Kesän marjasato näyttää lupaavalta, pahimmat sudenkuopat on jo vältetty -sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkija joka asiaan perehtynyt, ja samaa olen todennut liikkuessa metsissä ja soilla.
-mustikka ja hilla alkavat olla raakilevaiheessa. Puolukka on vasta kukkavaiheessa. Tähän mennessä voi sanoa, että tilanne näyttää aika hyvälle.
Nyt näyttää siltä, että viime vuoden hyvää marjakesää seuraa toinen. Marjanpoimintaan on korona-aikana innostunut paljon uusiakin poimijoita. Tänä kesänä myös ulkomaisten poimijoiden osalta tilanne näyttää vähän paremmalta.
Ollaan siinä vaiheessa, että Kukinta on onnistunut tosi hyvin ja mustikan pölyyntyminen onnistui hyvin. Viime vuonna oli hyvä marjavuosi ja tänäkin vuonna tilastotietojen mukaan on edellytykset hyvään vuoteen.
Myös pihan omanapuut on hyvällä nuppu mallilla, ja näyttää tulevan omenia runsaasti. Nyt kaikki kasvaa hyvin mm heinää tullut hyvin, kun helppo paaleissa laskea ja verrata edellisiin vuosiin.
Marjanpoiminnasta tuli suosittua viimevuonna, joka jatkunee ennätys vilkkaana
Anonyymi
3
<50
Vastaukset
Jäi nimimerkki pois. Taisin tehdä toisen sivun, ja siitä jäi.
Luonnon suhteen nyt näyttää hyvältä, saadaan napostelvaa pitkään talveen.
Myös puut kasvaa -sanoisin ennätys vilkkaasti, näkee jo kuusen ja männyn latvuksissa, vaikka kasvu vielä kesken. Mansikat on suuria ja nopeasti kasvaneet ainakin pariviikkoa etuajassa. Niitäkin nyt yli oman tarpeen.- Anonyymi
On se tuo luonto,mitä lämpimämpää,tulee kasvu paremmaksi,ihan joka paikassa.
- Anonyymi
Meillä toivotaan lämmintä pidempään, miksi sitä edes tulisi torjua.
Kyllätalvi kuitenkin tavoille opettaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565320Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212357- 1131582
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2281529- 931467
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681165Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91133Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2911085- 721047