Siimes ennakoi hallituksen loppua Osaamattomuuttaan

Suvi-Anne Siimes: Ärsytyskynnykseni on aiempaa alempana – voi olla, että niin on myös monilla muilla

Luin muutama kuukausi sitten Rutger Bregmanin kirjan Hyvän historia. Yksi sen tarjoamista tiedonjyvistä oli, että ihmiset ovat onnellisempia ilman uutisia. Ajatus tuntui oudolta, mutta uskon siihen nyt, kun edessäni aukenee jo toinen peräkkäinen koronarajoitusten kevät.

Vuosi sitten sympatiani olivat tuoreen pääministerin ja hänen kohti tuntematonta haparoineiden joukkojensa puolella. Nyt jo harmittaa välillä. Myös ärsytyskynnykseni on aiempaa alempana.

Voi olla, että niin on myös monilla muilla.
En itse kaipaa poliittista poseerausta enkä varsinkaan pelottelua.
Korona-aika on kuin kävelyä keväisillä jäillä. Ne voivat murtua varoittamatta jalkojen alla.

Jää voi pettää epidemiatilanteen pahenemisen takia. Tai siksi, että yhteiskunnallinen luottamus ei vain enää riitä. Ensimmäinen riski pienenee oikea-aikaisten rajoitustoimien ja niiden tehokkaan toimeenpanon avulla. Luottamusta puolestaan vahvistaa selkeä, avoin ja mahdollisimman reaaliaikainen viestintä.

Molemmissa toimissa on ollut toivomisen varaa tänä keväänä. Entinen teräsjää voi siksi lähteä murtumaan myös pääministerimme jalkojen alta.

LUOTTAMUS ON ollut Suomessa perinteisesti vahvaa. Sitä on pidetty jopa maamme ikiomana taikavoimana. Sen ansiosta koronatoimiakin oli pitkään helppo rakentaa ja johtaa teknokraattisten mallien ja ylhäältä alas suunnattujen viestien avulla.

Taikavoimassamme on kuitenkin myös heikentymisen merkkejä.
Puoluekenttä on sirpaloitunut ja äänestysaktiivisuus alentunut. Vaaleihin on ollut vaikeampi löytää ehdokkaita ja virkamiesten arvostelu ja syyttely ovat yleistyneet myös poliitikkojen parissa.

Hallituksen kyky ennakoida erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja on ollut hetkittäin jopa häkellyttävän heikkoa. Samalla rajoja ja yksityisiä tiloja koskevat koronarajoitukset ovat vuotaneet tavalla, jota monien on ollut vaikea ymmärtää ja varsinkaan hyväksyä.

En itse kaipaa poliittista poseerausta enkä varsinkaan pelottelua. Minulle riittäisivät pelkät paperinmakuiset faktat siitä, millaisten seikkojen perusteella rajoituksista kulloinkin päätetään, miten päätettyjen toimien vaikuttavuutta seurataan ja kuinka erilaisiin vaihtoehtoihin varaudutaan jo ennakolta.

Nuo tiedot kuitenkin puuttuvat kuvasta. Tai ainakaan ne eivät aina tavoita aktiivista kansalaista ajoissa. Siksi koronarajoituksia koskevan uutisoinnin seuraaminen tuntuu usein raskaalta ja kuluttavalta.

https://demokraatti.fi/suvi-anne-siimes-arsytyskynnykseni-on-aiempaa-alempana-voi-olla-etta-niin-on-myos-monilla-muilla

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Turha pitää tumpeloa pääministeriä vasemsmistolais ministereineen, heillä puuttuu näkemys kokemuksen ohella.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Laki taho !


    • Anonyymi

      Siimes sanoi suoraan, että nyt ei suksi luista pääministerillä.

      • Anonyymi

        Siemen on kommunisti, silloin kun sopii ja hän siitä hyötyy. Ei voi arvostaa ihmistä, joka syö sanansa, kääntää takkinsa ja muiden kommunistien tapaan, päästyään herrojen eevaksi lausuu juuri tuollaista potaskaa, joka miellyttää työnantajia. Siimes taitaa olla taas vaihtamassa duunia?

        Siimeksen mielipiteellä ei kyllä oikeasti ole pennin vertaa merkitystä!


      • Anonyymi

        Eipä sitä muuten voi tulkita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siemen on kommunisti, silloin kun sopii ja hän siitä hyötyy. Ei voi arvostaa ihmistä, joka syö sanansa, kääntää takkinsa ja muiden kommunistien tapaan, päästyään herrojen eevaksi lausuu juuri tuollaista potaskaa, joka miellyttää työnantajia. Siimes taitaa olla taas vaihtamassa duunia?

        Siimeksen mielipiteellä ei kyllä oikeasti ole pennin vertaa merkitystä!

        Siimes sosipopaatti.Katsoin sattumalta dokumentin Kallis lääke vuodelta 2008 jossa haastateltiin Siimestä.Täti valehteli päin näköä joka kysymyksessä.Vaikka tekemisestä aikaa on selvää että pelklästään lääkekulujen kasvu sittemmin satoja miljoonia jopa yli miljardin tähän mennessä yhteiskunnalle.Patologinen valehtelija sekä Aktiv Hansa copimuksen allekirjoittaja virkavastuulla.Valtiopetos ei vanhene.Akka voi joutua lusimaan siitä vieläkin.


    • Anonyymi

      pitäis tuo takinkääntäjänatku suunsa kiinni ja menköön häkämieheltä kyselemään lisää ohjeita.
      JA hävetköön että on joskus höperehtinyt olevansa vasemmistolainen, eK.lainen troijan tamma koko ämmä

      • Anonyymi

        Kommunisti ajatukseltaan, ei tue enää Sannaa.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Niin ne "viisaat" yksi toisensajälkeen olleet väärässä hallituksenkestävyyteen nähden.
      Marin hallitusporskuttaa eteenpäin, että laineetlyövät Orpon ja Purran porstuaan.

    • Anonyymi

      Siimes pahimman lajin takunkäöntäjä, ei jatkoon.

    • Anonyymi

      Siimes lääkärin vaimo, koskaan edes vasuri ollutkaan. Näyttää pääministeri Sannakin vielä tekevän saman vaihdon.

      • Anonyymi

        Mitenkä Li tuskin hänkään kommunisteihin uskoo.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5340
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      113
      1592
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      231
      1550
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1143
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      302
      1105
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe