Rokotetta. Pitäisiköhä tästä vetää jonkinlainen yhteenveto. Ite en uskalla ryylle enää mennä. Ensin tulee korona aulassa, penkissä hoitomies
VL-liikkeessä liikkuu huhuja koronarokotteiden vaaroista. Useat tuntemani vellut eivät ole ottaneet
33
1092
Vastaukset
- Anonyymi
Tuosta voi vetää sen johtopäätöksen, että he eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää. Kaikki asiantuntijat suosittelee rokotteen ottoa ja noin puolet koko ihmiskunnasta on saanut jo yhden annoksen. Rokote on turvallinen.
- Anonyymi
Sinäkö takaat rokotteen turvallisuuden? Pystytkö aukottomasti seisomaan sanojesi takana?
- Anonyymi
kannattaa pysyä kaukana saastaisista lestadiolaisista, kun eivät ota edes rokotteita
- Anonyymi
No niitähän on muutenkin liikaa.
- Anonyymi
Täällä on valeuutisia. SRK:n puheenjohtaja Matti Taskila ja mm. Limingassa asuva lääkäri (vl, nimeä en muista) ovat lehtiartikkelissa puhuneet rokotteen ottamisen puolesta ja todenneet, että terveyssuosituksia kannattaa noudattaa. Itse ja perheeni on ottanut rokotukset, enkä tiedä lähipiirissäni yhtään vl:a joka ei olisi ottanut.
- Anonyymi
Näin on että vl-liikkeen johto ei tiedä pisaran vertaa mitä liikkeen sisällä olevat jäsenet tekee. Näin ainakin väitettiin aikoinaan n.2010 luvulla kun kauheudet alkoivat paljastua.
- Anonyymi
Samoin itse on tiedä lähipiirissäni yhtään vl:ää joka suhtautuisi kielteisesti koronarokotteisiin, ainakaan en ole kuullut sellaisesta, olisiko sitten joku paikallinen juttu joillakin paikkakunnilla, jos sellaista on?
- Anonyymi
Älä oikeasti viitsi. Tunnen niitä kymmeniä motivaatio on se, että rokotteessa on joku juttu, jota USA hallitsee.
Tämäkin kertoo sen, että joku vanha höperö on niin saarnannut ja se menee VL kansaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä oikeasti viitsi. Tunnen niitä kymmeniä motivaatio on se, että rokotteessa on joku juttu, jota USA hallitsee.
Tämäkin kertoo sen, että joku vanha höperö on niin saarnannut ja se menee VL kansaan.Taitaapa mennä muuhunkin kuin vl-kansaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaapa mennä muuhunkin kuin vl-kansaan.
Millaisissa piireissä nämä salaliittoteoriat leviävät? Itse pidän aivan kummallisina foliohattu-juttuina tuollaisia. Ei ole itselläni tietoa, että lähipiirissä kukaan tuollaisiin olisi höyrähtänyt, ja rokotteet on otettu tietääkseni hyvin. t. vl
- Anonyymi
Entäs Kärkkäinen?! Potkut tulee, jos otat rokotteen!?
- Anonyymi
Kärkkäisen työntekijöistä moni on ottanut rokotteet, vaikka tj onkin pelotellut haittavaikutuksilla. Ei ne potkuja saaneet.
- Anonyymi
Uskovaisten suurin salaliitto on uskominen Jumalaan. Maailman suurin aivopesu
Saatanakin uskoo Jumalaan, mutta ei tunnusta/ usko (kuten ei VL;kään) että Jeesus kaikkivaltias Messias.
- Anonyymi
Tämäkin korona on nyt sitten VL-väen syytä !! "Kestä, kestä, kirkkaamman kruunun saat" !!
Kaikki tuntemani vl.- ihmiset ovat ottaneet rokotteen, siis aikuiset. Jossain päin Suomea on ehkä joku jättänyt ottamatta, Kokkolassa on ollut altistuminen ry:llä, vaikka siellä on toimittu koronaturvallisesti ja nyt seurat vain netissä !
Syyskuulla ollut tuo tapaus, mutta sitä ei tiedä kuka on se "kantaja" !! Kokkolassa on iso "Siioni" , maksavia jäseniä n. 500- 600 !
Tietojeni mukaan joka ry:ssä on toimittu varoen, välillä tiukemminkin.
Joku ajattelematon yksilö voi altistaa väkeä, kun on vaikka matkustellut ulkomailla !
Rokotevastaisia ihmisiä ei ole vl.-väessä montaa !!
Joukossa voi olla joku "naturelli", luontointoinen, kun väkeen mahtuu monenlaista "vaeltajaa" ! Korona on tullut ulkopuolelta Suomea, siis turistien mukana ja leviää taas sitä mukaa, mitä avataan taas yhteiskuntaa !
Nyt yli 60 v. rokotetaan kolmas kerta ja varataan aika, kun 6 kk on kulunut viimeisestä piikistä ! Itsellä se on ensikuussa ( marraskuu ! ja "kausi piikki" on lähipäivänä !!
On se vain otettava kaikki mitä ilmaiseksi saa, vaikka matolääkkeet !!!
Me vanhukset otamme rokotteen, jos ei itseä varten, niin ainakin lasten ja lastenlapsia ajatellen !! Ei se ole mukavaa olla sairaana vanhankaan, kun se taitaa olla meille vain "saattohoitoa", varsinkin eläkeläisille. Me vain kuormitetaan terveys sektoria, olemalla sitä "ongelmajätettä", joten meidän on itseämme hoidettava kotona, niin kauan sisukkaasti, sitten vasta luovutetaan kun sydänkäyrä näyttää vain suoraa viivaa !! Voimia vain kaikille "sinnittäjille" !
tv. yksi mummi - Anonyymi
Taas alkaa tämä vl:n puolustus, siskoni kertoi, että facessa on vl-ryhmä, jossa kerrotaan aivan hölynpölyä koronaan liittyen. Hän lähti siitä ryhmästä pois.
Ja onhan se ihan tuloksissakin, että mm. Limingassa kaikista vähiten on rokotettu.- Anonyymi
Siinä facen vl-ryhmässä jonkun yksittäisen henkilön rokotevastaisuus ei tainnut saada muilta kannatusta, sellainen mielikuva minulle jäi kun pikaisesti lukaisin että jotakin huuhaata siellä nyt on. En ole muuallla vl:ien piirissä rokotevastaisuutta tavannut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä facen vl-ryhmässä jonkun yksittäisen henkilön rokotevastaisuus ei tainnut saada muilta kannatusta, sellainen mielikuva minulle jäi kun pikaisesti lukaisin että jotakin huuhaata siellä nyt on. En ole muuallla vl:ien piirissä rokotevastaisuutta tavannut.
Siskon kertoi, että siinä facen vl-ryhmässä oli koko ryhmä rokotevastasia ja uskoivat salaliittoteorioihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siskon kertoi, että siinä facen vl-ryhmässä oli koko ryhmä rokotevastasia ja uskoivat salaliittoteorioihin.
Sitten on kysymys jostakin toisesta, pienemmästä facen vl-ryhmästä. Ei rokotevastaisuus todellakaan ole vl:n valtaosan kanta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten on kysymys jostakin toisesta, pienemmästä facen vl-ryhmästä. Ei rokotevastaisuus todellakaan ole vl:n valtaosan kanta.
Mistä sinä tiedät, kuinka pieni face-ryhmä se on, siellä on äitejä, mitä ne vaikuttavt lapsiinsa, mieheensä muuhun ympäristöön, kun he lukevat ja uskovat kaikenmaailman salaliittoteorioita.
Vanhoillislestadiolaiset ovat näköjään vastuullisempia kuin rauhansanalaiset. Rauhan sanassa rokotevastustus on levinnyt laajalle. Ruotsissa oli pari viikkoa sitten kohu kun korona oli levinnyt seuroissa. Kolme päivää sitten nuori mies kuoli koronassa Luodossa missä vain vähän yli 50 % ovat rokotettuja.
- Anonyymi
Muutama kulkutautimyönteinen vouhottaja on vl-liikkeessä. Kun isomman vl-ryhmän sisällä eivät saaneet kannatusta, perustivat oman, ja nyt se alkaa pienentyä kun liittyneille selviää että kysymys onkin antivax-ryhmästä. 99% veeällistä ovat rokotemyönteisiä.
- Anonyymi
Jonkin verran rokotevastaisia on vl-likkeen piirissä. Suomessa varmaankin keskimäärin saman verran kuin väestössä muutenkin. Amerikassa sen sijaan rokotevastaisuus on hyvin yleistä vl-liikkeessä, ja se on aihettanut ja aiheuttaa vakavia ongelmia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jonkin verran rokotevastaisia on vl-likkeen piirissä. Suomessa varmaankin keskimäärin saman verran kuin väestössä muutenkin. Amerikassa sen sijaan rokotevastaisuus on hyvin yleistä vl-liikkeessä, ja se on aihettanut ja aiheuttaa vakavia ongelmia.
Kiitos asiallisesta tilannekatsauksesta. Etenkin Amerikan tilanne oli kiinnostava tieto!
- Anonyymi
Ettekö usko Jumalasta, niin paljon hyvää, että se suojelee oikeita uskovaisia koronalta.
- Anonyymi
Ei sitä tarvi villieläimiä syödäkkään.
- Anonyymi
Sivulliset sitten joutuu piikitettäväksi.
- Anonyymi
Monta sisarustani oli rokotevastaisia. Kaksi sairastui. Nyt kaikilla piikit.
Espoossa ainakin vl-rokotevastaisia.- Anonyymi
Espoossa en kyllä tiiä rokotevastasia meikäläisissä. En sitte tiiä, jos jossain eri ikäryhmässä, mutta mun ikäryhmässä ainaki valtaosa on ottanut rokotteet.
- Anonyymi
Varmaan paikkakuntakohtaista, ku täällä taas järkiään kaikki vl:t minä mukaan lukien olemme saaneet tarvittavat rokotukset. En edes miettiny, miksei kannattais ottaa. Se oli itestäänselevyys. Ehkä joillain paikkakunnilla on näitä rokotekriitikoita tai kammosia, jotka pelottelevat muitakin.
- Anonyymi
Rokotusasiat, etenkään koronarokotteet ei kuulu millään tavalla uskonnon piiriin. Ja että rokotteita pitäisi ottaa esim. siitä syystä, että suviseurat päästään/päästiin järjestämään. Vähän testattua koronarokotetta ei vaan yksinkertaisesti läheskään kaikki halua ottaa ja piste. Se ei ole uskonkysymys alkuunkaan ja koronarokotteesta kieltäytyjiä on ja on ollut läpi väestöryhmän. Vieläkään ei ole varmaa tietoa kellään, mitä kattavat koronarokotukset tulevat aiheuttamaan pitemmällä aikavälillä väestölle.
- Anonyymi
Eiväthän vellut "halua" käyttää ehkäisyäkään, vaikka supersynnyttäjien terveysvaarat on hyvin tiedossa. Tiedossa on myös supersynnyttäjien jälkeläisten kokema kaltoinkohtelu. Silti supersynnyttäjät jättävät lapsiluvun herran haltuun...
- Anonyymi
Yhtään piikkiä en ole ottanut. Korona meni kolmen päivän flunssalla. Nyt meillä historian kovin ylikuolleisuus, matalin syntyvyys. Rokotehaittoihin kuolee väkeä kuin pipoa, sydänvaivat ja sydänlihastulehdukset valtavassa kasvussa, selittämättömiä sairauksia, joka firmassa henkilökuntapula kun ihmiset saikulle. Annoitko sinä sielunvihollisen pettää itseäsi myrkkypiikillä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058