Miksi Mooseksen 6. ja 7. kirja päätettiin jättää pois raamatusta?
Mooseksen 6. ja 7. kirja.
11
56
Vastaukset
- Anonyymi
Siinä kohtaa on sensuurilautakunnalla ollut järki mukana. Olisi saanut jättää pois kaikki muutkin kirjat. Ei ainakaan mitään vahinkoa olisi päässyt käymään.
- Anonyymi
Maailmanlaajuista vahinkoa ja haittaa on päässyt syntymään juuri siksi, että Raamattu on ikinä edes julkaistu. Paavin pitää julistaa pannaan koko roska.
Ne sisälsi liian HC kamaa.
- Anonyymi
Lisäksi Musta Raamattu on kirjoitettu joskus 1500-luvulla, tai ainakin sinne asti kirjojen olemassaoloa on pystytty jäljittämään. Toki jotkut epäilevät kirjoja itse antikvaristi Johann Scheiblenin tekeleiksi, eli siis 1800-luvulla kirjoitetuksi.
- Anonyymi
Voimat Ei yliluonnollisia tai -inhimillisiä voimia
- Anonyymi
kannattaa päästää pienet kalat takaisin , kasvavat isommiksi 🤣
- Anonyymi
Sellaista ei ollut Raamatun sisällöstä päätettäessä.
Raamatun viisi Mooseksenkirjaa saivat lopullisen muotonsa n. 200 eaa. ja loputkin Vanhasta testamentista 100 eaa. mennessä. Uusi testamenttikin 300-luvulla jaa. Ns. 6. ja 7. Mooseksen kirja julkaistiin 1849. Sen aineisto on keskiajan lopulta. - Anonyymi
Eikös se ole ns. Musta Raamattu. Okkultismia.
Älä lähde mukaan spiritismiIn......vaikea päästä eroon.Yllättävän moni tuttavistani on kokeillut näitä spiritistisiä lautapeli-istuntoja, joissa juomalasi liikkuu kirjainten
(ja numeroiden?) päällä.
Kerrotaan jonkun kysyneet tällaisessa lautapeli-istunnossa: "Missä olet?"
Vastaus oli tullut: "Komerossa".
Olivat katsoneet komeroon. Siellä oli ollut puukko.
Michael Buschman on kirjoittanut aiheesta kirjan:
'Kuka lasia liikuttaa'
Kustantaja: Päivä
Ateistit, älkää uteliaisuuttanne lähtekö tälläisiin spiritualistisiin juttuihin mukaan !- Anonyymi
Eleasere kirjoitti:
Yllättävän moni tuttavistani on kokeillut näitä spiritistisiä lautapeli-istuntoja, joissa juomalasi liikkuu kirjainten
(ja numeroiden?) päällä.
Kerrotaan jonkun kysyneet tällaisessa lautapeli-istunnossa: "Missä olet?"
Vastaus oli tullut: "Komerossa".
Olivat katsoneet komeroon. Siellä oli ollut puukko.
Michael Buschman on kirjoittanut aiheesta kirjan:
'Kuka lasia liikuttaa'
Kustantaja: Päivä
Ateistit, älkää uteliaisuuttanne lähtekö tälläisiin spiritualistisiin juttuihin mukaan !Viikonvaihteessa liikuttelen jälleen lasia. Kun viimeksi kysyin, missä olet, baarikaapista kuului: "Täällä!" Siellähän se pullollinen Jeesuksen verta lymyili.
- Anonyymi
Kristityt muokkasivat vanhaa testamenttia mieleisekseen jonkin verran!
😁
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157