"Pääministeri Sanna Marinin saama ateriaetu on ollut huomattavasti korkeampi kuin aiemmin julkisuudessa olleet tiedot ovat kertoneet. Tähän asti on puhuttu 300 euron kuukausittaisesta aamiaiskorvauksesta, mutta kun lasketaan yhteen koko pääministerin ateriakorvaus, summa on yli tuplasti suurempi.
Marinin erityisavustaja Elisa Gebhard kertoi sunnuntaina Ilta-Sanomille, että alustava arvio ateriaedun keskimääräisistä kuukausittaisista kustannuksista on noin 850 euroa kuukaudessa. Summa pitää sisällään aamiaistarvikkeiden lisäksi kylmänä toimitettavia aterioita. Tarkka kokonaissumma ei ole vielä tiedossa."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008013046.html
Jopa on röyhkeä ämmä, monet saa eläkettäkään noin paljoa, saati työttömät korvauksia. Olisi paras erota vapaaehtoisesti ja maksaa rahat takaisin.
Marin käyttänytkin peräti 850 euroa kuussa aamiaisiin
82
560
Vastaukset
- Anonyymi
Ja sen ukolle myönnetään satoja tuhansia euroja yritystukia verovaroista vähän väliä.
- Anonyymi
Häätkin maksoi itse mutta kuitit salattiin.
- Anonyymi
Kyseessä on vasta alustava arvio, lopullinen summa voi olla 1500-2000 euroa.
- Anonyymi
Kallis perhe veronmaksajille.
- Anonyymi
Joo kunhan joku toimittaja älyää kysyä juomistakin jotain?
- Anonyymi
Onkos tämäkin ja palkkana jo pari tonnia suvakkifemakkojen mielestä pikkuraha?
- Anonyymi
On kyllä sellaista sikailua ja kuppausta vailla vertaa.
- Anonyymi
Luulisi nolottavan, mitenkähän tuollaisen jättisumman selittää. Toivottavasti joutuu kunnon tenttiin TV-lähetyksessä eduskunnan istunnossa.
- Anonyymi
Minä en tiennyt ja minä luulin, minulle kerrottiin ja minulle ei kerrottu. Minä en vastaa koska asia on yksityisasia, luuleeko kokoomuksen Zyskowich että bensa vero nousee, minä sanon ei nouse. Tässä muutama vaihtoehto mitenkä hän mahdollisesti vastaa aamisis asiaan.
- Anonyymi
Ei tule , flussaa pukkaa ja siitepölyä!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tule , flussaa pukkaa ja siitepölyä!!!!
Koronakaranteenia taas pukkaa, kun pitäisi olla vastaamassa kiusallisiin kysymyksiin.
- Anonyymi
Ravintoloissa maksamatta sarjana syöneelle taisi tulla vankeuttakin, marin syönyt moninkertaisesti, joten vankilaan vaan.
- Anonyymi
Eihän kansa saa edes tätä summaa, jos elelet työttömyyskorvauksella.
Nyt alkaa mennä jo ihan trilleriksi tämä Mariinin ruokailu. Ei helv...tti sentään. kansa on nälissään ja yksi syö muroja 850 e!- Anonyymi
Kaurahiutaleita saa kilon alta euron.
Puo klo et kaurapuurosta on vettä. - Anonyymi
Katsopa Marinin vartaloa! Mitä tuo syö? Tuskin paljon mitään, sellainen ruipelo!
Tässä maassa syövät ihan muut syöpäläiset, työttömät ja muut sosiaalitapaukset läskejä melkein jokainen. Niille maksetaan kaikki, ihan kaikki. Koko perheelle. Ei siinä riitä 850 €/kk mihinkään. - Anonyymi
Samariini syöttänyt noilla aamiaisilla myös sukulaisiaan anopista lähtien.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsopa Marinin vartaloa! Mitä tuo syö? Tuskin paljon mitään, sellainen ruipelo!
Tässä maassa syövät ihan muut syöpäläiset, työttömät ja muut sosiaalitapaukset läskejä melkein jokainen. Niille maksetaan kaikki, ihan kaikki. Koko perheelle. Ei siinä riitä 850 €/kk mihinkään.Mutta siitä menee veroa. Työttömyys korvauksesta menee veroa. Ministerin aamupalat tuli kuin Manulle ilallinen.
Ilmankos niitä piti vähän salailla.
En tiedä mutta hummereitako sitä on syöty aamupalaksi..? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsopa Marinin vartaloa! Mitä tuo syö? Tuskin paljon mitään, sellainen ruipelo!
Tässä maassa syövät ihan muut syöpäläiset, työttömät ja muut sosiaalitapaukset läskejä melkein jokainen. Niille maksetaan kaikki, ihan kaikki. Koko perheelle. Ei siinä riitä 850 €/kk mihinkään.Mihin se sitten on rahat käyttänyt jos ei ole edes syönyt, ollut vaan tilaavinaan tutulta yrittelijältä ja laittaneet rahat puoliksi, kuittikauppaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samariini syöttänyt noilla aamiaisilla myös sukulaisiaan anopista lähtien.
Tunnetusti porvareilla on tapana kaiken muunkin sekoilu kakoilunsa lisäksi viedä leipäkin suusta.
- Anonyymi
Mitä saa 20 pennillä, lautasellisen herkullista kaurapuuroa. Onkin niin herkullista, että marin syö niitä 142 lautasellista päivässä!
- Anonyymi
Vetää enemmän kaurapuuroa kuin Miedon Jussi mämmiä.
850 €/kk, eli siis liki 30 €/päivä. Kyllä siinä saa lappaa elovena kaurapuuroa oikein urakalla useampaankin suuhun, että saa tuon summan verran aamupaloiksi kulumaan.
- Anonyymi
Saarikon kropasta uskoisi kyllä tuon aamiaisrahan menon.
- Anonyymi
Ja sitten Sanna sanoo huuli pyöreenä,, ettei tiennyt mistä ruoka tuli.
Luuliko, että Jeesus toi ruuan hänen jääkaappiin typsyn toiveidrn mukaan?
Mutta mitään laskua ei tullut, köyhänä alle tonnin saavana eläkeläisenä minäkin toivon saavani yhteyden tähän Sannan Jeesukseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saarikon kropasta uskoisi kyllä tuon aamiaisrahan menon.
Kepulit saarikko ja kurvinen syövät kokonaisen sian aamupalaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepulit saarikko ja kurvinen syövät kokonaisen sian aamupalaksi.
Syököön vaikka vege-possun kunhan maksavat omilla rahoillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syököön vaikka vege-possun kunhan maksavat omilla rahoillaan.
Tukiaisilla ne syö!
- Anonyymi
Marin on hoitanut tämänkin tyhjästä temmatun "skandaalin" suoraselkäisesti. VNK:ssa on virkamiehillä epäselvyyksiä ruokaedun tulkinnan kanssa ja tämän muka pitäisi olla syy pääministerin eroon. Joopa joo. :)
- Anonyymi
Suoraselkäisesti!!! Tämä oli hauska.
- Anonyymi
Minäkin tiedän mikä on verotettavaa ja mikä ei. Pääministeri ei, aika onnetonta.
- Anonyymi
Meillähän on täällä humoristi!
- Anonyymi
Olisko pitänyt selvittää etukäteen tämäkin asia.
- Anonyymi
poliittisen eliitin sikailua taas kansalaisten kustannuksella. Pelkkiin aamupaloihin saatana 850e/kk!! Moni ei saa edes asumistukea noin paljoa, jolla maksaa nämä poliitikkojen tukemana helvetin kalliiksi puhallellut vuokrat tässä saatanan kalliissa riistäjämaassa perkele!!!
- Anonyymi
Minulla jäi vuokran jälkeen 50€/kk ruokaan ja se on kelafemakkojen mukaan oikein laskettu. Pitäisi useammankin viedä sinne sankollinen paskaa. Kymmeniä vuosia tehnyt töitä, mutta mitään ei saa kun ei kelpaa enää töihin, vuokrat vaan nousee joka vuosi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla jäi vuokran jälkeen 50€/kk ruokaan ja se on kelafemakkojen mukaan oikein laskettu. Pitäisi useammankin viedä sinne sankollinen paskaa. Kymmeniä vuosia tehnyt töitä, mutta mitään ei saa kun ei kelpaa enää töihin, vuokrat vaan nousee joka vuosi.
käy nyt vaatimassa ne puuttuvat 800e aamupaloihin...
- Anonyymi
Ajatellaanpa Marinin näkökulmasta. Kun hän aloitti pääministerin pestin, kerrottiin VNK:sta että hänelle kuuluu etu joka sisältää tietyt ruokahankkinnat Kesärantaan. Tottakai tuolloin virkamiehen sanaan luotetaan. On älytöntä olettaa että PM:n tehtävä olisi tarkistaa jonkun perus ruokaetuuden taustalla olevat pykälät. Samoin olisi voinut toimia kuka tahansa Marinin tilalla.
Älytöntä ajojahtia koko "skandaali".- Anonyymi
Marin on itse ko. kanslian ylin johtaja. Hän vastaa siitä, että kansliasta annetaan oikeaa tietoa.
- Anonyymi
Kuinka paljon viinaa luvattiin kuukausittain?
- Anonyymi
Höpöhöpö, taatusti tiennyt ettei kuulu ja siksi salannutkin, käyttänyt myös mahdollisimman paljon rahaa, ei tuollaisia summia todellakaan kuulu aamiaisiin kulua.
- Anonyymi
Peruskansalaiseltakin vaaditaan, että tulot ja luontaisedut ovat kaikki ilmoitettu verottajalle, muutoin veronkorotus. Pääministeriltäkö ei voida vaatia samaa?
- Anonyymi
Pienituloisena 5 hengen perheenä, jää kuukausimenojen jälkeen ruokaan noin 567€ siitä on loihdittava kuukauden ruuat aamiaisineen. Tuokin summa tulee tippumaan kun kaikki kallistunut ei pelkästään työmatkakulut vaan kaikkiin tullut korotukset.
- Anonyymi
Kysymys kuuluu, tähän seuraavaksi...
Villi arvaus, arvaisin että Marin osti sijoitusasuntonsa suomen pankista saamalla miinuskorkoisella lainalla.- Anonyymi
Kaikenlaista vilunkia noissa asuntokaupoissakin, hurrit ja kepulit pelaa säätiöillään, marin ollut hyvässä opissa, kannattaisi tutkia.
- Anonyymi
Juu kukas se muutes asuikaan jossain ökyasunnossa ihan Helsingin ydinkeskussa pilkkahintaan koska sen asunnon omisti joku ammattiliitto vai se itse puolueko se oli? :) Muistaakseni joku vihreä?
- Anonyymi
Marin on sosialisti ja sosialisti rakastaa veroja, kunhan joku toinen maksaa ne. Nytkin rouva on huolissaan, ettei vain joudu maksamaan liikaa valtiolle. Pitää ensin saada selvyys, maksaako veroa näistä etuisuuksistaan vai maksaako kulut kokonaan itse. Pääasia, ettei senttiäkään liikaa tarvitse palauttaa. Himoverotus ei kelpaa silloin, kun sosialisti olisi itse maksupuolella. Ja tätä sakkia joku vielä äänestää!
- Anonyymi
Huvittavaa nähdä miten joillakin ihmisillä on niin kova tarve valehdella ja valittaa asiasta mistä heillä ei näytä olevan mitä hajuakaan. :D
Mutta jatkakaa vain tätä sirkushowta.- Anonyymi
Joo, ei haise köyhien pöydissä 850€ aamiaisherkut.
- Anonyymi
Marinilla on tästä asiasta enemmänkin kuin hajua.
- Anonyymi
Hallitus on aikonut vähentää korruptiota. Nyt on hyvä hetki aloittaa pääministeristä ja sitten laajentaa sitä kaikkiin poliittisiin järjestelmiin. Kansa on aina epäillyt poliitikkojen toimia, eikä aiheettomasti.
- Anonyymi
Sitähän se poliittinen korruptio on.
- Anonyymi
Mitähän presidentti Urho Kekkonen olisi tähän sanonut... tai huutanut pikemminkin...
- Anonyymi
850e aamupaloihin, entäs lounas, välipala, päivällinen, illallinen ja iltapala? Täytyyhän nekin syödä. Veikkaan että 850e ei riitä kuin aamupaloiksi, kunnon ruokailuihin menee varmasti vähintään nelinumeroinen summa, vai menisikö ihan viisinumeroinenkin, kun ei tämmöinen tavan köyhä kansalainen edes hirviä ajatella sellaisia summia...
- Anonyymi
Eli tästä lähtien kun viranomaiset puhuvat jostain kuluttamastaan summasta, se kannattaa kertoa noin kolmella, että saadaan lähempänä totuutta oleva summa selville...
Varmasti jokaikinen julkisen sektorin rakennusprojektikin paisuu budjetiltaan ainakin kolminkertaiseksi siitä, mitä sen alunperin piti maksaa veronmaksajille...
Ei kyllä paljoa herätä kunnioitusta enää tätä maata kohtaan, meno on mennyt aivan täydeksi sikailuksi ja kusetukseksi!!! - Anonyymi
"Hankinnat on tehnyt valtioneuvoston kanslian virkakunta ja työntekijät."
- Anonyymi
Entä sitten. Eivät päälliköt aina tiedä ihan mitä kaikkea alaiset tekevät. Virkamiesten toiminta on lisäksi vähän erilaista kuin normi duunarin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä sitten. Eivät päälliköt aina tiedä ihan mitä kaikkea alaiset tekevät. Virkamiesten toiminta on lisäksi vähän erilaista kuin normi duunarin.
Virkamies on lisäksi vastuussa omasta toiminnastaan, vaikka olisikin päällikkö yläpuolella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä sitten. Eivät päälliköt aina tiedä ihan mitä kaikkea alaiset tekevät. Virkamiesten toiminta on lisäksi vähän erilaista kuin normi duunarin.
Luulisi tietävän kun itse tilaa ja käyttää kalliit herkut vai menettääkö se muistinsa ilmaisita alkoholeista?
- Anonyymi
Hankinnat on tehnyt valtioneuvoston kanslian virkakunta ja työntekijät. Valtioneuvoston kanslia selvittää tällä hetkellä verottajan kanssa, miten ateriaetuun suhtaudutaan verotuksessa.
Näitä hommia, kuten hankintoja, hoidetaan pääministerin puolesta. Jälleen huudetaan ja itketään asioista joista valtaosa ei ymmärrä mitään, miten asiat oikeasti ovat. Täältä voi asiasta lukea:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008013046.html
Toki lukemisen ymmärtäminen on olennainen osa asiaa.- Anonyymi
Kaikilla ei ole tarpeeksi älyä lukemisen ymmärtämiselle.
- Anonyymi
Aamupala on päivän tärkein ateria. Valtioneuvoston kansliassa on panostettu pääministerin aamupalaan kunnolla kustannuksista säästelemättä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aamupala on päivän tärkein ateria. Valtioneuvoston kansliassa on panostettu pääministerin aamupalaan kunnolla kustannuksista säästelemättä.
Japanista yksityiskoneella lennätettyjen sushien rahtikukulut laskutetaan erikseen. Sama tyyli kuin P-Koreassa, missä kansa kuolee nälkään.
- Anonyymi
Kaameeta törsäämistä taas. Eikö mikään riitä vasemmistolaisille vaan pitää vielä miljardien vastikeetta lahjoituksen jälkeen heittää suolaa kansan haavoille tällä tavoin.
- Anonyymi
Joku Marinin perheestä tekee aina tarkan ostoslistan. Ei kukaan ulkopuolinen voi edes arvata, mitä kaikkea milloinkin tarvitaan ja halutaan. Jää-, pakaste- ja ruokakaappien valvonta ja järkevä käyttö on kodeissa aina käyttäjien vastuulla.
- Anonyymi
Mitään skandaalia ei edes ole. Kansliassa on tulkittu että pääministerille tarjotaan tietyt ruokahankinnat, ja näin on Marinillekin kerrottu. Nyt asiaa selvitetään.
Marin ei edes suoraan liity koko jupakkaan, koska kyse on siitä onko kanslian tulkinta ruokaedusta lainmukainen vai ei. Tämä etu on ollut olemassa jo kauan ennen Marinia.
Koko jupakka kertoo vain siitä kuinka kovasti tietty porukka yrittää mustamaalata Marinia, faktoista välittämättä. - Anonyymi
Keille kaikille siellä kansliassa on sapuskaa tarjottu noin anteliaasti ? Erityistilintarkastus olisi tarpeen. Lentopisteiden käytön selvitys myös samalla.
- Anonyymi
kylläpään ei tavalliselle kansalaiselle tule pyytämättä yhtään mitään etuja, pikemminkin pyritään salailemaan ja pimittämään nekin etuudet, mihin olisi oikeutettu!!
- Anonyymi
Heiluu jonkun muunkin palli jos laskutettu järjetöntä ylihintaa tai sitten marinilla selittämistä mihin noin älytön summa kulunut ja joka tapauksessa maksettava joka centti takaisin.
- Anonyymi
Ohjeita oli tehty ainoastaan aamupalalle. Kertoi ohjeen tekijä . Kuka niitä muuttelee näin ?
- Anonyymi
uityuiyuikyuiyuiy
- Anonyymi
Sehän on suursyömäri? Mitä se syö aamulla kun laihtuu ja kuihtuu koko ajan? Shamppanjaako?
- Anonyymi
Son syöny kuormasta . Meneekö ruokaraha jauhoihin ja nappeihin .
- Anonyymi
SANNA MARININ AIHEUTTAMIA KULUJA SUOMEN VALTIOLLE JA MYÖS VELKARAHOJEN LOPPUSIJOITUS PAIKOISTA TÄYTYY EHDOTTOMASTI TEHDÄ TARKAT LUETTELOT KIRJANPITO JA SELVITTÄÄ. RIKOSTA KUN EPÄILLÄÄN JA AHNEUTA. MARINILLA SALAILUA.
JUU KYLLÄ KANSALAISILLE AIHEUTUU VIELÄ PITKÄLLE TULEVAISUUTEEN MAKSETTAVAA MARININ TUHLAILEVASTA ELÄMÄSTÄ.
EI VARMASTI LOPPUSUMMAA KUKAAN TIETÄÄ VOI ILMAN TUTKIMATTA TARKKAAN ASIAT.
USKALETTAISIIN VÄITTÄÄ, ETTÄ SATOIHIN MILJARDEIHIN KOHOAA, SE ON VARMAA, VELKA, KORKO, TUOTANNONMENETYS JNE.
YHDESSÄ MUKA TEHTY JA YHTEIVASTULLISESTI MAKSAA....HA...HAAAA...... - Anonyymi
dpld
- Anonyymi
Maailmanmeno?
- Anonyymi
Paljonko Marin tilitti näistä takaisin valtion kassaan? Pitäisi olla julkista tietoa, kuitit näkyviin.
- Anonyymi
kuitit salattu sadaksi vuodeksi 🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
Kylmänä tarjottavat elintarvikkeet? Alko?
- Anonyymi
uikoy
- Anonyymi
etw
- Anonyymi
JEE
- Anonyymi
Jee
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363797- 122566
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371995Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211741Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311536- 1251511
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101321- 141266
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4881265- 821242