Toimintaa ohjaa Putin. Satojen miljoonien rahoitus. Halpaa lystiä muuhun sodankäyntiin verrattuna.
CIA:n mukaan kansainvälisen roketevastaisen kampanjan takana ovat venäiset trollit.
35
60
Vastaukset
- Anonyymi
Cia tunnetusti puhuu 90% pskaa mikä tulee globalisaatioon.
- Anonyymi
Yksi SDP:läinen tuttavani Janakkalasta tiesi kertoa, että CIA johtaa maailman huumekauppaa hoitamalla välillä tiet auki "KAMALLE", ja joitain taas pidätetään ja vangitaan silloin tällöin ikäänkuin "silmänlumeeksi".
Huumakauppa on jotakin jota tarvitaan Amerikassa.
Tehdään villi arvaus...
Huumeparonin annetaan kerätä rahaa miljarditolkulla dollareina kotiinsa, ja kun tarpeeksi on kasassa, tehdään isku, ja POLTETAAN KAIKKI RAHAT!
Pankkihan on sinäsnä velkaa setelinhaltijalle setelin arvon.
Amerikka on alkanut painaa dollareita aina vain lisää kun. rahaa tarvitsevat. Dollari on siis holtiton raha joka lähenee arvottomuuspistettään.
Kun onnistuvat polttaa muutaman miljardin, voi taas painaa rahaa tilalle, ja jakaa sitä lainan annon ja "virallisten teiden" kautta yleisölle ulos.
Loppupeleissä on siis eduksi aina kun pääsee polttamaan huumeparonien rahat kunhan sopiva paikka tehdä isku kulminoituu kohdilleen.
https://www.elevatormag.com/mexican-drug-lords-house-raided-wont-believe-found-photos - Anonyymi
Onko CIA Big Pharman asialla?
- Anonyymi
Putini hajautetut trollitehtaat toimivat todella tehokkaasti. Mukaan on saatu ilmaistyövoimaksi useita prosentteja eri valtioiden kansalaisista. Ja tietysti Facebook ja Suomi24.
- Anonyymi
Sitten kun ei vaan vieläkään usko, että omat tekee pahaa
syytetään edelleen Venäjää.
Menee aikaa hukkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten kun ei vaan vieläkään usko, että omat tekee pahaa
syytetään edelleen Venäjää.
Menee aikaa hukkaan.Ei ne aivopestyt omat kusipäät mitään itsenäistä hommaa tee.
Fakta on, että venäläiset tekevät kaikkensa tuhotakseen Länsimaat.
Myös Brexit-äänestystulos oli valtavan venäläisen valeuutiskampanjan tulosta. Ei voitu edes perua, vaikka kaikki valheet tuli ilmi. Iman valheita, tulos olisi ollut aivan toinen. - Anonyymi
Foliohattujen skitsoilu noussut uudelle tasolle, lääkkeet vaihtoon!
- Anonyymi
Alotus tuli tuoreena Pietarin tehtaan uunista.
- Anonyymi
Ottamatta kantaa CIA:n näkemyksiin, Venäjä ainakin kirjaimellisesti jäi kiinni siitä, että se yritti lahjoa somevaikuttajia valehtelemaan länsimaisten rokotteiden olevan haitallisia. Eiköhän tämä kerro aika paljon...
- Anonyymi
Kaikkien maailman ongelmien takana on joko Putin, Kiina tai islam.
- Anonyymi
Jos venäjää ja kiinaa ei olisi, islamin uskoiset aidattaisiin lähi-itään ja mustaihoiset afrikkaan, maailma olisi aika hyvä paikka elää, kunhan ei eläisi lähi-idässä tai afrikassa.
- Anonyymi
Venäjän hallinto on päättänyt mihin rahojaan käyttää.
https://www.bellingcat.com/news/2021/11/05/russian-diplomat-who-died-at-berlin-embassy-is-senior-intelligence-figures-son/ - Anonyymi
Onks sul tietoo, miten vois liittyä Putinin jengiin? Kyllä ilmanen raha kiinnostaa.
- Anonyymi
Eihän sitä rahaa tyhmille aivopestyille ilmaistyötä tekeville sekopäille jaeta. He saavat maksaa kaiken hengellään.
- Anonyymi
Mites CIAn omat taskut?
Käännetäänkö ylösalaisin ja valaistaan?- Anonyymi
No, no! Dont do that! 😬
Totta kai asia on noin.
Hyvä esimerkki mv-julkaisu.
- Anonyymi
Mä haluan Venäjän rahaa, antakaa mulle vaa.
- Anonyymi
Turha sinulle on antaa rahaa. Olet jo ilmainen salaliittotrolli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha sinulle on antaa rahaa. Olet jo ilmainen salaliittotrolli.
Antakaa ruplia tai en enää kehu rokotetta.
- Anonyymi
Samoilta tahoilta virtaa EUn laitaoikeiston rahoitus. "6. Monella populistipuolueella on tiiviit yhteydet Venäjään
Lukuisia Euroopan oikeistopopulistisia puolueita yhdistää yksi yllättävä asia: venäläinen raha.
Siihen liittyvien skandaalien historia on kirjava." https://yle.fi/uutiset/3-12170931?fbclid=IwAR1XDRthPta-mbrzKOu3T6H8MoKZzw9EygKV7pUxVJDsV2OlIyioL67hyLo- Anonyymi
Hihii ja joku vielä luulee että YLEn tytöt tietää jostakin jotakin. 😄
- Anonyymi
Jos kaikki ulkomailla asuvat Venäjän kansalaisuuden omaavat henkilöt karkotettaisisiin välittömästi takaisin Venäjälle eikä venäläisiä päästettäisi matkustamaan mihinkään Länsimaahan, niin maailma pelastuisi. Myös urheilumaailma.
- Anonyymi
Suomessa populisteja ovat mm. SDP, vihreät ja vasemmisto.
- Anonyymi
On erittäin kätevää ja bisnestä hyödyttävää käyttää "putinin trolleja" yleistävästi kaikkea ns. epäsopivaa tiedottamista ja ihmisiä vastaan. Kun kirjoitat lääketieteellisen faktan, joka ei sovi yhteen Covid19-agendan kanssa...."Putinin trolli!" Näin se toimii nykymaailmassa. Kaikki epäsopivat tiedot voidaan loata ja hyväuskoinen yleisö hihkuu ja hurraa vihamielisinä ja vahingoniloisina. Ja samalla kun alkaa omaan perseeseen kasvamaan rupia, niin niitä piilotellaan ja niistä vaietaan, jottei tarvitse painaa punottavaa päätä pensaaseen.
- Anonyymi
Kukaan järkevä ihminen ei syötä sitä roskaa mitä sinäkin syötöt tänne 24/7.
Olet joko sekaisin tai sinulle maksetaan. - Anonyymi
Ei ole "epäsopivaa" vaan sopimatonta.
- Anonyymi
Kaikki HUSn mokat - mappi Ön
Kaikki HUSn mokat - asiakas oli hullu
Jokin epämiellyttävä EU uutinen - se on putinin trolli
Omat myrkyttää omiaan piikeillä - se on putinin trolli - Anonyymi
Ai tuollaisilla päätäs vaivaat😂
Minä päätän omasta kehostani Itse, ei Putin, vaikka miehekäs tosin onkin😅 - Anonyymi
Kaikki ovat venäjän trolleja, kun ei passaa aivottomaan ahtaaseen agendaan.
Sanoo kaikkien (psyop) totuuksien CIA.- Anonyymi
Foliohatut kyllä ovat muuten vain sekaisin.
- Anonyymi
Venäjä käyttää hyödyllisiä hölmöjä hyväkseen aivan surutta.
- Anonyymi
Näyttöä on tälläkin palstalla.
Putinin itsensä suomenkielentaidosta en ole niinkään varma.. - Anonyymi
Täysin ristiriitaista ja epäuskottavaa sen suhteen, että koko moskova laitettiin "kiinni" kronan vuoksi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565340Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1131592
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2311550- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91143Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3021105- 721047