Päätoimittaja Jaakko Heinimäen kirjoitus Kirkko ja kaupunki -lehdessä 25.2.2021 kertoo kaiken kirkon onnettomasta tulevaisuusnäkymästä:
”Kyse ei ole siitä, että ollakseen kristitty pitäisi allekirjoittaa koko systeemi katekismuksineen ja uskontunnustuksineen, kirkolliskokousten päätöksineen ja seurakuntaneuvoston pöytäkirjoineen. Ei tarvitse edes uskoa Jumalan olemassaoloon, riittää että toivoo sitä.”
Rimaa lasketaan koko ajan sitä mukaan mitä hankalammaksi kirkon asema menee. Heinimäen viimeinen lause menee jo aika pahasti parodian puolelle.
Hänen puolustuksekseen voi tietenkin katsoa, että samoilla linjoilla on muutama muukin kirkon silmäätekevä ollut.
Down Goes Kirkko!
Kirkolla surkeat tulevaisuusnäkymät
35
61
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo Heinimäen lausahdus on niin korni että mun oli mentävä 'alkulähteelle". Löytyi muuutamasta muustakin lähteestä. Heinimäki on mielestäni normaalisti ihan kelpo heppu, mutta nyt taisi iskeä joku pimeämpi hetki. Tuollaistahan pitäisi löytää vain jostakin Äpy -lehdestä tai Mad:stä.
No, hyvvää siinä tietenkin on se, että tajuaa että eväät on jo syöty. "Heinimäen viimeinen lause menee jo aika pahasti parodian puolelle."
Toisaalta tuo on totuus. Noin 95% uskovaisista on juuri näitä. He eivät ole deluusion vallassa eivätkä edes usko jumalien olemassaoloon, joten heille jää ainoastaan toivo. Noin 5% on mielisairauden määritelmän täyttävän uskonnollisen deluusion vallassa. Heidän ei tarvitse toivoa.- Anonyymi
Jos 95% uskovaisista ei usko, vaan toivoo Jumalan olevan olemassa niin minkä vuoksi? Jos maailma ympärillä on hyvä ja tulevaisuus näyttää hyvältä, miksi pitää toivoa että on Jumala?
On olemassa mielisairaudeksi diagnosoitavia harhoja, mutta uskonnolliset uskomukset itsessään ei sitä ole.
"Uskomusta ei pidetä harhaluulona, jos se on luonteeltaan henkilön kulttuurissa tai alakulttuurissa yleisesti ilmenevä uskonnollinen vakaumus tai maailmanselitys."
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00372 Anonyymi kirjoitti:
Jos 95% uskovaisista ei usko, vaan toivoo Jumalan olevan olemassa niin minkä vuoksi? Jos maailma ympärillä on hyvä ja tulevaisuus näyttää hyvältä, miksi pitää toivoa että on Jumala?
On olemassa mielisairaudeksi diagnosoitavia harhoja, mutta uskonnolliset uskomukset itsessään ei sitä ole.
"Uskomusta ei pidetä harhaluulona, jos se on luonteeltaan henkilön kulttuurissa tai alakulttuurissa yleisesti ilmenevä uskonnollinen vakaumus tai maailmanselitys."
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00372Määrittelykysymys, homoushan oli pitkään määritelty sairaudeksi.
Asiallisesti katsoen taikausko on ja tulee olemaan mielen sairaus!- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Määrittelykysymys, homoushan oli pitkään määritelty sairaudeksi.
Asiallisesti katsoen taikausko on ja tulee olemaan mielen sairaus!Onko sinusta hyvä asia että homous on joskus määritelty sairaudeksi?
Lääketieteellisesti katsoen uskonto ei ole mielen sairaus. Raamatun mukaan "Hullu sanoo sydämessään, " Ei ole Jumalaa."" Luotan tieteeseen ja totean että kyse ei ole suoranaisesta hulluudesta vaan ateistisesta maailmanselityksestä. Anonyymi kirjoitti:
Onko sinusta hyvä asia että homous on joskus määritelty sairaudeksi?
Lääketieteellisesti katsoen uskonto ei ole mielen sairaus. Raamatun mukaan "Hullu sanoo sydämessään, " Ei ole Jumalaa."" Luotan tieteeseen ja totean että kyse ei ole suoranaisesta hulluudesta vaan ateistisesta maailmanselityksestä.Niin, olihan kristinuskonharhaisilla aikanaan tapana polttaa noitia nuotiolla.
Anonyymi kirjoitti:
Jos 95% uskovaisista ei usko, vaan toivoo Jumalan olevan olemassa niin minkä vuoksi? Jos maailma ympärillä on hyvä ja tulevaisuus näyttää hyvältä, miksi pitää toivoa että on Jumala?
On olemassa mielisairaudeksi diagnosoitavia harhoja, mutta uskonnolliset uskomukset itsessään ei sitä ole.
"Uskomusta ei pidetä harhaluulona, jos se on luonteeltaan henkilön kulttuurissa tai alakulttuurissa yleisesti ilmenevä uskonnollinen vakaumus tai maailmanselitys."
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00372” On olemassa mielisairaudeksi diagnosoitavia harhoja, mutta uskonnolliset uskomukset itsessään ei sitä ole.”
Jos tarkastellaan puhtaasti mielisairauden määritelmää niin jumalusko on patologista deluusiota. Alla linkki tieteelliseen artikkeliin. Jos tosiaan homous (johon ei kuulu deluusioita) on määritelty mielisairaudeksi ja samaan aikaan omat deluusiot (jumalat, noidat, noitien polttamiset jne) on määritelty normaaliudeksi niin onhan tämä vähän hassua, vai mitä?
From an evidential perspective, atheists can be construed as proposing a “negative existential” (God does not exist), whereas believers posit a “positive existential” (God exists). It is conceivable that both propositions are motivated, but OCCAM’s razor requires only that the latter be scien- tifically justified. In the absence of compelling objective evidence for God’s existence, therefore, religious belief is, alethically speaking, pathological and, by two-factor standards, delusional.
https://ora.ox.ac.uk/objects/uuid:d6409506-5f22-4b82-bcc4-64f7cf5ad8f6/download_file?safe_filename=Hallucinating God? The cognitive neuropsychiatry of religious belief and experience&file_format=application/pdf&type_of_work=Journal article- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Niin, olihan kristinuskonharhaisilla aikanaan tapana polttaa noitia nuotiolla.
Totta, niinhän sitä kerrotaan. Onneksi nykypäivänä noituus on jälleen elpynyt. Ainakin löytyy ihmisiä jotka nimittävät itse itseään noidaksi. Nykyään pääsee toteuttamaan kutsumustaan noitana ja jopa ansaitsemaan sillä toimeentulonsa. Muutosta voidaan siis todeta tapahtuneen.
Psykologin mukaan olemme yllättävän taikauskoisia vaikka sitä aina ei huomaa ja siihen pyritään suhtautumaan huumorilla. On tietenkin määrittelykysymys pitääkö psykologiaa tieteenalana vai hörhöilynä.
Muinaisna aikoina kuolinsyyt ovat olleet moninaiset. Yllättäen saattaa jopa omasta suvusta löytyä murhamiehiä (tilastollisesti murhaajat ovat useimmiten miehiä) kun hieman pöyhäisee. Jokainen kuitenkin vastaa omista teoistaan eikä isiensä teoista.
- Anonyymi
Jos yksi ihminen näkee harhoja, on se osoitus mielen sairaudesta.
Jos moni ihminen näkee harhoja, on kyse uskonnollisesta ilmiöstä...- Anonyymi
Aistiharhat voivat johtua mielen sairaudesta, fyysisestä sairaudesta tai vaikkapa lääkärin määräämästä lääkkeestä fyysiseen sairauteen. Eikä mielisairauttakaan olisi hyvä käyttää pilkkakirveenä vaikkei itse uskoisikaan Jumalan olemassaoloon.
Yhteiskunnan tehtävä on tarjota hoitoa. Joskus ihminen ehtii tehdä oman ratkaisunsa ennen kuin hoitoonpääsy avautuu. Tämä tietenkään ei paatunutta vapaa-ajattelijaa lotkauta, joka kampanjoi ihmisen oikeudesta itsemurhaan sekä vaatimalla vaatii vastausta kenelle hengityskonepaikka annetaan ja kenelle ei.
Mutta Jumala pitää hulluistaankin huolen, toisin kuin näsäviisaan teini-ikäisen tasolle jääneet vaparit joilla on vastustamaton halu pilkata. Pitäisikö mennä aikuisten protuleirille oppimaan suvaitsevaisuutta?
"Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, EI EKSY - EIVÄT HULLUTKAAN. "
Edelleen vastausta vaille jää, miksi 95% uskovaisista eivät ole harhaluulon vallassa, eivätkä usko Jumalan olemassa oloon, kuitenkin toivovat sitä. Miksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aistiharhat voivat johtua mielen sairaudesta, fyysisestä sairaudesta tai vaikkapa lääkärin määräämästä lääkkeestä fyysiseen sairauteen. Eikä mielisairauttakaan olisi hyvä käyttää pilkkakirveenä vaikkei itse uskoisikaan Jumalan olemassaoloon.
Yhteiskunnan tehtävä on tarjota hoitoa. Joskus ihminen ehtii tehdä oman ratkaisunsa ennen kuin hoitoonpääsy avautuu. Tämä tietenkään ei paatunutta vapaa-ajattelijaa lotkauta, joka kampanjoi ihmisen oikeudesta itsemurhaan sekä vaatimalla vaatii vastausta kenelle hengityskonepaikka annetaan ja kenelle ei.
Mutta Jumala pitää hulluistaankin huolen, toisin kuin näsäviisaan teini-ikäisen tasolle jääneet vaparit joilla on vastustamaton halu pilkata. Pitäisikö mennä aikuisten protuleirille oppimaan suvaitsevaisuutta?
"Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, EI EKSY - EIVÄT HULLUTKAAN. "
Edelleen vastausta vaille jää, miksi 95% uskovaisista eivät ole harhaluulon vallassa, eivätkä usko Jumalan olemassa oloon, kuitenkin toivovat sitä. Miksi?- miksi 95% uskovaisista eivät ole harhaluulon vallassa,
- eivätkä usko Jumalan olemassa oloon,
- kuitenkin toivovat sitä.
Jaa, että usko ei tee hulluksi...
- Anonyymi
Nuorten hiturointi kirkon helmoissa hidaste sekularisaatioproseszissa.
- Anonyymi
Nuoret korjaavat ensin sadon, eli rippilahjat sukulaisilta. Monet eroavat kirkosta siinä vaiheessa, kun saavat ensimmäisen työpaikkansa ja palkasta alkaa mennä kirkollisveroa.
- Anonyymi
Valtiokirkolliste etuoikeuksien poistuminen ei tietenkään romahdusta kirkkoa onhan sen vahvuutena perinteet.
- Anonyymi
Suurin osa antaa piupaut noille kirkon perinteille!
- Anonyymi
Ihan hyvät ne näkymät ovat, kunhan vaan ottavat lusikan kauniiseen käteen ja syömään samalta tasolta.
- Anonyymi
Kirkko panttasi tutkimuksensa tuloksia vuoden verran. Sillä on siihen oikeus.
- Anonyymi
Toisaalta alasajo on hidasta niin, että suurin osa uhansista papeista saa palkkansa pitkälle tulevaisuuteen.
- Anonyymi
Työkuviot tulevat kuitenkin muuttumaan. Helpointa on heivata matalapalkkaiset ulos kirkon palkkalistoilta. Seurauksena papit joutuvat venymään yhä enemmän hanttihommiin, koska jonkunhan nekin on hoidettava. Kun aktiivijäsenet vanhenevat, ei niille voi nakittaa kuin ihan simppelimmät tehtävät.
Down Goes Kirkko!
- Anonyymi
En tykkää, että kaikki viedään.
- Anonyymi
Se on voi voi sitten. Mitäs nyt, sano sntivapari.
- Anonyymi
vaparin pohjaton viha kirkkoa kohtaan on atavistista. Halu tuntuu olevan vain kiusata ihmisiä, ei mikään muu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vaparin pohjaton viha kirkkoa kohtaan on atavistista. Halu tuntuu olevan vain kiusata ihmisiä, ei mikään muu.
Taho joka parhaansa mukaan yrittää tunkea harhojaan pienten puolustuskyvyttömien lasten mieliin, on äärimmäisen halveksittava.
Miten voisi olla kielteistä, että sellaiselle järjestölle toivoo käyvän kalpaten? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taho joka parhaansa mukaan yrittää tunkea harhojaan pienten puolustuskyvyttömien lasten mieliin, on äärimmäisen halveksittava.
Miten voisi olla kielteistä, että sellaiselle järjestölle toivoo käyvän kalpaten?Toi on niin totta. Ei pioneerileireilläkään enää pyritä sitouttamaan työväenliikkeeseen vaikka ollaan tiiviissä yhteistyössä vasemmistoliiton kanssa. Tasaisena on valtionavustus säilynyt vuodesta toiseen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Demokratian_Pioneerien_Liitto#cite_note-OKMnu-5
- Anonyymi
Onks reiluu että tällainen ahdistavia viestejä levitellään täällä?
- Anonyymi
On se.
- Anonyymi
Kehitys kehittyy, tosin pikku hiljaa. Eroakirkosta.fi
Nopeuttamiskeinona on lasten erottaminen. - Anonyymi
Ihan kohtalaiset näkymät, kunhan sopeutuu etuoikeukziensa menettämiseen. Vapaus toimia säilyy.
- Anonyymi
Joo, "surkeus" on liioittelua, sillä ihan hyvin kirkko pärjää, kun ottaa myönteisen asenteen siihen, että menettää epäreilut etuoikeudet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, "surkeus" on liioittelua, sillä ihan hyvin kirkko pärjää, kun ottaa myönteisen asenteen siihen, että menettää epäreilut etuoikeudet.
Aivan, suotta pelotella maltillista kirkkoväkeä, joka hyväksyy etuoikeuksien purun.
- Anonyymi
Kyllä sen on todistanut kapitalistisenkin maan tiedemiehet.
- Anonyymi
Mitkä ovat ne ei-"kapitalistisenkin maan" edustajat joihin luotat?
Ja miksi? - Anonyymi
Toisin sanoen Kirkon tutkimuskeskuksen luottotutkijoiden tekemä iso Gallup Ecclesiastica.
- Anonyymi
On tämä niin surullista.
- Anonyymi
Koulut ja kirkko eroon toisistaan. Samoin valtio ja kirkko.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 kuoli kolarissa
Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.822793- 651088
Suomea odottaa karu kohtalo
Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.199921Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja
Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa85876Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!
Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau4855- 34840
Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?
Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti39839- 52816
- 43805
- 41788