Tuo on kyllä hävyttömintä, että äänestäjiä syytetään siitä, ettei käyty äänestämässä. Kuvitteleeko hän, että he olisivat äänestäneet perussuomalaisia?
Sekin on ihan demokraattinen vaihtoehto olla äänestämättä. Hivenen voisi kunnioittaa äänestäjiä.
Muuten EU-vaaleissa aktiivisuus oli noin 42-43%, alempi kuin aluevaaleissa. Mutta PS sai ääniä noin 14%. Jostain kumman syystä äänestysaktiivisuus ei ollut silloin huolenaiheena.
Purra syyttää äänestäjiä tappiosta
17
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Purra yrittää ulkoistaa vastuun hyvin persumaiseen tapaan. Jos hän syyttää siitä äänestäjiä, persujen kannatus voi seuraavissa mittauksissa sukeltaa lisää. Seuraaviin vaaleihin on vain vähän yli vuosi aikaa ja puolueen kannatustrendi laskujohteinen. Haaveet vaalivoitosta silloin voi pian unohtaa.
- Anonyymi
Muista hyvissä ajoin tilata aika kallonkutistajallesi että hän kirjoittaa sinulle nykyistäkin vahvemmat napit että selviät eduskuntavaalituloksien julkaisemisen jälkitilasta eli psykoosista mihin vajoat persujen ollessa min. kolmansina jos ei jopa toisina keskustan taas sukeltaessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muista hyvissä ajoin tilata aika kallonkutistajallesi että hän kirjoittaa sinulle nykyistäkin vahvemmat napit että selviät eduskuntavaalituloksien julkaisemisen jälkitilasta eli psykoosista mihin vajoat persujen ollessa min. kolmansina jos ei jopa toisina keskustan taas sukeltaessa.
Persujen sukeltaminen ei ole mikään ihme asia, jos porukka on samanlaisia kuin sinä.
- Anonyymi
Perussuomalaiset ei sukeltaneet vaan upposivat... Purra joko tajuaa erota tai se erotetaan TAI puolue hajoaa
- Anonyymi
Syyttömien syyttäminen, Persujen osaamisalueen nro 1.
Purra sanoi ettei ole mitään romahdusta tapahtunut.
Hiljattain yli 20% gallupkannatusta nauttinut puolue sai 11,1% äänistä näissä vaaleissa.
Nyt uhotaan että ensi kerralla näytetään. Miksi vasta ensi kerralla kun vaalit meni jo?- Anonyymi
Jos Perussuomalaiset olisivat ottaneet tämän hetkisen vanhusten kotihoidon, palveluasumisen ym. terveydenhoitoalan ongelmat ja hoitoalan isot kysymykset esiin ja ei olisi otettu ei niin tärkeisiin asioihin kantaa , olisivat luvut olleet toiset.
Nythän nähtiin kuinka terveysalalla toimineet saivat pisteitä ja kannatusta , niin kuin erikoislääkäri Savonlinnasta. Heihin luotetaan, heillä on tietoa samoin kuin aikaisemmin kokoomuksessa oli kirurgirouva joka tiesi terveysalan toiminnasta. Sivistysvaltionhan tuntee siitä miten esim. vanhukset hoidetaan.
Nythän vanhuksia ei kunnioiteta, ei satsata näihin asioihin, saavat virua kotonaan ja jopa hoitopaikoissa märissä vaipoissaan ja nälkäisenä.
Ja hoitajia täytyy kyllä saada Suomeen muualta eikä uskoa ja luulla että meidän työttömyysturvan nauttijat, menevät pyllyjä pesemään.
Ihan älytön ajatus , että Suomeen tulevan pitää saada 3000 eur. Perussuomalaisten mukaan. Eihän sitä palkkaa saa monet yrittäjätkään kaikkien työntekijöiden palkka ja palkan sivukulujen ja viranomaismaksujen jälkeen. Ihan tuulesta temmattu vaatimus Halla-aholta! Siinä mentiin mönkään. Perussuomalaisten tämä kampanjaryhmä
oli unessa tai ei muuten elänyt todellisuutta.
Ihan niin kuin Paavo Väyrynen syytti aikanaan tappiosta mediaa nyt Purra äänestäjiä. Kannattaa kuunnella niitä kansalaisia toreilla , mutta ne vanhukset eivät ole torikahveilla siellä vaan märissä vaipoissaan kotona ja ties missä mukamas palvelutalossa. Niinhän sanoi aikanaan satutätikin Kylli joka aikanaan piirteli televisiossa, että asuu palvelutalossa Tapiolassa vaikka ei siellä ole palvelua…
- Anonyymi
Jos kaikki äänestämättä jättäneet äänioikeutetut olisivat äänestäneet Perussuomalaisia, niin persut olisivat saaneet ylivoimaisesti eniten ääniä, ja nousseet samalla valtapuolueiden ohi.
- Anonyymi
Ja bensakin olis halpaa.
- Anonyymi
Kokoomus äänestää aina melkein 100 % teholla, oli vaalit mistä tahansa, on selvää että perussuomalaiset jäi kotiin vaalipäivänä, kun eivät ole kannattaneet koko tulevaa rahareikää veronmaksajien kukkarolle, rahaa ei tule seinästä tulevaisuudessa keskusta.
- Anonyymi
Eli perssudit eivät halua vaikuttaa tähän kehitykseen vaan tyytyvät huutelemaan bensasta ja mistä lie? Asia selvä. Syntyvät ne päätökset ilman persojakin!
- Anonyymi
Kehitys vastuu kuuluu aina vaalivoittajille, kokoomus tulee ajamaan palvelusetelien käyttöä ja pakkohan siihen on mennä , koska seitsemän päivän hoitotakuu kirjattiin lakiin hallituksen toimesta, eikä julkinen palvelu pysty siihen vastaamaan, hoitohenkilöstöä rekrytoidaan koko ajan lisää yksityiselle puolelle, mutta sehän on vaan hyvä asia potilaan näkökulmasta, laadukasta palvelua heti.
- Anonyymi
mitääm en ottanu 3 hyvää syytä viettää pääsiäistä viina viuna viunu
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363787- 122546
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371995Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211741Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?311526- 1251501
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101321- 141266
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4881265- 801235