Toivotukseni on kaikille äideille ja toivon mahdollisimman monen täälläkin kirjoittelevan tämän toivotuksen äideilleen osoittaneen. Minun lasteni - kahden poikamme - äiti, viiden lapsenlapsemme mummi ja myös viiden lapsenlapsenlapsemme isomummi saatettiin tällä ja vähän suuremmallakin joukolla perjantaina viimeiselle matkalleen.
Kauniin lähtötilaisuuden olivat poikamme järjestäneet äidilleen Pohjan 1400-luvulla rakennetun kivikirkon viereisessä siunauskappelissa. Sainhan minäkin kukkani laskea poislähtijän arkun viereen. Hienot olivat myös jatkot seurakuntakodissa. Siellä minäkin sain sanoa muistosanani lähtevälle. Tunnustan, että ääni minulla siinä pyrki vapisemaan. Ihan luonnollista.
Tänään koin jo paljolti toipuneeni liikutuksestani, mutta olin kai vielä melko herkässä tilassa. Kun nyt ekakertaa moneen päivään avasin netin, luin sieltä sellaista, joka sai minut liikuttumaan syvästikin. Eipä tässä maailmantilanteessa olisi voitu esittää parempaa äitienpäiväpuhetta kuin tämä:
https://urly.fi/2BEF
Toivottavasti jo ihan lähipäivät antavat minulle myös ilon aihetta. Eli saan kuulla valtiojohtomme päätöksestä hakea Naton jäsenyyttä. Melko huonossa - korkean ikäni mukaisessa - kunnossa alan jo olla, mutta toivottavasti saan elää vielä niin kauan että saan iloita maamme Nato-jäsenyydestä!
Hyvää äitienpäivää!
19
56
Vastaukset
- Anonyymi
Tuomitsen Halosen äiti vastaisena. Ei tuomitse Venäjän hyökkäystä.
"Äiti antaa elämän, sota ottaa sen pois"
Ukrainassa sotaa käydään nyt kolmatta kuukautta, eikä se ole säästänyt siviilejä.
36 000 ukrainalaista naista on tullut äidiksi sodan aikana.
– Äiti ja sota eivät sovi yhteen, ne ovat kuin valo ja pimeys.- Anonyymi
Suomen ylin valtiojohto on idiootti. Lähettää asrita. Äitejä ja lapsia kuolee Ukrainassa.
- Anonyymi
Itse lahjoitin ja sekä jälkikasvu hyväksyi, ja myös Karjalassa kotikontunsa menettäneet vanhemmat, että lahjoitin kaikki lahjavarat Ukrainalaisille aseiden ostoon, reserviupseerijärjestö hoitaa varojen siirron ja oikeiden aseiden ostamisen.
- Anonyymi
Sehän oli hienosti tehty. On tullut jälkikasvusikin sinuun, kun oli noin hengessä mukana.
:DDDDD
- Anonyymi
Joko se lorsaaminen niistä hautajaisista saa jatkoa? Näköjään.
- Tehokas_SOTILAS
Etkö tosiaan ymmärrä, että NATO:oon liittymisellä voi olla jopa kohtalokkaita haittavaikutuksia?
- Anonyymi
Tarja ei pääse Putinin lupaamaan linnaan asumaan.
Varmaan kommarieukon tapauksessa. - Anonyymi
Niin mihin Tavjan mälkä milli? VkK rukoilee ja Ano perse pystyssä. Antakee armoo ja edes milli säästäkää" VKK rukoilee!!!
- Anonyymi
Kuinkas Ossi, kun sinä näyttelet niin keskustalaista suhtaudut siihen, että Keskusta antoi siunauksensa Nato-jäsenyyden hakemiselle? Eikös siellä VKK:ssa ajatella juuri tuolla tavoin, kuin sinä täällä kommentoit Nato-jäsenyyttä?
- Tehokas_SOTILAS
Anonyymi kirjoitti:
Kuinkas Ossi, kun sinä näyttelet niin keskustalaista suhtaudut siihen, että Keskusta antoi siunauksensa Nato-jäsenyyden hakemiselle? Eikös siellä VKK:ssa ajatella juuri tuolla tavoin, kuin sinä täällä kommentoit Nato-jäsenyyttä?
Ei löydy valtionjohdosta malttia, ei pitkälle katsovaa viisautta. Se oli kuitenkin odotettavissa kun katsoo millaisia tyyppejä siellä on. Keskinkertainen ymmärrys näkyy kauas.
- Anonyymi
Tehokas_SOTILAS kirjoitti:
Ei löydy valtionjohdosta malttia, ei pitkälle katsovaa viisautta. Se oli kuitenkin odotettavissa kun katsoo millaisia tyyppejä siellä on. Keskinkertainen ymmärrys näkyy kauas.
Miksi sinä edelleen pelkäät Natoa ja naisia?
- Anonyymi
Ukrainan presidenttikin vetää muijansa mukaan juttuihinsa. Säälipisteitä ropisee...
- Anonyymi
Tavjan mälkä milli on Putiloffissa kiin.
- Anonyymi
Varmasti tulee taas paljon lukijoita. On niin asiapitoinen ja palstan aiheeseen liittyvä viestiketju ihan avauksestaan alkaen, että harvoin näkee.
- Anonyymi
Rouvat tapasivat Ukrainassa keskustellen ajankohtaisista asioista
Bidenin ja Zelenskyin puolisot
https://youtu.be/TvXa2xVNKEw
Joukkomme eli Ukrainan puolustusvoimat tuhosivat harvinaisen putinistien uusmallisen kaukoidästä tuodun
Basurmanin - vaunun miehitetyn Luhanskin rajalla tehdyssä iskussa
Soldaten der Streitkräfte der Ukraine zerstörten ein weiteres neuestes Modell der russischen Armee - den modernisierten BMP-1AM "Basurmanin". Es wird bemerkt, dass dieser Wagen während eines Angriffs auf eine putinistische Kreuzung im Gebiet von Luhansk zerstört wurde. - Anonyymi
Kuinka sinua muistettiin viime isänpäivänä? Oletkos siitä kertonutkaan?
Onhan avaukseni saanut jo vastineita. Näköjään kolme jo poistoon joutuneitakin, siis samanlaisia, joita jäljelle jääneistäkin on enemmistö. On tosin muutama toisenlainenkin, mutta en nyt jaksa niitäkään kommentoida, sorry!
Puutun kuitenkin vielä yhteen ilmeisesti asiallisuuteen pyrkivään, jossa sanotaan: ”Suomen ylin valtiojohto on idiootti. Lähettää asrita. Äitejä ja lapsia kuolee Ukrainassa”. Asritalla varmaan tarkoitetaan aseita. Viestin lähettäjällä on väärä käsitys lähettämiemme aseiden tarkoituksesta: Niitä ei suinkaan lähetetä Ukrainan äitien ja lasten tappamiseksi vaan suojelemiseksi niitä tappavalta roistovaltiolta.
Luulenpa, että minulle ei tule aihetta tulle tänne ennen kuin saan iloita valtiojohtomme päätöksestä maamme Nato-jäsenyyden hakemisesta. No, voin toki tulla tänne jo aikaisemminkin, jos tulee tärkeää asiaa, jollaista en tosin usko tulevan ennen tuota mainitsemaani aihetta. Nyt kuitenkin vain Hyvää Yötä tämän mahdollisesti lukeville!- Anonyymi
Voi hyvänen aika. Sinun avauksesi on painunut jo ties kuinka monennelle sivulle.
Nyt täytyy jo nostaa se esiin, että saat lukijoita. - Anonyymi
Äidit ovat kuin kissat nostavat itse itseään .
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565320Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212357- 1131582
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2281529- 931467
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681165Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91133Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2911085- 721047