"Pääosin yhdysvaltalaisella datalla tehty laaja yli 230 000 koronapotilaan terveystietoihin perustuva tutkimus osoitti, että joka kolmas (34%) taudistaan elossa selvinnyt kärsi psyykkisistä tai neurologisista häiriöistä kuuden kuukauden sisällä infektiosta. Kyse oli diagnosoiduista häiriöistä".
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/mu/3d49a8fe-73f3-4e8f-99da-0e08aeb65426?ref=ampparit:59d6
Tutkijat tarkkailivat neljäätoista eri diagnoosia, joista kaikkein yleisimmiksi osoittautuivat ahdistuneisuus ja masennus, kertoo Reuters. Tutkijat eivät osanneet vielä sanoa, millä mekanismilla koronavirus aiheuttaa psyykkisiä ja neurologisia oireita, joten jatkotutkimusta kaivataan.
Koronan jälkioireista aivoinfarktit, dementia ja muut neurologiset häiriöt olivat harvinaisempia kuin psyykkiset oireet. Silti niitäkin esiintyi tilastollisesti merkittävästi, varsinkin covid-19-infektion vakavaa muotoa sairastaneilla.
Joka kolmas koronapotilas kärsii myöhemmin psyykkistä tai neurologisista häiriöistä
18
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Long-covid on omaa syytä.
Miksei investoinut 69 senttiä tartunnan estäään FFP2-suojaimeen. - Anonyymi
Ei yllätä. Onhan noista puhuttu koko ajan. Vakava sairaus - esim. tehohoito - jättää useimmiten jonkin asteisia traumaperäisen stressin oireita. Neurologinen oireilu on ollut pitkään tiedossa. Näiden lisäksi korona voi jättää pysyviä elimellisiä vaurioita (sydän, keuhkot, munuaiset). Ei todellakaan ole mikään nuha.
- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Ai JENKEISSÄ ja jenkeillä tehty tutkimus! AHAA!
No siinä tapauksessahan korona parantaa kyseisiä tauteja, koska ENNEN koronaa 100 % yhdysvaltalaisista kärsi neurologisista ja psyykkisistä häiriöistä? :P :D- Anonyymi
AHAA SUOMALAISTEN SYNNYNNÄINEN PÄÄPUUTUMISTAUTI!
- Anonyymi
... ja löyty tost yks WHO tekemä tutkimuskin, jossa käsiteltiin ihan maailmalaajuisesti mentaalisia ja neurologisia häiriöitä, jossa mainitaan niistä että:
” 30% of the total burden of non-communicable diseases is due to mental and neurological disorders”
Yllättävää kyllä ihan saa määrä kuin koronan jälkeisiäkin tapauksia?
Joten...? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Joten...?Mitä ihmeellistä siinä on? Olipa tauti tarttuva tai ei, niin verenkiertohäiriöt ja hapenpuute, jotka liittyvät myös koronaan, vaurioittavat hyvin helposti aivoja ja muutakin hermostoa ja heikko kunto ja kuolemanvaaran kokeminen sekä raskas tehohoito aiheuttavat syviä traumoja.
Teile juntti-"lääketieteilijöille" maailma on tietenkin käsittämättömiä ihmeitä täynnä ja vähintään puolet niistä voat merkkejä aivan stanallisista salaliitoista, anteeksi, piti kirjoittamani sala liitoista.
Osa tietysti ehkä onkin ja joskus saatatte olla oikeassakin. Mutta tuossa ei kyllä jää tilaa minkäänlaiselle salaliittoepäilyllekään, niin jokapäiväisestä asiasta sairaanhoidon arjessa siinä on kysymys. Täydellinen maallikko ei kai tajua sitäkään, että suurin osa tutkimuksista vain vahvistaa sen, minkä kokeneet alalla tiesivät jo ennen sitäkin. Äärimmäisen harvoin tutkimus paljastaa jotain täysin uutta ja ennen tuntematonta tietoa. Ja näin se on jokaisella tieteenalalla, ei vain lääketieteessä. Media tietenkin uutisoi myyvin otsikoin ja siitä saattaa alaa muuten seuraamattomalle herkkäuskoiselle syntyä käsityksiä, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Asioita on kuitenkin nykyisin aika helppo seurata myös itse, jolloin median isotkin otsikot asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa, mutta tietenkin siinä katoaa myös niistä hohkaava kiehtova mystisyys, joka yleensä on niihin aivan tarkoituksella istutettu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmeellistä siinä on? Olipa tauti tarttuva tai ei, niin verenkiertohäiriöt ja hapenpuute, jotka liittyvät myös koronaan, vaurioittavat hyvin helposti aivoja ja muutakin hermostoa ja heikko kunto ja kuolemanvaaran kokeminen sekä raskas tehohoito aiheuttavat syviä traumoja.
Teile juntti-"lääketieteilijöille" maailma on tietenkin käsittämättömiä ihmeitä täynnä ja vähintään puolet niistä voat merkkejä aivan stanallisista salaliitoista, anteeksi, piti kirjoittamani sala liitoista.
Osa tietysti ehkä onkin ja joskus saatatte olla oikeassakin. Mutta tuossa ei kyllä jää tilaa minkäänlaiselle salaliittoepäilyllekään, niin jokapäiväisestä asiasta sairaanhoidon arjessa siinä on kysymys. Täydellinen maallikko ei kai tajua sitäkään, että suurin osa tutkimuksista vain vahvistaa sen, minkä kokeneet alalla tiesivät jo ennen sitäkin. Äärimmäisen harvoin tutkimus paljastaa jotain täysin uutta ja ennen tuntematonta tietoa. Ja näin se on jokaisella tieteenalalla, ei vain lääketieteessä. Media tietenkin uutisoi myyvin otsikoin ja siitä saattaa alaa muuten seuraamattomalle herkkäuskoiselle syntyä käsityksiä, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Asioita on kuitenkin nykyisin aika helppo seurata myös itse, jolloin median isotkin otsikot asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa, mutta tietenkin siinä katoaa myös niistä hohkaava kiehtova mystisyys, joka yleensä on niihin aivan tarkoituksella istutettu.Mielestäni kysymys on aihellinen, että jos ennen koronaa jotain sairautta tai oiretta on esiintynyt tietyllä osuudella västöstä ja nyt koronan sairastaneilta on saatu vastaavia tuloksia, eikä sen paempia, niin miten se korona asiaa on pahentanut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni kysymys on aihellinen, että jos ennen koronaa jotain sairautta tai oiretta on esiintynyt tietyllä osuudella västöstä ja nyt koronan sairastaneilta on saatu vastaavia tuloksia, eikä sen paempia, niin miten se korona asiaa on pahentanut?
Oletko idiootti vai etkö osaa lukea? Kolmanneksella ei-tarttuvia tauteja sairastaneista on samanlaisia jälkioireita kuin samalla määrällä koronan sairastaneita. Jokainen koronan takia jälkioireet saanut on tietenkin lisää kokonaismäärään, josta ei ole lainauksissa tai aloituksessa mainittu mitään.
Te koronadenialistit olette kyllä aika psykoottista väkeä. - Anonyymi
Kärsimys jalostaa tartuntatautimyönteisen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmeellistä siinä on? Olipa tauti tarttuva tai ei, niin verenkiertohäiriöt ja hapenpuute, jotka liittyvät myös koronaan, vaurioittavat hyvin helposti aivoja ja muutakin hermostoa ja heikko kunto ja kuolemanvaaran kokeminen sekä raskas tehohoito aiheuttavat syviä traumoja.
Teile juntti-"lääketieteilijöille" maailma on tietenkin käsittämättömiä ihmeitä täynnä ja vähintään puolet niistä voat merkkejä aivan stanallisista salaliitoista, anteeksi, piti kirjoittamani sala liitoista.
Osa tietysti ehkä onkin ja joskus saatatte olla oikeassakin. Mutta tuossa ei kyllä jää tilaa minkäänlaiselle salaliittoepäilyllekään, niin jokapäiväisestä asiasta sairaanhoidon arjessa siinä on kysymys. Täydellinen maallikko ei kai tajua sitäkään, että suurin osa tutkimuksista vain vahvistaa sen, minkä kokeneet alalla tiesivät jo ennen sitäkin. Äärimmäisen harvoin tutkimus paljastaa jotain täysin uutta ja ennen tuntematonta tietoa. Ja näin se on jokaisella tieteenalalla, ei vain lääketieteessä. Media tietenkin uutisoi myyvin otsikoin ja siitä saattaa alaa muuten seuraamattomalle herkkäuskoiselle syntyä käsityksiä, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Asioita on kuitenkin nykyisin aika helppo seurata myös itse, jolloin median isotkin otsikot asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa, mutta tietenkin siinä katoaa myös niistä hohkaava kiehtova mystisyys, joka yleensä on niihin aivan tarkoituksella istutettu.No ilmiselvästi ainakaan sulla ei veri pääse päähän asti, jos pidät WHOn tekemää tutkimusta ”salaliittoteoriana”? :)
Etkä tuntunut ymmärtävän hölkäsen pöläystä juuri muustakaan, jota yritin selittää, joten koitetaas rautalankamallia!
1. Ennen koronaa 30 % maapallon väestöstä oli ollut neurologisia tai psyykkisiä oireita.
2. Koronan jälkeen 30 % maapallon väestöstä oli edelleen neurologisia tai psyykkisiä oireita.
3. Mitä korona siis aiheutti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni kysymys on aihellinen, että jos ennen koronaa jotain sairautta tai oiretta on esiintynyt tietyllä osuudella västöstä ja nyt koronan sairastaneilta on saatu vastaavia tuloksia, eikä sen paempia, niin miten se korona asiaa on pahentanut?
Onneks edes JOILLAIN pääsee happi päähän asti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko idiootti vai etkö osaa lukea? Kolmanneksella ei-tarttuvia tauteja sairastaneista on samanlaisia jälkioireita kuin samalla määrällä koronan sairastaneita. Jokainen koronan takia jälkioireet saanut on tietenkin lisää kokonaismäärään, josta ei ole lainauksissa tai aloituksessa mainittu mitään.
Te koronadenialistit olette kyllä aika psykoottista väkeä.”Lisää kokonaismäärään”?
Voi lapsiraukka, kun 30 % 30 % on 60 % eikä 30 %! :) :/
- Anonyymi
Joka kolmas käyttää mieliala lääkeitä joten hyvin mahdollista että nuo mielisairaat oikeasti kokee joitain outoja tuntemuksia. Periaatteessa mistä tahansa.
Jaa että ahdistuu ja masentuu flunssasta? Suljetulle kiitos.
- Anonyymi
Tuntuuko hyvältä plussailla omia oksennuksiaan?
- Anonyymi
Koronan syyksi laitetaan kaikenlaista.
- Anonyymi
Rokotteista saa kaikenlaisia häiriöitä, joita sitten taas lääkitään.
https://finance.yahoo.com/quote/PFE/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363667- 122396
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371955Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211721Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301493- 1241448
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141246
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4781221- 761135