitus ei aja suomalaisten etua. Se on kyllä kerrottu jo monta kertaa.

    • Anonyymi

      Nykyään näyttää siltä, ettei hallitukselta edes oleteta asioiden ymmärtämistä ja oman järjen käyttöä, kun nyt mediassa syytellään heidän avustajiaan. Muutoinkin hallitus toimii thl.n ja terveysministeriön pelottelun ja liioiteltujen uhkakuvien pohjalta. Esim. Tuija Kumpulaisen toistelema arvio viime keväänä, jonka mukaan 60 prosenttia eli yli kolme miljoonaa suomalaista tulee saamaan koronataudin ja kolmen viikon takainen Thl.n arvio, jonka mukaan nyt päivittäiset tartunnat saattavat nousta yli 11 tuhannen. Näihinhän hallitus luottaa sokeasti vailla suhteellisuuden tajua. Hallitus kehuu itseään, ja etenkin SDP, kuinka he suojelevat kansalaisten terveyttä ymmärtämättä lainkaan tai välittämättä, että kansalaisten mielenterveys on yhtä tärkeä osa terveyttä ja sitä he kertakaikkiaan ovat koetelleet ja monilta tuhonneetkin jo yli vuoden. Todella huonoa ja yksisilmäistä , sanoisin jopa sokeaa tilanteen hallintaa tällä hallituksella ollut.

    • Anonyymi

      Mallia pitäisi ottaa Unkarista, jossa on ryhdikäs isänmaallisen oikeistolainen hallitus.

      Eilenkin Unkarissa kuoli vain 302 ihmistä koronaan. Ja toissapäivänä vaivaiset 274.

      • Anonyymi

        Kaikki jotka kuolevat koronan kanssa, raportoidaan kuolleeksi koronaan. Suomessakin on syöpäpotilaiden raportoitu kuolleen koronaan. Korona on tappanut vain joitakin perusterveitä ihmisiä. Sitten kun puhutaan todellisesta pandemiasta, kuten Espanjan taudista aikanaan viime vuosisadan toisella vuosikymmenellä, tappoi se nuoria miehiä useita prosentteja laajalti. Kaksi kolmasosaa tautitapauksista ja myös kuolemista on Husin eli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella ollut koko ajan. Suomi on täällä merten takana erossa muista maista. Venäjän vastainen rajakontrolli toimii erinomaisesti. Muiden maiden keskellä sijaitsevat tiheämmin asutut maat ovat tietenkin taudin leviämisen kannalta eri asemassa kuin syrjäinen Suomi. Paremmalla varsinkin EU-maista tulevien rajavalvonnalla olisimme vielä paremmassa tilanteessa. Meillä on kaikkiaan ollut alle 1,5 % kansalaista viruspositiivisia nyt jo yli vuoden aikana. Se ei oikeasti ole mikään hirvittävä pandemia. STM toitotti viime keväänä Tuija Kumpulaisen suulla, että heidän arvionsa mukaan 60 % kansalaisista tulee saamaan taudin. Jokainen tolkun ihminen ymmärsi jo siinä vaiheessa, että se on härskiä pelottelua. Ei voi olla niin, että terveysalan asiantuntijoiden arviot ovat kerta toisensa jälkeen monikymmenkertaisia toteutuneisiin verrattuna. Kyse on siis tarkoituksenmukaisesta pelottelusta ja uhkakuvien liioittelusta. Tällaisiin arvioihin perustaen on hallitus säätänyt sulkuja ja estoja, joiden vuoksi ihmisten pahoinvointi ja etenkin nuorten on lisääntynyt dramaattisesti ja valtio velkaantunut holtittomasti. Sekin koituu vielä nuorten maksettavaksi. Koronan kanssa kuolleiden keski-ikä sensijaan on hieman korkeampi kuin mediaani eliniän odote Suomessa yleisesti.


    • Anonyymi

      Hallitus on hoitanut pestinsä mallikkaasti. Meillä on mahdollisuus selvitä paremmin, kunhan vain toimimme, niinkuin ohjeistetaan. Oma ajattelu on toki sallittua. Etäisyys, käsienpesu ja maskit.

      Hyvä Suomi, taas selätetään yksi uhka!

      • Anonyymi

        Suomi on todella harvaan asuttu maa, mistä johtuu ettei tauti ole levinnyt vieläkin pahemmin, hallituksen jatkuvista hölmöilystä huolimatta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5450
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      244
      1637
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      327
      1164
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      322
      1157
    Aihe