Neljäs isänmaalle

Kesän vauvabuumi näkyy Helsingin Naisten­klinikalla ja neuvoloissa – ”Nämä ovat sellaisia lukuja, että aika täysillä käy kone”
Helsinki on saanut monta uutta kaupunkilaista, kun synnytysten määrä on tänä kesänä noussut Naisten­klinikalla. Viime vuonna Suomessa syntyi 46 452 lasta. Se on 839 lasta enemmän kuin vuonna 2019.

Koronaviruspandemian aikana eniten vauvoja on syntynyt 30–32-vuotiaille. Synnytysten määrän kasvu oli suurinta 29–31-vuotiailla.

Tämän vuoden tammi–toukokuussa Uudellamaalla oli synnytyksiä lähes yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Kesän aikana Naistenklinikalla on synnytetty tämän vuoden ennätysmäärä. Kesäkuussa synnytyksiä oli 800 ja heinäkuussa 806. Kuukausitasolla ne ovat tämän vuoden korkeimmat luvut. Luvut olivat korkealla jo keväällä. Esimerkiksi maaliskuussa synnytyksiä oli yhteensä 792.

”Nämä ovat sellaisia lukuja, että aika täysillä käy kone
”On ollut vilkasta: synnyttäjiä on riittänyt, ja ajoittain on ollut ihan kunnolla ruuhkaa. Henkilökuntamme on ollut kovilla, ja töitä on tehty valtavasti”, kertoo Husin synnytysten ja päivystystoiminnan linjan ylihoitaja”.

Kuvaajan perusteella "korona-ajan" vauvabuumi näyttäisi olleen jo vuonna 2017.
Suomalaisten kovasti toivottu lisääntyminen siis yllättää organisaatiot kuin jokavuotinen talvi autoilijat. Ennakoida voi, jos haluaa ja osaa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

        Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
        Sinkut
        53
        2129
      2. En rehellisesti usko et oisit

        Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
        Ikävä
        31
        1680
      3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

        Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
        NATO
        363
        1478
      4. Näin sinusta taas unta!

        Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
        Ikävä
        14
        1464
      5. Ei ole kyllä mennyt

        Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
        Ikävä
        10
        1454
      6. Nainen, olet jotenkin lumoava

        Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
        Ikävä
        68
        1315
      7. Se sinun kaipauksen kohde

        Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
        Ikävä
        12
        1098
      8. En muuttaisi sinusta mitään

        Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
        Ikävä
        8
        1024
      9. Olet muutenkin tyhmä

        Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
        Ikävä
        81
        992
      10. Et katso sitä

        Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
        Ikävä
        20
        969
      Aihe