Demarit EI KESTÄ KRITIIKKIÄ LAINKAAN

Aletaan vain esittäjää haukkumaan, itse asiaan ei ole kykyjä vastata -asiana.
Ei ne teidän nuoret edustajat nyt suinkaan osaa asioista sitä joka olisi parasta.
Turhaa nuorta esim päämisteriäkään nostatte kaiken tietäväksi.
Elämä on yhtä oppimista vain, kun näihin maan asioihin lennähdetään, ei siinä tule mukana ao tietämystä, jota tulee oppia kaiken aikaa, tieto ja osaaminen kasvaa.

Omalta työajaltakin voin kertoa, että aina tuli uutta, varsinkin oli hyppäys kun tietokoneet tuli käyttöön, se jatkuu monilla uusien ohjelmien parissa ym ym..
Saatiin alallanikin alkaa opetteleen tietokonein suunnittelua ja voitiin suunnittella heti katsottavaksi, jota ei aiemmin pystytty tekemään, kuin esim pienoismallein. 3D ohjelmat tuli, ja ja ne taas muutti katsomista joka kantilta..

Kukaan ei tosissaan pysty sanomaan "minä osaan" kun kehitys ollut niin nopeaa, joka koskee myös politiikkaa. Vaan" opettelen ja otan asioista selvää" sitten taas edetään..jne..
Meillä paljon maassa teollisuutta jossa näin edetty mm Sisu, joka sai pätevän johdon, nousi alamaista. mm metsäteollisuus jota laajennettu koskemaan aloja joita ei ennen ollut. Vaikka vihreät nyt politikoi tämän kimpussa vastustaen, jonka tulevat häviämään osaamattomuuttaan. Samoin ruokahuoltomme, ei sitä voi uhrata vihreitten alttarille.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä allekirjoitan. Kiitos!

    • Anonyymi

      Juurikin noin. Maanjohto kuitenkin vakava asia, ja tuollaiset siihn lennähtää.Eik tosiaan demareilla ole paremaa ainesta. Naurettavaa jo.

    • Anonyymi

      `Meillä paljon maassa teollisuutta jossa näin edetty mm Sisu, joka sai pätevän johdon, nousi alamaista.`

      Osaaminen periytyy. Sisun nosti alamaista sen johtoon ja omistajaksi tullut T.K. joka on palstakunkku Kapin poika.

      • Anonyymi

        Toki. Mutta aina muisaa ettei yksi tee kaikkea, se on heilläkin iso orkesteri jonka soittaa yhteen. mm tuotannon diplomi-insinööri on paljon vetäjänä ja mainitsemasi omistaja osaaavana vastaa kaikesta. Kuittaan hyvän aloituksen.


      • Anonyymi

        Älähän nyt Kapi liioittele, ei sinusta ollut johtajaksi, aliupseerina mm poliittinen ylennys kapteeniksi, sillä ei arvoa arvojen joukossa, mm lukio ja 3 vuotinen kadettikoulu käymättä.


    • Anonyymi

      Ei kestä ei.

    • Anonyymi

      Demari on ihme muuli. Tekee mokan josta syyttää muuta tahoa, tai Sannan tapaan vetää itkupotkuraivot.

    • Anonyymi

      Sekä vihreät että demarit vaikuttavat poliittisiin päätöksiin myös Milttonin riveistä, eivät ainoastaan julkiselta sektorilta:
      https://www.is.fi/politiikka/art-2000008187883.html
      Löytyy kirjoituksesta muutama kepun nimikin.

      Lobbaaminen on tänä päivänä edellytys poliittisille päätöksille. Avoin, osallistava ja osallistuva demokratia on historiaa punaviherhallituksessa.

      • Anonyymi

        Myös kokoomuslaisia on Milttonissa pilvin pimein. Sen lisäksi lobbaustoimisto Ellun Kanat on kokonaan kokoomuslainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös kokoomuslaisia on Milttonissa pilvin pimein. Sen lisäksi lobbaustoimisto Ellun Kanat on kokonaan kokoomuslainen.

        Eikö saisi olla...mitä häh !


    • Anonyymi

      Demukeilla kierous on verissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      61
      2280
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1724
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1534
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      375
      1529
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1494
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1367
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1101
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1064
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      989
    Aihe