Olen 26v syrjäytynyt nainen koko nuoruuden täysi ikäisyydestä tähän päivään kamppaillut ahdistuksen, paniikkihäiriön ja sosiaalisen fobian kanssa, mutta psyykenlääkkeet pari vuotta sitte vie täysin pohjalle ja eristäydyin täysin niiden aikana, kun olo oli niin kertakaikkisen kamala koko ajan niitä syödessä.. nyttemmin olen lääkkeet lopettanut 2019 purin kaikki, mutta edelleen ahdistun kovasti pienissäkin sosiaalisissa tilanteissa ja ahdistuksesta seuraavat fyysiset oireet (holtiton vapina ja tärinä jaloissa ja käsissä, levottomuus jne) saavat minut välttämään tilanteita. Tunnen olevani täysin umpikujassa minulla ei ole ketään kavereita ollut moneen vuoteen, työt ja koulut jäänyt kesken.
Umpikujassa
Anonyymi
2
84
Vastaukset
- Anonyymi
Mikset etsisi kaveriksi jonkun kellä on vähän samoja juttuja? Ei nuo niin mahdottoman harvinaisia ole. Olisi ainakin ymmärtävää seuraa.
- Anonyymi
Olen samanlaisessa tilanteessa kuin ap. Olen jo yli 40 v. Olen siis joskus onnistunut opiskelemaan ammatin ja olemaan töissäkin. Mutta nyt pelot ja ahdistus saaneet eristäytymään. Tosi vaikea pitää yllä ihmissuhteita, kun ei pääse pelkojen vuoksi mihinkään.
Ano klo.14:15 kirjoitti, ettei tämä ole harvinaista. Itsestäni taas tuntuu, että "kaikilla muilla" on jotain kavereita. Tai vaikka naapureitten kanssa jotain sosiaalista elämää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 742992
- 682857
- 681832
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä171699- 241657
- 261632
- 201610
- 481307
- 381283
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko91279