Olla työssä on aina kannattavaa

Katastrofaaliset terveysmenot kasautuvat pitkäaikaistyöttömille ja työkyvyttömyyseläkeläisille.
Köyhimpien kotitalouksien maksukyky on parantunut, mutta toisaalta itse maksetut terveyskulut ovat myös harvinaistuneet köyhien keskuudessa. Tämä saattaa johtua siitä, että terveyskuluja korvattiin yhä enemmän toimeentulotuesta, tai siitä, että joidenkin palvelujen, kuten suun terveydenhuollon, käyttö väheni maksukorotusten vuoksi.
Pienituloisilla terveysmenot haukkasivat suuremman osan kokonaiskulutuksesta kuin suurempituloisilla, vaikka euromääräisesti suurituloisemmat kotitaloudet käyttivät enemmän rahaa terveysmenoihin.

mm Li Anderssonin väite " älä tee työtä saat saman sossusta" on tuhoisa kaikille.
Jos hän siinä hakeekin sen äänestäjoukkonsa, jolle uskotellaan, että työnteko on turhaa, kun saman työpalkan saa laiskottelemallakin. Se vain tulee sille sille kohderyhmälle kalliiksi, kun ei opita työtekoon, ja eritoten ei kehitetä eri alojejn ammattimiehiksi, joilla palkka on taasen paljon suurempi normia. Jäämällä työn ulkopuolelle, menettää paljon sosiaalisia kontakteja.

esim. Yliväpeli Orhonen on aina kehittänyt itseään, ja työ on sitä seurannut.
Ei olisi muuten työstä saaduilla tuloilla hankittuja mm omakotitaloa,kesäpaikkaa jne. mm juuri odotan uuden auton laittoa, vaikka entinenkin on ihan mukiinmenevä, jossa jo on hybridi ominaisuus. Kun kehitys ollut niin huimaa sähköauto puolella, silloin n70 km oli akulla ajo mahdollista max kesäaikaan, nyt jo 500 km. Akuilla jo 8 vuoden takuitakin, niin se yksi kiihoke myös.

Yliväpeli Orhonen ja rouva Yliväpeli alkaa nyt aterioitsemaan.

21

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvää ruokahalua. Sitä varmasti on maalaisruuan ympärillä.

    • Anonyymi

      On se pitkää odotella tuilla pääsyä takuueläkkeelle, jos sinne asti elää.

      • Anonyymi

        Töihin..töihin, sanoi Lapatossukin.

    • Anonyymi

      "najuri" se jaksaa toistella tuota valhetta "mm Li Anderssonin väite " älä tee työtä saat saman sossusta".

      Li ei ikinä missään yhteydessä ole moista sanonut.

      Koska siis noin selvästi valehtelet niin yhtä selvää valhetta on myös nuo "majurimaiset" jorinasi taloista ja kesäpaikoistasikin.

      • Anonyymi

        On sannut monestikit pitää teidät vasuri äänestäjinä.
        Myös Thai marjanpoiijoille esitti saman, onnettomat alkoivat lakkoileen, joku kymmen. Li hävisi sen oikueudessa, jossa päätös ettei he kuulu valtion sosiaaliturvaan, jäivät ilman Li Anderssonin lupaamia työttömyys päivärahoja. Marja isäntä lunastheidän paluumatkansa, siltikin vaikkeivat viitsineet työtään tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käräjillähän nuo olivat, vasurein oikeusavustaja heitä avusti -hävisivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käräjillähän nuo olivat, vasurein oikeusavustaja heitä avusti -hävisivät.

        Li jätti Thaipoimijat kuin nallin kalliolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Li jätti Thaipoimijat kuin nallin kalliolle.

        Li*: älä tee työtä, saat saman sossustakin*"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Li*: älä tee työtä, saat saman sossustakin*"

        Li terhakkaana kalastelee ääniä työtä tekemättömiltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Li terhakkaana kalastelee ääniä työtä tekemättömiltä.

        Mutta sinä Kelan asiakkaana olet antanut äänesi Riikalle. Joko tyhmyytesi alkaa realisoitumaan?

    • Anonyymi

      Satosen reformin tavoitteena on lopettaa TES:n mukaiset työsuhteet, joiden palkalla on tähän asti tullut toimeen ainakin kohtalaisesti. Tilalle tulee 100 000 uutta orjatyöpaikkaa (0-9 €/pv), joten työkorvaus on pienempi kuin työpäivän matkakulut julkisilla liikennevälineillä.

      Kokkareiden reformin tavoitteena on muodostaa segregaatioyhteiskunta keskiajan sääty-yhteiskunnan tapaan, jossa pieni- ja keskituloiset ovat rikkaiden halpatyövoimaa em. 0-9 €uron päiväkorvauksella. Näinkö pannaan Suomi kuntoon? (vrt. Orpo vaalivalvojaisissa)

      • Anonyymi

        Suomessa on tunnistettu jo toistakymmentä vuotta vallinneen ikäsyrjinnän työmarkkinoilla. Huolimatta tuosta ii ei ole valtiollisesti puututtu ,joten on katsottava sen tapahtuneen valtiollisen tahon myötä vaikutuksella /hiljaisella hyväksynnällä, jolloin valtiolliselle taholle on muodostunut vastuu kysymys syrjinnän seuraamuksista ja henkilöitä jotka on siten joutuneet syrjäytetyksi työelämästä.

        Työelämästä syrjäytetyt ovat joutuneet kärsimään vallinneen tilanteen seurauksena pysyvistä ansiotulon menetyksistä, sekä tulevien eläkekarttumien aleneumista, jotka johtavat eläke köyhyyteen. Nämä on valtiollisesti korvattava ikääntymisen myötä työelämästä syrjäytetyille pitkä aikais työttömille jotka ovat joutuneet ikä rasismin uhreiksi.

        Se mitä voidaan ensi alkuun tehdä ja pitää tehdä on huolehtia heidän eläkepäivillä toimeentulostaan kompensoiden eläkekarttuma menetykset, joka on pienin mahdollinen korvaus ,heitä kohtaan kohdistuneesta ihmisoikeus rikoksesta.

        https://yhdenvertaisuusvaltuutettu.fi/ikasyrjinta

        https://proliitto.fi/fi/ajankohtaiset/ikasyrjintaako-yli-50-vuotiaat-ovat-tyomarkkinoiden-sivuutettu-voimavara

        https://www.ely-keskus.fi/uutiset-virastoittain/-/asset_publisher/k4V8ZxD5sxGH/content/yli-55-vuotiaiden-asema-työmarkkinoilla-onko-ikäsyrjintä-vain-murtamista-kaipaava-myytti-häme-

        https://www.kdlehti.fi/2020/12/08/ikasyrjinta-on-isoin-este-yli-50-vuotiaiden-tyollistamisessa/

        Ihmisoikeusrikos olla työssä, yrität sanoa.

        "Suomessa on tunnistettu jo toistakymmentä vuotta vallinneen ikäsyrjinnän työmarkkinoilla."
        Ei ainoastaan toistakymmentä vuotta, vaan toistasaataa vuotta, kuten itse olen ollut liian vanha 16-vuotiaasta alkaen.

    • Anonyymi

      Eikä sanaakaan taaskaan palstan aiheesta.

      • Anonyymi

        Niin Pankkomajuri kuin sinäkin haistakaa molemmat
        v..u. Samanlaisia häiriöitä

        Asevelisosialisti.

    • Anonyymi

      100 080 nyt Elokapinan poistamiseen. Lähtenee kuin kuppa Töllöstä.

      • Anonyymi

        Lähtenee kuin kuppa Töölöstä.

    • Anonyymi

      Yliväpeli Orhonen ja rouva Yliväpeli alkaa nyt aterioitsemaan.

      • Anonyymi

        Rapu ja simpukka illallinen kaviaarilla.

    • Anonyymi

      Nyt Yliväpeli Orhonen lähtee naisten tykö

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      66
      2379
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      33
      1755
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1604
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      374
      1565
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      16
      1525
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1387
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      106
      1131
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1118
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1084
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe