Onko tyhjä ääni annettu ääni?

Ei ole.
Kokoomuksen päätös äänestää tyhjää kaataisi elvytyspaketin, mikäli tyhjät äänet laskettaisiin annettuihin ääniin. Eduskunnan käytännön mukaan tyhjiä ääniä ei kuitenkaan katsota annetuiksi ääniksi enemmistöä tai määräenemmistöä laskettaessa.

Valiokunnalta on totuttu kuulemana että päätös aina ollut yksimielinen. Vaikka varapuheenjohtaja sitten sanonut että oli vastaan puoluelaisineen.
Perustuslakivaliokunta katsoi tällä viikolla, että päätös elvytyspaketista on hyväksyttävä määräenemmistöpäätöksenä. Toisin sanoen se vaatii taakseen kaksi kolmasosaa annetuista äänistä, eikä yksinkertainen enemmistö riitä.
Valiokunta arvioi, että kyseessä on sellainen merkittävä toimivallan siirto Euroopan unionille, että näin on meneteltävä.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja on Anttti Rinne. Voinee sanoa missä Rinne tai Kiuru, niin asiat menee mönkään, ei nytkään poikkeusta.
-vaikka, perustuslakivaliokunta pyrkii aina yksimielisyyteen, mutta tällä kertaa lopputulokseen päädyttiin äänestämällä. Harvinaista oli se, että äänestyksessä täpärä yhden äänen enemmistö voitti.
Erikoista oli myös se, että kanta oli toinen kuin valtiosääntö- ja EU-oikeuden asiantuntijoiden enemmistön kanta.
Perustuslakivaliokunnassa tätä voi tietenkin puolustaa sillä, että valiokunnassa ei toimita poliittisesti.

Mutta...mutta, AnttiRinne sai lemput päämsiterin toimesta, lähtikö itse tai erotettiin, sillä ei lopputulokseen ole vaikutusta.
Nyt Antti Rinne on Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, ja jos nyt käy niin että
Jos kahden kolmasosan enemmistöä ei löydy, Suomi kaataa EU:n elpymisrahaston ja seitsemän vuoden rahoituskehyksen. Silloin perustuslakivaliokunnan täpärin mahdollinen äänestystulos ajaa unionin kriisiin.
Puheenjohtajalta aina kysytään, että miten tässä nyt näin kävi.
Varmaan EU.ssa monet katsoo, että tuo vasemman laidan demari ollut pääministerikin hetken ennenkuin erotettiin.

4

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Antin lyhyt tuuraus Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana saattaa saada suuria aikaan, jos eduskunta äänestää kieltävästi.
      Antti on sitten viimeistään nolojen tilanteiden mies.

      • Anonyymi

        Antin siirtyä sketseihin Tv:hen.
        Ainoat pääministerit Sannan kanssa Suomen historiassa jotka osallistununeet homojen Pride marsille. Halonen ainoa presidentti.-


    • Anonyymi

      Keskustalaiset ainakin tekivät päätöksen itsenäisesti kuten perustuslakivaliokunnassa pitääkin, huolimatta oman puolueen ministerien kannanotoista.
      Perustuslakivaliokunnan päätös edellyttää 2/3 enemmistöä on elpymispaketin legitimiteetin kannalta tärkeä, sillä paketin hyväksyminen sitoisi myös tulevien hallitusten kädet. Isomman enemmistön vaatiminen tekee myös uusien vastaavien pakettien hyväksymisen vaikeammaksi. Seuraukset ovat joka tapauksessa mittavat, päätyy eduskunta sitten hyväksymään tai hylkäämään paketin.

    • Anonyymi

      2010 luvun paikkeilla persuilla ei ollut mitään painostusarvoa täällä Suomessa.
      Kyllähän he huutelivat kaikenlaista, mutta päätökset 5 mrd€ tuista teki suvereenisti katainen ja Jutta Urpilainen. Persujen kannatus tietysti alkoi kasvaa, kun Kreikka papereiden totuudet selvisivät myös perusdemareillekin. Perusdemarista tuli Persu.

      Kataisen ja Urpilaisen johdolla Kreikka paperit tehtiiin.Eurokriisi syöksi BKT:mme 8,9%:n miinukselle vähän ennen vuosikymmenen vaihdetta. Kreikkavastuita on Suomella yhä yli 5 miljardia €.Toukokuussa 2020 Kreikka maksoi kahdenvälisestä sopimuksestamme 3,5 miljoonaan euroa takaisin, vastaten noin 0,5 % velan määrästä.

      Kreikka kriisissä pohjoismaiset verrokkimaamme maksoivat nolla euroa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      56
      2188
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1680
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1496
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1484
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1474
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1337
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1034
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      1002
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe