Maskeista, etäisyyksistä ym. luovutaan, luovutaanko terveydestäkin?

Anonyymi

THL: johtajan Mika Salmisen mukaan olemme parin kuukauden päässä normaalitilanteesta. Tieto johon haluan uskoa pohjautuu rokotekattavuuteen ja rokotteiden tehokkuuteen. Edellyttää kuitenkin nuorten ikäluokkien aktiivisuusta ottaa rokote. Myös siihen että ei mitään uutta vakavampaa tietoa sairastumisista ja rokotteista ilmaannu tai uusia variantteja. Erityisesti kouluikäisten ja opiskelijoiden tulisi saada riittävää puolueetonta valistusta rokotteiden tarpeellisuudesta ja vaikutuksesta koskien sekä heitä itseään, perhettä ja myös koko yhteiskuntaa. Kahden annoksen rokotesuojan saanut voi halutessaan osallistua ilman turvavälejä ja maskia ja olla jokseenkin varma että ei tartuta läheisiään. Kolmatta rokotetta harkitaan annettavaksi riskiryhmille. Käsittääkseni maskia ja suojaetäisyyksiä tulisi voida käyttää rokotussuojan lisäksi ainakin riskiryhmien kohdalla erittäin tartuntavaarallisissa tiloissa, joita on bussit, hissit, terveyskeskusten odotustilat jne. Tai jos työtehtäviin liittyy suuri tartuntariski. Tilastojen valossa rokote ei suojaa kaikkia, kaikissa tilanteissa riittävästi, saati rokottamattomia. Pääministerin lausuman mukaan etäisyyksien lisäksi myös maskeista luovutaan noin kuukauden päästä. Uskon että hän tarkoittaa että maskipakosta luovutaan ja käyttö jää oman harkinnan varaan. Ilokseni ainakin oman kuntani asiakaspalvelutehtävissä on kiitettävällä tavalla käytetty viimepäivinä maskia.
Kuitenkin tällä hetkellä juuri niissä paikoissa tartunnat leviävät, joissa ei voi käyttää maskia, kuten ruokapaikoissa. Jos rajoitteet estävät palvelujen tarjoajien liiktetoimia, saattaa maskittomuus tai turvaetäisyyden puute myös saada aikaan asiakaskatoa.
Ihan suoraan muiden maiden mallin mukaan ei pitäisi turvatoimista luopua. Olemme hyvän alun jälkeen jääneet jälkeen rokotuskattavuuden suhteen moniin muihin maihin nähden. Nyt juuri nuorten ikäluokkien tulisi pitää kiirettä maamme rokotuskattavuuden saamiseksi, koska rokotteiden ainakin pitäisi riittää, ja mahdollisuus saavuttaa muiden maiden prosenttiluvut on hyvä. Rokotehaluttomat ovat tehneet tietoisia valintoja ja sairastuvat omalla vastuullaan, tosin yhteiskunnan kustannuksella. He alentavat rokotesuojan kattavuutta. Toisaalta myös osa ei uskalla ottaa rokotetta. Kuitenkin jo yhden rokotteen ottanut, joka voi sairastua koronaan, mutta oletettavasti lieväoireiseen, saa bonuksena sairastumisen kautta immuniteetin myös deltta-varianttiin nähden.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Toiselle puolikkaalleni

        Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
        Ikävä
        49
        2278
      2. Pysy kaukana musta

        Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
        Ikävä
        26
        1983
      3. Katu täyttyy askelista...

        Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
        Ikävä
        27
        1485
      4. Näin susta unta

        Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
        Ikävä
        16
        1384
      5. Kuvaile kaivattusi

        ulkonäköä. 💡
        Ikävä
        121
        1351
      6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

        Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
        Kokkola
        18
        1045
      7. Tiedätkö nainen sen tunteen

        Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
        Ikävä
        71
        954
      8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

        Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
        Ikävä
        107
        894
      9. Mikset päästä irti ja hae apua

        Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
        Ikävä
        78
        876
      10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

        Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
        Hindulaisuus
        333
        863
      Aihe