Harhaluulot koulumme hyvyydestä karisevat – suuntaa pitää muuttaa seuraavalla hallituskaudella josta toivon mukaan ulkona vasemmisto ja vihreät.
Liika tyytyväisyys kostautui suomalaiselle koulusysteemille.
Vasemmsitoliiton Li Andersson luuli että mennään entisin painoin, ettei ole tarvetta mitään kehittää, koulu alkoi ajallaan rapistumaan. Päämsiteri myös ulkona kehittämisestä.
Suomalaisen koulun maine oli hyvä, mutta uudet haasteet ovat yllättäneet sen. Ehdimme tottua ajatukseen siitä, että koulujärjestelmämme kuuluu automaattisesti maailman huipulle. Menestys kansainvälisissä Pisa-testeissä oli hetken huimaa. Ulkomailta matkattiin Suomen katsomaan, mikä salaisuus täällä oikein oli löydetty. Suomalaisesta kouluosaamisesta viriteltiin uutta vientivalttia.
Kouluakin pitää kehittää, ei auta uudessa sängyssä vain maata
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Opettaja ei saa punavihreän opin mukaan ojentaa oppillaita, opettajat joutuu vastuuseen jo pienestä ojentamisesta. Vasemmisto vaati jo aiemmin että ylioppilaskirjoitukset heittää pois, että kaikki pääsisi oliopilaiksi -mitähän siitäkin olisi tullut.
Nyt Pisa-tulosten kärjessä viilettää Kaukoitä. Siellä koulukuri on kova ja opiskelu totista puuhaa. Sen hyödyt elämälle ymmärretään. Erityisesti kiinalaisessa kulttuurissa koulutuksen arvostamisella on vuosisataiset perinteet.
Mutta kärkijoukossa porhaltaa myös eteläinen naapurimme Viro. Sinne kulttuurierot eivät ole suuria. Virosta päästiin 30 vuotta sitten aloittamaan puhtaalta pöydältä. Toimittiin fiksusti ja tulokset näkyvät nyt.- Anonyymi
oliopilaiksi = ylioppilaiksi
Mitä vikaa kouluopetuksessamme? Vaikka emme olisikaan enää Pisa-testien johtopaikalla, lähellä maailman kärkeä olemme kuitenkin.
Sitä paitsi Pisa-testit mittaavat taitoja vain lukemisessa, laskemisessa ja luonnontieteissä eli hyvin kapeaa sektoria kaikista kouluaineista. Esimerkiksi nimimerkki Anonyymin tällä palstalla eilen Me Naiset -lehdestä lainaamilla kysymyksillä historiantietämyksessä ei ole Pisassa mitään merkitystä.- Anonyymi
Tarkoin sinä seuraat.
Varmaan tiedät naapurisikin asiat paremmin kuin hän itse. Anonyymi kirjoitti:
Tarkoin sinä seuraat.
Varmaan tiedät naapurisikin asiat paremmin kuin hän itse.Kiitos. Yhteiskunnalliset asiat kyllä kiinnostavat, mutta naapurien asiat eivät niinkään.
Tässä linkki Pisa-tutkimukseen, johon avauksen tehnyt Ope_Oulusta kai viittasi. Sen tekoaikaan vasemmistoliitto oli kuitenkin oppositiossa ja opetus- ja kulttuuriministerinä toimi Sanni Grahn-Laasonen kokoomuksesta:
https://ktl.jyu.fi/fi/pisa/pisa18-esite-verkkoon.pdf?fbclid=IwAR0OzDDEHW5AlIM9aQTniMKYKVlmln2TUc9SsIVtMQHg2P6MBUVmirTzvVw
Toisin kuin Ope_Oulusta, en väittäisi, että silloinen pääministeri Juha Sipilä olisi ollut ulkona koululaitoksemme kehittämisestä. Nimittäin ihan hyville sijoituksillehan Suomi pääsi noissa sinänsä älyttömissä Pisa-tutkimuksissa.
- Anonyymi
Koulu on meillä kaikin puolin hyvä, mutta aines ts. koulutettavat ovat aina ja taas aina heikompaa tasoa. Taitaa ne vanhemmat vain keskittyä itseensä ja siirtävät vastuun koululle.
Perheiden pitäisi kasvattaa itse lapsensa, ei niitä tarvitse normaaleja tapoja vailla lähettää kouluun. Vittua huudetaan ja uhataan tappaa ope...semmoisia on jo puolet luokasta, joten kehittele siinä jotain hienoa.
Kun kodeilla ei ole aikaa lapsille, joutuu sielkä koulussa o i k e a t
opet opettaa pääasiassa niitä lapsia, jotka vanhemmat on jättänyt heitteille.
Voit sinäkin syyttää ministereitä ja hallituksia...vaikkapa Kesärannan sänkyä, ei se auta, kun perheiden piräisi vaivautua huolehtimaan itse lapsištaan.
Meullä on oikeasti kasvamassa sukupolvi, josta nirmaalisti käyttäytyviä luokassa on 25 % ja loput on niirä ongelmalapsia, yksinhuoltajaperheistä, lukutaidottomia, huonosti opetuskieltä osaavia, heitteille jätettyjä, kiusaajia ja jengien kingejä...kaukki tehtävät tekemättä. - Anonyymi
Vasemmisto haluaa uskonnonopetuksen pois kouluista, ja kieltää ns. suvivirret, eli koko kristillisen perinteen kouluissa .Se on heidän mielestään kai vaarallisinta lapsille ja nuorille.
He myös mielellään epäävät kaupungin valtuustoissa pienetkin avustukset kristillismielisiltä järjestöiltä, esim. "katulähetystyötä" tekeviltä.
Tätäkään työtä, todellisella katutasolla ei tee kaupunki, eikä sinne ole liikaa tulijoita. Mutta kun yhdistyksen nimi viittaa kristillisyyteen, vasemmisto on ideologisesta syystä valmis lopettamaan jopa näin alhaalle suunnatun auttamistyön. Punavihreä valtakunnansyyttäjä kin jo näyttänyt ideologiaansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562188En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311680Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721496- 101484
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141474Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81034- 811002
- 20969