Moni Suomessa asuva somali miettii, joutuuko taas lähtemään sotaa pakoon

https://yle.fi/uutiset/3-12416862

Moni Suomessa asuva somali miettii, joutuuko taas lähtemään sotaa pakoon – näin Nato-keskustelu näkyy vähemmistössä
Monet Suomesta turvaa hakeneet somalit ovat kokeneet maamme sotilasliittoon kuulumattomuuden takeena rauhasta. Sen takia ajatus Natoon liittymisestä herättää jopa pelkoa.


SIMO KYMÄLÄINEN
27.4. 05:15

Helsinkiläisen kerrostalon olohuoneen seinällä roikkuu vihreä kangas, jonka edessä istuu Hassan Kaafi Halane. Hän säätää mikrofonia oikeaan asentoon ennen kuin alkaa harjoitella keskusteluohjelman alkujuontoa.

Hän on kutsunut vieraita puhumaan kanssaan Suomen Nato-jäsenyydestä, joka on viime viikkoina puhuttanut – ja huolestuttanut – monia Suomessa asuvia somaleita.

Vieraat osallistuvat etänä Kaafi Halanen isännöimään verkkolähetykseen(siirryt toiseen palveluun). Niiden katsojamäärät liikkuvat sadoista muutamaan tuhanteen. Keskustelut käydään somaliksi Facebook Live -palvelussa.

Hassan Kaafi Halane antaa haastattelun suomeksi, mutta on varmuuden vuoksi pyytänyt paikalle lankonsa, jos ei muistaisikaan jotain sanaa suomeksi. Mitä hyökätä olikaan suomeksi?

– Somalialaisia pelottaa, jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, kuvaa Kaafi Halane ystäviensä ajatuksia.

Hän on työskennellyt toimittajana Somaliassa ennen kuin pakeni Suomeen kahdeksan vuotta sitten. Somalia on yksi maailman vaarallisimpia paikkoja olla toimittaja.

Hassan Halanen juontamassa podcast lähetystä omassa olohuoneessaan.
Kaafi Halane nauhoittaa verkkolähetykset olohuoneessaan Helsingin Oulunkylässä. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle
Suomessa Kaafi Halane elättää itsensä ja kolmilapsisen perheensä taksikuskina. Hän on kuitenkin halunnut jatkaa myös toimittamista, koska kokee tärkeäksi levittää tietoa somaliksi ajankohtaisista asioista.

– Ohjelman tarkoituksena on lisätä Suomessa asuvien somalien tietoisuutta Natosta. Ihmiset ovat olleet huolissaan Natoon liittymisen seurauksista, kertoo Kaafi Halane.

Tilastokeskuksen mukaan somalin kieltä puhuu äidinkielenään 23 656 ihmistä, mikä tekee heistä viidenneksi suurimman vieraskielisten ryhmän Suomessa (2020)(siirryt toiseen palveluun). Heidän suomen kielen osaamisensa vaihtelee. Jotkut ovat tulleet vasta joitain vuosia sitten Suomeen, kun taas osa on syntynyt täällä. Tästä syystä läheskään kaikki eivät seuraa uutisia suomeksi vaan äidinkielellään.

Yliopistontutkija Matti Pohjonen Helsingin yliopistosta on tutkinut Itä-Afrikan sosiaalista mediaa, erityisesti Etiopian. Sosiaalisen median käyttöön vaikuttaa se, että somalialaiset ja etiopialaiset elävät sodan takia diasporassa eli hajallaan ympäri maailmaa.

– Diasporassa elävät seuraavat tyypillisesti useita uutislähteitä, joista saa tietoa omalla äidinkielellä. Sen lisäksi seurataan uutisia uuden kotimaan mediasta, sanoo Pohjonen.

Osalla lukutaito saattaa olla heikko, ja siksi uutisia on totuttu kuluttamaan visuaalisesti. Tästä syystä sosiaalisen median merkitys on somaliyhteisössä isossa roolissa.

– Visuaalinen media on tärkeässä roolissa niissä maissa, joissa lukutaito on huono. Tietoa haetaan videoista, koska se ei vaadi lukutaitoa, Pohjonen kertoo.

Tätä juttua varten tehtyjen taustahaastatteluiden perusteella ne, jotka ovat itse kokeneet sodan Somaliassa, ovat enemmän huolissaan kuin ne, jotka ovat syntyneet Suomessa.

Somalinuoret ovat innokkaita puolustamaan Suomea, erityisesti ne, jotka ovat käyneet armeijan Suomessa, kertoo Kaafi Halane.

– Jos Venäjä hyökkää, nuoret sanovat menevänsä armeijaan, hän toteaa.

Alas Ali: Moni somali pelkää Suomen liittymistä Natoon
Alas Ali
Alas Ali pakeni sotaa Moskovan kautta Suomeen. Hänellä on paljon venäläisiä ystäviä myös Suomessa. Kuva: Arash Matin / Yle
Turkulainen Alas Ali saapui Suomeen vuonna 1992. Hän matkusti yksin 17-vuotiaana Moskovan kautta Suomeen pakoon Somaliassa riehunutta sisällissotaa. Ali kuuli muutama kuukausi Suomeen tulonsa jälkeen, että hänen Somaliaan jäänyt isänsä oli tapettu.

– Valitettavasti monilla somaleilla on kokemusta sodasta. Moni miettii, joutuuko taas lähtemään sotaa pakoon. Olemmeko me missään turvassa, kuvaa Ali Ukrainan sodan herättämiä tunteita.

Turun Lausteella asuva yrittäjä Alas Ali on demareita edustava kuntapoliitikko, minkä takia hän tuntee paljon ihmisiä ja moni on keskustellut sodan herättämistä ajatuksistaan hänen kanssaan. Osa on kertonut, ettei pysty enää kunnolla nukkumaan.

Aiemmin Ali on ollut kaksi vaalikautta Turun kaupunginvaltuustossa. Tänä vuonna hän tuli valituksi reilulla 500 äänellä Varsinais-Suomen aluevaltuustoon.

Alas Ali
Alas Ali kotikulmillaan Turun Lausteella. Lähiössä asuu paljon maahanmuuttajia. Kuva: Arash Matin / Yle
Alin mukaan monet sotaa paenneet somalit ovat kokeneet Suomen sotilasliittoon kuulumattomuuden lisäävän turvallisuuden tunnetta: suomalaista neuvottelutaitoa ja tahtoa puolustaa rauhaa arvostetaan.

– Monella on pelko, että jos Suomi liittyy Natoon, mitä siitä seuraa? Tuleeko naapurimaa hyökkäämään vai ei? Kun Suomessa puhutaan Natoon liittymisestä, ihmiset sanovat, ettei

9

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan muissakin maissa sosiaaliavustukset loppuelämän ilmaiseen asumiseen/elämiseen ja oleskeluun. Suomessa se on varmaan kuitenkin maailman parasta?

    • Anonyymi

      Suosittelisin lähtemään heti kun vielä ehtii. Ota vielä mahdollisimman monta somppua mukaasi. Teitä ei kukaan ole tänne halunnut eikä kukaan jää kaipaamaan.

      • Anonyymi

        Venäläiset ystävät jää kaipaamaan...


      • Anonyymi

        Itseasiassa meitä on erittäin monia jotka välitömme somalian suomalaisista veljistämme ja siskoistamme. Olemme samaa kansaa. Heille jotka pelkäävät sotaa sanoisin, että ei huolta ja heidän ei tarvitse rintamalle lähteä. Suomesta löytyy tarvittaessa yli viisikymppisiäkin rintamalle. Suosittelen sotatilanteessa kuitenkin lähtemään isoista asutuskeskuksista kohti länsirannikkoa, koska pommituksissa voi kyllä tulla sivullisia uhreja. Tsemppiä kaikille somalian suomalaisille.


    • Anonyymi

      Hyvä, kannatetaa ! Varatkaa heti liput ykkösluokkaan , mitkä veronmaksajat on lahjoittanut

    • Anonyymi

      Niinku mihin ne menis maasta ei pääse pois jos on armeija ikäinen liikekannallepanon aikana. Jos onnistuisit pääsemään pakoon olet rintamakarkuri ja takaisintullessa häkki heilahtaa.
      Sinne vaan eturintamaan tykinruuaksi.

    • Anonyymi

      Ei tullut vahingossakaan mieleen että olisivat valmiita puolustamaan Suomea. Ensimmäinen ajatus oli pois vaan nyt vaihteeksi johonkin toiseen maahan elätiksi ja loisimaan.

    • Anonyymi

      Vastuitaan karkuun lähteneet sotilaskarkurit viihtyvät Suomen tarjoamassa täysihoidossa. On helppoa jättää naiset ja lapset ja olla täysihoidossa suomalaisten maksamien verovarojen turvin. Ensin heitä tuli monista muslimimaista ja nyt vielä Ukrainasta.

      Voihan tuokin vastuuton pelle luikkia karkuun seuraavaan maahan, kun se on kerran hänen ideologiansa.

      • Anonyymi

        Ukrainalaiset pakolaiset vielä ymmärtää, mutta islamisteja tänne ei normijärkiset kaipaa.

        Ruotsissakin ovat nostamassa / nostaneet? vapaaehtoisen paluun korvausta, Suomessahan se on ollutkin parempi, mutta Kela tuet ja isot asunnot jne. hidastaa ja rapauttaa paluupäätöksiä.

        Kauanko velkavankeudessa elävällä Suomella on varaa vihervasemmistolaisten unelmien ylläpitoon?

        Eilen jopa Yle vilautti uutisissaan ,että Tampereella poikkeukselliset 800 raiskaustapausta tutkinnassa tänä vuonna jo lokakuun loppuun mennessä ja vuotta vielä jäljellä.

        Sitä Yle ei tietenkään koskaan kerro kuinka moni epäillyistä on matu.

        Ei Suomi ole ainakaan paremmaksi tullut "ulkomaalais vahvistuksien" myötä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      72
      2467
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1799
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1654
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1587
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1552
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1407
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      109
      1166
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1128
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1094
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1009
    Aihe