Olenko uhri, vai tulossa hulluksi?

taas näitä höpö tarinoita joo joo kyllä .

Ai mikä on vialla?Se että sä haikailet exän perään.Välillä ihmiset löytää toisen ihmisen ja pettää puolisioaan.Miksi elät meneessä kun exällä on uusi mies.Jatka elämääsi ja etsi itsellesi uusi nainen.

Provosointi on ihan normaalia naiselta, kuinka päin vain selität, niin aina olet syyllinen. Toki ihminen muuttuu ajan kuluessa, itsellä meni aika lähelle samoin mutta elin jossain omituisessa kostokierteessä ja petin. Oli kuin olisin tullut vieraaseen asuntoon ja lapsetkin jotenkin etäisenä.

Olet nähnyt viestit ja se on kiistatonta. Exällä onuusi. Turha siitä on enää vääntää, vatvoa tai murehtia. Eteenpäin ja uusia ajatuksia. Toki prosessointi vie aikaa mutta älä mieti liikaa.

Tarpeeksi kauan kun elää narsistin kanssa niin ei pysty luottamaan enää itseensä, koska narsistit tuhoaa ajan kanssa tarkoituksella toisten itseluottamuksen - koska se takaa sen, että narsisti voi kääntää kaikki toisten syyksi ja jopa väittää heitä hulluksi. Se menee läpi kun ei luota itseensä. Molisin huolissani teidän lapsista, koska heillä ei tule olemaan hyvä elämä narsistin ja traumatisoituneen narsisti uhrin kasvattamana.
Mene terapiaan jos yhtään välität lapsistasi ja yritä kehittyä sen avulla heille ainoaksi oikeaksi ja vakaaksi vanhemmaksi ennen kuin lapset saa ikuisia traumoja, josta ne ei ikinä selviä. Sinulla on vielä mahdollisuus auttaa ja korjata itseäsi, olettaen, ettet ole itse koko lapsuuden ajan ollut narsistien hallitsemana - silloin se on paljon vaikeampi asia saada itsensä kohdilleen.

Tutun provoilijan tekstiä taas. Olet ajanut itsesi niin pahaan takalukkoon, juntturaan, ettet omin avuin siitä irti pääse. Niin se vaan on.

Heippa sinulle keskustelun aloittaja. Haluan sanoa sinulle, että et ole yksin. Minulla itselläni on vaikeata todellisuudentajun kanssa painimista ollut vuosia. Tämä johtuu mielestäni siitä, että olen herkkä ihminen mutta myöskin siitä, että olen kokenut herkälle sielulleni liian isoja ja sietämättömiä asioita ja elämänvaiheita niin päässäni kuin oikeastikin. Kun ihmisen arkielämään astuu jotakin tarpeeksi pahaa tai jopa vain erilaista, ajattelen, on ihan ihmismielelle luonnollista kokea outoa, epätodellista tunnetta. Vähän kuin lottovoiton kohdalla. Tulee olo, että voiko tämä olla totta.

Maailma on outo paikka ja me emme voi ihmisinä olla mistään varmoja. Lopulta, ei kukaan voi toiselle sanoa yhtään mistään mitään lopullista totuutta. Sen kanssa on vaikeaa välillä elää, mutta sitten taas elämä yhtäkkiä tuntuukin jossain hetkessä täysin mahtavalta.

Omalla kohdallani olen järjelläni hyväksynyt sen mikä olen. Tunne pistää vielä vastaan, mutta välillä koen todella puhdistuneita sielunhetkiä. Elämässä voi tehdä itselleen sellaisen palveluksen, että yrittää opetella avaamaan tietoisuutensa. Itse istun toisinaan rauhassa alas, selvin päin ja keho puhtaana. Minusta kehon puhtaus on avain mielen puhtauteen. Pyrin hyväksymään sen, etten tiedä ja toivon hyvää. Etsin hyvää. Se tuo lohtua.

Elämä on kummallista ja me ihmispolot heittelehdimme täällä kukin vähän kuin tuuliajolla. Välillä me joudumme kohtaamaan niin isoja juttuja, että pää menee sekaisin. Mielestäni kuitenkin on normaalimpaa olla tällainen niin sanottu "hullu" kuin niin sanottu "normaali". Jos hulluutta on, että ei pysty tahdostaan huolimatta hahmottamaan, mikä on totta ja mikä ei ja vieläpä tekee töitä sen eteen, että saisi asian selville ja kokee kaikesta syyllisyyttä, niin mielestäni hullu on kyllä arvojärjestyksessäni siellä moraalisemman ja pidettävämmän ihmisen puolella. Kaikille asioille ei ihminen voi mitään.

Voi meitä ihmispoloja. Kaikkea me joudummekin kokemaan.

Onneksi ulkona on kaunis ja ihanan tuoksuinen kesä.

Kiitos vastauksista, kyllä tästä selvitään, enkä haikaile tietenkään oksettavan eksäni perään. Enemmänkin sitä vain automaattisesti hakee vastauksia asioihin, joita ei oma pää ymmärrä. Uskon että nämä ajatukset tästä ajan kanssa rauhoittuu, ja pääsen eteenpäin. Juoksulenkit on hyvä lääke, sen olen huomannut. Mutta myös positiiviset kommentit auttaa minua tajuamaan, että kai tässä sittenkin normaaleita ollaan, ja aina ei vain voi vaikuttaa muuta kuin omaan osuuteensa. En voi vaikuttaa toisen ihmisen tekoihin, niin se vain täytyy ajatella. Sairaasti tämä ero silti meni toisen osapuolen käytöksen osalta, siitä ei mihinkään pääse, ja siitä nämä päässä pyörivät ajatukset varmasti johtuukin. Kiitos.