Kaivosyhtiö on tehnyt kaivosvarauksen lieksaan. Nyt vain toivotaan että lieksan paikalle tulee suuri lopulta vedellä täyttyvä louhosmonttu. Siinä loppuisi lieksarasseilta mamu-ongelma kertaheitolla ja muutenkin varmasti kaikki voittaisivat.
Lieksaan kaivosvaraus
24
1067
Vastaukset
- Anonyymi
Siitäpä tuleekin näiden osaamattomien Lieksa-toimijoiden palkkaaman konsulttifirman muotoilema slogan "Missä korpi, siellä kulta".
Endomines Oy on ehtinyt pilata jo Ilomantsin pohjavedet. Vettä ei pysty käyttämään kuin suodatettuna kalliilla laitteilla.
Eipä Kitsissä olekaan muuta pilattavaa pohjavesien lisäksi kuin Ruunaan latvavesiä. Milloin lieksalaiset havahtuvat tähän uhkaan?- Anonyymi
Päättäjät on kötisköitä ja hidasjärkisinä eivät älyä. Endomines Oy on kepu sijoittajia, löytyykö syy siinä että uhkia ei nähdä. Kepulaiset on iänkaiken paskannelleet ympäristöä.
- Anonyymi
Kohta taitaa tulla toinen kun sen retkikunnan tulokset tulee joka Piiroislouhilla ja Saavankallioilla kiersi. Viime viikolla lähtivät pois.
Taitaa tulla avolouhos, ja Lieksan paikalle jää vain suuri kuoppa.
- Anonyymi
Voisikohan aloittaja kertoa mikä on kaivosvaraus? Kaivoslaki ei todellakaan moista termiä tunne. Onko aloittajalla ihan oma kaivoslakinsa?
No oikeastihan kysymys on vain yksinkertaisen, nimettömän typeryksen lätinästä.
Lieksan alueelle on tehty vuosien saatossa kymmeniä valtauksen tekemiseen etuoikeuttavia varauksia ja kymmeniä on rauennut. Ns. valtausvaraus ei vielä ole lähelläkään kaivostoiminnan alkamista, eikä sitä ole valtauskaan, eivätkä ne ole kaivosvaraus. Siis, kaivosvarausta ei voi tehdä, koska laki ei sellaista tunne.
Mahdollisten malmioiden tutkiminen vie vuosia ja vaikka malmio olisi riittävän rikas, niin se ei vielä tarkoita kaivoksen avaamista. Tutkinnan aloituksesta kaivostomintaa menee useinkin jopa kymmenen vuotta.- Anonyymi
Sanopa sinä sitä vaikka avaruuden lahjaksi, niin se nyt vaan on tien aukaisu alueelle tulevalle kaivokselle. Kun on varauksen tehnyt, on etuoikeus aloittaa kaivostoiminta alueella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanopa sinä sitä vaikka avaruuden lahjaksi, niin se nyt vaan on tien aukaisu alueelle tulevalle kaivokselle. Kun on varauksen tehnyt, on etuoikeus aloittaa kaivostoiminta alueella.
Vaikka olisi kaksi teitä avattu ja piellä silattu, niin kaivostoiminta ei ala. Etuoikeus voi olla, mutta se etuoikeus ei vielä takaa kaivostoimintaa. Se on kuule helvetin pitkä ja mutkikas prosessi vielä edessä.
Kouhon kommenteilta vaikuttavat myös nuo puheet pohjavesien pilaamisesta, mutta eipä täysipäiset tuollaisia väitteitä esitäkään.
Toki joskus on jossain käynyt ikävästikin, mutta "Wenn man Holz haut, da gibt's Späne", sano saksalainen.
On "hiukan" kokemusta tuosta kaivannaisalasta, ettei voi noille sinun jutuillesi muuta kuin nauraa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka olisi kaksi teitä avattu ja piellä silattu, niin kaivostoiminta ei ala. Etuoikeus voi olla, mutta se etuoikeus ei vielä takaa kaivostoimintaa. Se on kuule helvetin pitkä ja mutkikas prosessi vielä edessä.
Kouhon kommenteilta vaikuttavat myös nuo puheet pohjavesien pilaamisesta, mutta eipä täysipäiset tuollaisia väitteitä esitäkään.
Toki joskus on jossain käynyt ikävästikin, mutta "Wenn man Holz haut, da gibt's Späne", sano saksalainen.
On "hiukan" kokemusta tuosta kaivannaisalasta, ettei voi noille sinun jutuillesi muuta kuin nauraa.Raha puhuu. Ja jos kaivos näyttäisi tuottavan rahaa tarpeeksi, niin vaikka koko lieksan kaupunki siiretään toiseen paikkaan jos se on kaivoksen kannalta välttämätöntä.
Ihan hourujen horinaa että isolle rahalle kukaan mahtaisi yhtään mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raha puhuu. Ja jos kaivos näyttäisi tuottavan rahaa tarpeeksi, niin vaikka koko lieksan kaupunki siiretään toiseen paikkaan jos se on kaivoksen kannalta välttämätöntä.
Ihan hourujen horinaa että isolle rahalle kukaan mahtaisi yhtään mitään.No tietysti, jos kaivos tuottaisi tarpeeksi. Siinä on vain yksi iso JOS.
Jos "jos" sanaa ei olisi niin lehmätkin lentäis. Eivät vaan lennä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tietysti, jos kaivos tuottaisi tarpeeksi. Siinä on vain yksi iso JOS.
Jos "jos" sanaa ei olisi niin lehmätkin lentäis. Eivät vaan lennä.Jos ja jos. Jos raha ei puhuisi niin eipä nunnalahdessakaan olisi siirretty asutusta pois ja muutettu jopa valtatien linjausta vuolukivivaltauksen edestä. Kaivoksen vastustajat voivat vain toivoa että lieksassa olisi maan alla yhtä köyhää kuin on henkisesti maan päällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ja jos. Jos raha ei puhuisi niin eipä nunnalahdessakaan olisi siirretty asutusta pois ja muutettu jopa valtatien linjausta vuolukivivaltauksen edestä. Kaivoksen vastustajat voivat vain toivoa että lieksassa olisi maan alla yhtä köyhää kuin on henkisesti maan päällä.
Ei taida olla paras päiväsi. Vai onko ajattelusi aina yhtä höttöistä?
Sinähän puhut kuin kaivoksen aiheuttama, mahdollinen uhka olisi jo ovella.
Ota ihan rauhallisesti. Lieksaan ei tule merkittävää kaivostoimintaa tällä vuosikymmenellä. Koelouhinnat eivät ole kaivoksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei taida olla paras päiväsi. Vai onko ajattelusi aina yhtä höttöistä?
Sinähän puhut kuin kaivoksen aiheuttama, mahdollinen uhka olisi jo ovella.
Ota ihan rauhallisesti. Lieksaan ei tule merkittävää kaivostoimintaa tällä vuosikymmenellä. Koelouhinnat eivät ole kaivoksia.Enpä ole sanonutkaan että heti tulisi. Koekairauksia kun tehdään niin siinä on kuitenkin se pelko ettei se "talvivaara" kovinkaan kaukana saata olla. Mitäs sanoisitte jos pieliselle kävisi samoin kuin nuasjärvelle kainuussa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enpä ole sanonutkaan että heti tulisi. Koekairauksia kun tehdään niin siinä on kuitenkin se pelko ettei se "talvivaara" kovinkaan kaukana saata olla. Mitäs sanoisitte jos pieliselle kävisi samoin kuin nuasjärvelle kainuussa?
Just joo. Entäs JOS Pieliselle kävisi... Mitähän JOS kaikki vouhkaisivat kuvitelmansa samalla tavalla? Arveletko, että noista ei ole opittu mitään. Eivät kaikki ole kuten sinä. Useimmat oppivat virheistä, jopa toisten virheistä.
Vaan annanpa olla.
Sinä voit nähdä niitä päväpainajaisiasi ihan kaikessa rauhassa. Mitäs sanoisit JOS tekisit jotain järkevää? Miksei, voishan sitä tehdäkin JOS... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just joo. Entäs JOS Pieliselle kävisi... Mitähän JOS kaikki vouhkaisivat kuvitelmansa samalla tavalla? Arveletko, että noista ei ole opittu mitään. Eivät kaikki ole kuten sinä. Useimmat oppivat virheistä, jopa toisten virheistä.
Vaan annanpa olla.
Sinä voit nähdä niitä päväpainajaisiasi ihan kaikessa rauhassa. Mitäs sanoisit JOS tekisit jotain järkevää? Miksei, voishan sitä tehdäkin JOS...Oho, nytkös mielipidepoliisin tunteita loukattiin...?
Mitä virheistä oppimiseen tulee, etenkin kun isot rahat pyörii, niin kukahan niitä päiväunia nyt mahtaakaan nähdä?
Ihminen ei ole tuhansien vuosien saatossa viisastunut miksikään, silti nytkin jotkut kuvittelee että koskaan ei voisi tulla enää uutta maailmansotaa.
Sekin voi ja tuleekin, milloin, se on eri asia. Pieniä siinä on lopulta on kaivosyhtiöiden tekemät "virheet".
Mutta jos hra/rva mielipidepoliisi ei pidä vapaasta keskustelusta ja toisten esittämistä mielipiteistä niin eipä sitten, se on pelkästään sinun oma ongelmasi.
- Anonyymi
Tiesittekö sen, että ilomantilaisen kansanedustaja Hannu Hoskosen suurimmat vaalirahoittajat ovat Terrafame Oy ja Endomines Oy? Hoskonen oli eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja, joka erotettiin. Että tämmöisiä kepu-kytkentöjä kaivosteollisuuteen ja tähän biotöhnä- kusetukseen.
- Anonyymi
Niinpäniin. Ja siihen vielä hiukan salaliitto-suolaa, niin tulee makeempi soppa. Jotain tais unohtua. Joko otit lääkkees?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpäniin. Ja siihen vielä hiukan salaliitto-suolaa, niin tulee makeempi soppa. Jotain tais unohtua. Joko otit lääkkees?
Totuus sattuu kepulaiselle. 😂
- Anonyymi
Mätäsvaarassa valmis kaivos, eikun molybdeenia kaivelemaan.
- Anonyymi
Äkkiä vastustamaan ettei työpaikkoja tule. Hopi, hopi! Täältä sitä asiantuntemusta tuollekkin alalle löytyy.
- Anonyymi
Muuten hyvä idea, mutta Mätäsvaaran molybdeeniä ei enää tarvita kun maailmalla on toimivia kaivoksia tarpeeksi. Monakohan kuukautta menisi Mätäsvaaran kaivoksen tunneliverkoston tyhjennyksessä että kaikki vesi olisi poistettu? Uusia tunneleita tuskin pystyisi louhimaan enää sinne missä malmia olisi, saattasi olla aika vaarallista vanhojen tunneleiden seassa mennä louhintatöihin, joten haudatkaamme koko ajatus kaivoksen avaamisesta.
- Anonyymi
Onneksi Lieksa on täynnä kaivosinsinöörejä!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565460Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2491652- 1141647
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241181Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91173Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3301171