Joulujuhlat ateistikeskuksessa

Anonyymi

Joulu ei ole uskonnollinen juhla, vaikka toisinkin joskus väitetään. Joulu on hyvin pitkän perinteen omaava valon juhla. Jokin uskonnollinen yhteisö on yrittänyt toki siitä tehdä jonkinlaisen jumalhahmon syntymäjuhlan. Todistettavasti tällaista hahmoa ei ole edes olemassa (vrt. Jeesus).

Joulujuhlan koululaisille saa kuitenkin pitää perustuslakivaliokunnan kannanoton (16.12.-21) mukaan ateistikeskuksessa. Tällaisessa keskuksessa järjestetään muitakin tilaisuuksia, kuten konsertteja, joten niissä voidaan hyvin järjestää myös koululaisten päättäjäistilaisuuksia. Tilaisuudesta ei tule ateistista pelkästään siitä syystä, että ateistikeskuksen omistaa Vapaa-ajattelijoiden liitto tai muu vastaava yhteistö.

Tiloja valittaessa koululaisten juhla- ja päättäjäistilaisuuksiin tulee kuitenkin aina ottaa huomioon yhdenvertaisuusperiaate eikä tilaisuudessa saa olla piirteitä aivopesusta jonkin aatteen puolesta.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olenkin kysellyt, voisiko olla subjektiivinen pitää vapareiden tilassa usk. hautajaisia. Vaparithan haluavat kovin pitää omia kuolemanriittejään kirkon kappeleissa ja valittavat, kun sinne pääsee vain kirkon luvalla eikä ilman muuta. Voisivatko siis vaparit avata omat tilansa subjektiiviselle oikeudelle pitää usk. tilaisuuksia? Jos ei, miksi ei?

      • Anonyymi

        Ja vastausta ei tietystikään tule. Vaparit eivät keskustele, he julistavat ja trollaavat.


    • Anonyymi

      Mainio kysymys.

      Ei, koska Vapaa-ajattelijoiden toiminta ei perustu lakiin, kuten kirkon hautaustoimi. lakiin perustuvassa toiminnassa pitää kohdella eri vakaumuksia yhdenvertaisesti perustuslain mukaan.

      Vapaa-ajattelijoiden toiminta ja tilat ovat yksityisoikeudellisen yhdistyksen toimintaan liittyvää eikä silloin tarvitse sallia yhdenvertaisia oikeuksia kaikille.

      • Anonyymi

        Muisto- ja saattotilaisuuksia ei säädellä laissa, joten kellään ei ole velvollisuutta antaa tiloja vaparien kuolemanrituaaleihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muisto- ja saattotilaisuuksia ei säädellä laissa, joten kellään ei ole velvollisuutta antaa tiloja vaparien kuolemanrituaaleihin.

        Kaikki hautajaisiin liittyvä on osa kirkon hautastoimen toimeenpanoa ja se on toteutettava rangaistuksen uhalla yhdenvertaisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki hautajaisiin liittyvä on osa kirkon hautastoimen toimeenpanoa ja se on toteutettava rangaistuksen uhalla yhdenvertaisesti.

        Lakia muutettava siten, että kirkkoon kuulumattomat haudataan valtion ylläpitämille hautausmaille tai jumalattomien, vapaa-ajattelijoiden, hautausmaille. Valtio järjestää kirkkoon kuulumattomille hautausmaa-alueita, jonne voi haudata ruumiita  
        merkityille paikoille omalla kustannuksella
        (varattomille hakemuksesta valtion hautausavustusta).

        Valtio rakentaa hautausmaille yksinkertaisen, tunnustuksettoman kappelin, jonka huolto kuuluu valtiolle.

        Tämän jälkeen valtio ei maksa enää kirkolle vuosittaista hautausrahaa kirkkoon kuulumattomien puolesta (onko se nykyisin 20 €/henkilö/vuosi)

        Ei muuta kuin kansalaislakialoitetta ko. asiasta väsäämään, niin vapareiden ikuinen kappelipropleema kirkon kanssa tulee tiensä päähän.
        Jo tänä iltana !
        Eikö niin, Mäntysalo ?

        T. Anti Vapari


      • >/ Vapaa-ajattelijoiden toiminta ja tilat ovat yksityisoikeudellisen yhdistyksen toimintaan liittyvää eikä silloin tarvitse sallia yhdenvertaisia oikeuksia kaikille. /<
        ...................................................................................................................................................................
        Mutta jos maksaa vapareille vaparitiloista vaparivuokraa sillä ehdolla että tiloja voi käyttää kristillisiin hautajaisiin. Vuokra vaikkapa 100 € / päivä. Kyllä kai vapareille vuokraraha kelpaa.

        Vaparitiloissa tietenkin luettaisiin Raamattua, Jumalan sanaa
        ja ylistettäisiin Herran Jeesuksen Kristuksen valtasuuruutta yli maan ja taivaan.
        Virsiäkin laulettaisiin ja hengellisiä lauluja, kuten esim.

        ET CETERA (ET ei tarkoita tässä elämänkatsomustietoa)
        https://www.youtube.com/watch?v=wx-FIDVBWVc


    • Anonyymi

      Tämä on erinomainen uutinen! Aivan mahtavaa että hyvinkoulutetut, varakkaat ateistit ovat alkaneet tuntea vastuuta, keränneet fyrkkendaalia keskuudestaan ja saaneet omia toimitiloja. Riittävän suuria tiloja joissa voidaan esim. koulunpäättäjäisiä viettää, ei ole liikaa!

      Kun alkuun on päästy jatkossa voisi rakentaa tiloja hautajaistilaisuuksia varten ettei tarvitse pakkasessa palella. Hattu kiertämään vaan, kyllä se siitä! Tsemppiä!!!

      • Anonyymi

        ET-oppilaille omat tilat koulujen joulujuhliin ja päättäjäisiin.

        Ateisteille ja vapaa-ajattelijoille omat hautausmaat ja hautausmaakappelit joissa voivat vapaasti suorittaa kuolemanriittejään. Kirkolle ei enää hautausrahaa kirkkoon kuulumattomille.

        Hämmästyttävän yksinkertaista !
        Mitäs ongelmaa tässä vaparien jauhamassa tila- ja tapahtumaongelmassa enää on?

        Mäntysalokin lienee samoilla linjoilla, eikö niin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ET-oppilaille omat tilat koulujen joulujuhliin ja päättäjäisiin.

        Ateisteille ja vapaa-ajattelijoille omat hautausmaat ja hautausmaakappelit joissa voivat vapaasti suorittaa kuolemanriittejään. Kirkolle ei enää hautausrahaa kirkkoon kuulumattomille.

        Hämmästyttävän yksinkertaista !
        Mitäs ongelmaa tässä vaparien jauhamassa tila- ja tapahtumaongelmassa enää on?

        Mäntysalokin lienee samoilla linjoilla, eikö niin?

        Ei käy. Haluamme estää lapsien pääsyn kirkkoon paitsi hautajaisissa, joissa haluamme ehdottomasti kirkkoon ja meillä pitää olla oikeus viettää kirkossa riittejämme. T. Vapari


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ET-oppilaille omat tilat koulujen joulujuhliin ja päättäjäisiin.

        Ateisteille ja vapaa-ajattelijoille omat hautausmaat ja hautausmaakappelit joissa voivat vapaasti suorittaa kuolemanriittejään. Kirkolle ei enää hautausrahaa kirkkoon kuulumattomille.

        Hämmästyttävän yksinkertaista !
        Mitäs ongelmaa tässä vaparien jauhamassa tila- ja tapahtumaongelmassa enää on?

        Mäntysalokin lienee samoilla linjoilla, eikö niin?

        Ehkä et-oppilaille kokonaan omat koulut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ET-oppilaille omat tilat koulujen joulujuhliin ja päättäjäisiin.

        Ateisteille ja vapaa-ajattelijoille omat hautausmaat ja hautausmaakappelit joissa voivat vapaasti suorittaa kuolemanriittejään. Kirkolle ei enää hautausrahaa kirkkoon kuulumattomille.

        Hämmästyttävän yksinkertaista !
        Mitäs ongelmaa tässä vaparien jauhamassa tila- ja tapahtumaongelmassa enää on?

        Mäntysalokin lienee samoilla linjoilla, eikö niin?

        "Ateisteille ja vapaa-ajattelijoille omat hautausmaat ja hautausmaakappelit joissa voivat vapaasti suorittaa kuolemanriittejään."

        Sopii vallan hyvin. Koska valtiolla ei ole rahaa rakentaa tunnuksettomia hautausmaita, rahat siihen voidaan takavarikoida kirkolta. Toimenpide olisi sama kuin Kustaa Vaasan aikanaan tekemä reformaatio, jossa kruunu otti kirkon varat itselleen.


    • Anonyymi

      >Joulujuhlat ateistikeskuksessa<

      Olihan Neuvostoliitossa Kulttuuritaloja.
      Suomessa voisi olla Ateistikeskuksia.

      Kommunismin ytimessä on ateismi.

      T: Anti Vapari

    • Anonyymi

      Ei sellainen vetele että vapariliitto kirjoittelee

      x-asia valtion hoidettavaksi

      sosdemeista on saatu tarpeekseen kun valtaosa makaa sossussa ja työkkärissä
      ja täytyy tuoda thaimaasta virustautipoimijoita tänne marjoille

      typeräoppi sosdemia
      pannaan hautaustoimi valtion maksettavaksi
      tyyliin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5450
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      244
      1637
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      327
      1164
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      322
      1157
    Aihe