Ajatuksia Jeesuksen osuudesta maailmankaikkeuden luomisessa:
https://kutsuhuutotaivaaseen.blogspot.com/2021/05/esikoisessaan-loi-jumala.html
Esikoisessaan loi Jumala
7
157
Vastaukset
- Anonyymi
jeesus söi ja loi paskaa.
- Anonyymi
Väite, että Jumala loi Jeesuksen, on kristillisten oppien vastainen. VRT uskontunnustus, (Jeesus) ennen aikojen alkua syntynyt, syntynyt eikä luotu, samaa olemusta kuin isä. Aloittajan ajatusten suunteisia ajatuksia Jeesuksen olemuksesta on kyllä esitetty aiemminkin (Markionilaisuus, gnostilaisuus yms.)
Jeesuksessa on luotu koko maailman kaikeus,hän hallitsee sitä.
- Anonyymi
Raamatun mukaan Jeesus on luonut maailman.
Joh1:1. Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan luona.
3. Kaikki on syntynyt hänen kauttaan. Ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Hebr1:1. Jumala puhui muinoin monesti ja monin tavoin isille profeettojen kautta.
2. Näinä viimeisinä päivinä hän on puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka kautta hän myös on luonut maailmat. - Anonyymi
Hebr.1:5-6 Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin; ja taas: Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani? Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: Ja kumartakoon häntä kaikki Jumalan enkelit. Ps.97:7. Room.8:29-31
- Anonyymi
KirkkoRaamattu 1933/-38, Sananlaskut. 8:22-36
Herra loi minut töittensä esikoiseksi,
ensimmäiseksi teoistaan,
ennen aikojen alkua.
Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan,
alusta asti,
hamasta maan ikiajoista.
Ennenkuin syvyyksiä oli,
synnyin minä,
ennenkuin oli lähteitä,
vedestä rikkaita.
Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen,
ennen kukkuloita,
synnyin minä,
kun hän ei vielä ollut tehnyt maata,
ei mantua,
ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
Kun hän taivaat valmisti,
olin minä siinä,
kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa,
kun syvyyden lähteet saivat voiman,
kun hän merelle asetti sen rajat,
että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli,
kun hän vahvisti maan perustukset,
silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin,
ihastuksissani olin päivästä päivään
ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin;
leikitsin hänen maanpiirinsä päällä,
ja ihastukseni olivat ihmislapset.
Siis te,
lapset,
kuulkaa minua;
autuaat ne,
jotka noudattavat minun teitäni!
Kuritusta kuulkaa,
niin viisastutte;
älkää sen antako mennä menojaan.
Autuas se ihminen,
joka minua kuulee,
valvoo minun ovillani päivästä päivään,
vartioitsee minun ovieni pieliä!
Sillä joka minut löytää,
löytää elämän
ja saa Herran mielisuosion.
Mutta joka menee minusta harhaan,
saa vahingon sielullensa;
kaikki,
jotka minua vihaavat,
rakastavat kuolemaa."Eikös tässä puhu Jeesuksen sijasta viisaus, joka on ollut tunnettu naispuolisena Sofiana?
Sofia - kreikkalainen viisauden jumalatar
Viisauden jumalattaresta kertovat myytit ovat hyvin erilaisia. Joidenkin mukaan hän osallistui maailman luomiseen Jumalan kanssa. Esimerkiksi
Michelangelon freskosarjan kuvassa, jossa Jumalan sormi kurottuu kohti Aatamia, Jumalan kainalossa olevaa naista on veikattu Sofiaksi.
( jumalatar.fi )
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565490Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212407Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2551675- 1141657
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681195Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3271195Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3341190Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly101187