Y L Ö S N O U S E M U S

Ihminen syntyy tähän maailmaan
elävänä sieluna.

Sinä päivänä,
kun ihminen nielaisee
synnin hedelmän,
kun synti pääsee ihmisen sisimpään,
ihmisestä tulee kuollut sielu.

Tällaisen kuolleen sielun
tulee syntyä uudesti ylhäältä.
Ei ruumiillisesti, vaan hengellisesti.
Ja kun Elämän Henki
taas puhaltaa meissä,
me olemme siirtyneet
kuolemasta elämään.
Emmekä ikinä kuole.

Me olemme kuitenkin
samaa lihaa ja luuta kuin Aadam.

Vaikka olemmekin syntyneet
Hengestä uudesti ylhäältä,
me asumme edelleen
kuolevaisessa ruumiissa.
Maan tomusta peräisin oleva
liharuumiimme
on tuleva maaksi jälleen.

"Sillä maasta sinä olet,
ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

Kaikki ihmiset kokevat kerran
ruumiillisen kuoleman.

"Ihmisille on määrätty,
että heidän kerran on kuoleminen,
mutta sen jälkeen tulee tuomio."

Synnymme tähän maailmaan
kuolevaisessa ruumiissa.
Kun viimeinenkin ihminen on kuollut,
tulee viimeinen tuomio.
Eli kaikkia ihmisiä kohtaa
paitsi ruumiillinen kuolema,
myös ruumiin ylösnousemus.

Martta sanoi veljensä Lasaruksen
kuolleen ruumiin äärellä:

"Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa,
viimeisenä päivänä."

Jeesus vastasi:

"Minä olen
ylösnousemus ja elämä"

Hän Itse nousi esikoisena kuolleista.
Vanhan liiton aikakausi päättyi
Kristuksen ylösnousemiseen.
Tuona viimeisenä päivänä
monta vanhan liiton pyhää nousi ylös.

Seurakuntakauden viimeisenä päivänä
Kristuksessa kuolleet
ja me elossa olevat Kristuksen omat
saamme ylösnousemusruumiin.

Sen jälkeen koittavan
ahdistuksen ajan viimeisenä päivänä
ahdistuksen ajan marttyyrit
kokevat ylösnousemisen.

Ja maailmanlopussa
vihoviimeisenä päivänä
Hän herättää kaikki,
jotka vielä haudoissa ovat.
Ja silloin nousevat
ensimmäisen kerran ylös
myös kaikki ne,
joille ylösnousemus ei ole
elämän ylösnousemus,
vaan tuomion ylösnousemus.
Vasta silloin
kaikki väärät nousevat ylös.
Ja menevät ikuiseen kauhistukseen.
Kohtaavat toisen kuoleman.

Ja kaikki
– niin vanhurskaat kuin väärätkin -
viettävät ikuisuutensa
ylösnousemusruumiissaan

"Ja monet maan tomussa makaavista heräävät,
toiset iankaikkiseen elämään,
toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen."

Toisille ylösnousemus
merkitsee siis elämää,
toisille tuomiota.

"Älkää ihmetelkö tätä,
sillä hetki tulee,
jolloin kaikki,
jotka haudoissa ovat,
kuulevat hänen äänensä
ja tulevat esiin, ne,
jotka ovat hyvää tehneet,
elämän ylösnousemukseen,
mutta ne,
jotka ovat pahaa tehneet,
tuomion ylösnousemukseen."

On siis kaksi erilaista ylösnousemusta:

Ensimmäinen eli elämän ylösnousemus
tuo vanhurskaat ikuiseen elämään.

Toinen eli tuomion ylösnousemus,
vie väärät
ikuiseen kauhistukseen.
Raamattu ei kuitenkaan
tunne käsitettä toinen ylösnousemus,
vaan puhuu sen sijaan
toisesta kuolemasta.

Jos emme ole osallisia
ensimmäisestä ylösnousemuksesta,
kohtaamme toisen kuoleman,
jolla on silloin valta meihin.

"Autuas ja pyhä on se, jolla on osa
ensimmäisessä ylösnousemuksessa;
heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa."

Ylösnousemus koskee
sekä vanhurskaita että vääriä.
Sekä oikeamielisiä että väärämielisiä.

"Minä uskon kaiken,
mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa,
ja pidän sen toivon Jumalaan,
että on oleva ylösnousemus,
jota nämä itsekin odottavat,
sekä vanhurskasten että vääräin."

Ja nyt seuraa todella huono uutinen.

"Ei ole ketään vanhurskasta,
ei ainoatakaan,
ei ole ketään ymmärtäväistä,
ei ketään, joka etsii Jumalaa;
kaikki ovat poikenneet pois,
kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet;
ei ole ketään,
joka tekee sitä, mikä hyvä on,
ei yhden yhtäkään."

Olemme siis vääriä emmekä vanhurskaita,
pahaa tehneitä emmekä hyvää tehneitä,
ja kaukana Jumalasta
emmekä suinkaan pyhiä eli Jumalalle erotettuja.

Voimmeko me välttää toisen kuoleman,
hirvittävän tuomion
ikuiseen kauhistukseen,
ja päästä Jumalan yhteyteen.
Kyllä.
Ja nyt onkin korkea aika kertoa
todella hyvä uutinen.

"Kristus kärsi kerran kuoleman
syntien tähden,
Vanhurskas vääräin puolesta,
johdattaaksensa meidät
Jumalan tykö"

On yksi Vanhurskas, joka kuoli
meidän kaikkien vääräin puolesta.

"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet
ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden
hänen armostaan sen lunastuksen kautta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa"

Vanhurskaita eli oikeamielisiä
ovat ne, jotka ottavat
Jumalan lahjavanhurskauden vastaan.
Vääriä ne, jotka sen hylkäävät.
Pelastuminen
Jumalan valtakuntaan edellyttää
tästä väärämielisyydestä luopumista
eli kääntymistä Jumalan puoleen.

Jos meitä ei ole siirretty
Hänen rakkaan Poikansa valtakuntaan,
kuulumme vielä pimeyden valtakuntaan,
ja meitä odottaa tuomion ylösnousemus
ikuiseen kauhistukseen.

Elämme Jumalassa tai erossa Hänestä.
Ja siitä riippuen ylösnousemus merkitsee meille
ikuista elämää tai ikuista kauhistusta.
Meille kuoleman omille
tarjotaan ikuista elämää Kristuksessa,
joka voitti kuoleman.

"Älä pelkää!
Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,
ja minä elän;
ja minä olin kuollut,
ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti,
ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet"

2

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Room.6:5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa. 2Kor.4:14 tietäen, että hän, joka herätti Herra Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne. 2Tim.2:11-13 Varma on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää; jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät; jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata.

    • Anonyymi

      Jumala oli Kristuksessa ja sovitti koko maailman itsensä kanssa. Tämä totuus on ja pysyy. Tätä totuutta ei voi Raamatulla kumota, koska se olisi kuin keittäisi karitsan emänsä maidossa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2143
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1454
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      934
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe