Näkeminen teidän ihastumaan naiseen?
Saako pelkkä naisen
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ei. Ei myöskään pelkkä teksti, eli ajatus. Edelleen Ei pelkästään myöskään toiminta tai sänkytaidot.
Eli vaaditaan monenlaisia asioita yhdessä.
Arvaa ihastunko ikinä? En ole mies enkä bi, mutta vastaan silti yleisellä tasolla.
En ole sellaista ihmistä vielä tavannut, joka pelkän näköaistin perusteella saa sukat pyörimään. Karisma voi tehdä vaikutuksen toki, mutta siihen liittyy paljon ihan muuta kuin ulkonäkö. Joku valokuvassa vaatimaton, voi olla luonnossa todella vaikuttava kun eleet, ilmeet ja sisin pääsee esille.
Ihminen voi tehdä ensitapaamisella ison vaikutuksen ja saada heti ihastuksen tai vaikutuksen tunteita ilmaan. Hyvin harvinaista se toki on. Useimmiten ihminen avautuu kukkaan vasta kun paremmin tutustuu. Joskus se kasvaa isoksi, joskus ei. Loppujen lopuksi olen päätynyt, että aaltopituuden lisäksi ihmisen pitää tuoksua oikealle, jotta kolahtaa. Tähän voisi kysyä mitä ihminen voi tuoksulleen? Ja vastaus on ei mitään! Ei ihastumista tai rakastumista voi valita, se joko tapahtuu tai sitten voi löytyä ihan mieletön tyyppi, josta tulee muuten vain tärkeä.- Anonyymi
Hullu kysymys.
- Anonyymi
Kyllä jos rintavako esillä!!!!!!!
- Anonyymi
Tiukkoihin farkkuihin pukeutunut pyöräilijänainen jyrkässä ylämäessä pyörän satulassa, ai että kyllä ihastun.......
Ei saa. Ulkonäkö voi viehättää, mutta ihastumiseen tarvitsen käsitystä naisen mielenliikkeistä, tietoa persoonasta.
Oikein taitavasti sanoiksi ajatuksensa pukeva herättää mielenkiinnon kyllä. Mä poimin sanoista aina sisältöä ja järkevyyttä. Persoonaa.Ihminen joka osaa sanoittaa selkokielisesti ajatuksiaan ja on itsetuntemusta, kykyä reflektoida on kumppaninakin huomattavasti mielenkiintoisempi, kun kumppani joka ei osaa kun mutista eikä ole miettinyt yhtään itseään tai oikein mitään muutakaan.
Kielellinen ilmaisu on mulle tärkeetä. Mitä laajemmin osaa sen, sitä parempi perusta.
- Anonyymi
Tuskin kukaan mies niin pimeä on, ett pelkkään ulkonäköön ihastuisi. Eiköhän sitten todellisuus iske päin naamaa, kun lähemmin tekee tuttavuutta kyseisen naisen kans, voi paljastua, ett on kaunis päältä ja muuten melko itsekeskeinen tapaus.
- Anonyymi
Mut jos nainen tarjoaa nakkikeittoa, niin silloin nainen ajattelee sisäisesti miestä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565360Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141607
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2321564- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3101116- 721047