Lakkoiluhan on tapahtunut keskitetyn sopimisen järjestelmässä.
Niin sanotun paikallisen sopimisen laajentaminen on seuraavan hallituksen tehtävä.
Nykyisin paikallinen sopiminen on mahdollista työehtosopimusten puitteissa. Keskusta haluaa, että mahdollisuus sopia työehdoista paikallisesti laajennetaan koskemaan myös järjestäytymättömiä yrityksiä.
”Siihen pitäisi saada korjaus”
keskusta ajanut paikallista sopimista tällä kaudella Sanna Marinin (sd) hallituksessa.
”Yritimme sitä kokoomuksen kanssa viime vaalikaudella edistää. Ei onnistuttu. Jokainen ymmärtää, että kun nyt olemme SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa samassa hallituksessa, niin on turha kuvitellakaan, että me nyt saisimme jotain vallankumousta aikaan tällä sektorilla. Voi sanoa, että se on taputeltu ja se on tulevan hallituksen heiniä”.
Nykyisen hallitusohjelman mukaan paikallista sopimista kehitetään työ‐ ja virkaehtosopimusjärjestelmän kautta. Paikallista sopimista selvittänyt työryhmä ei löytänyt edellytyksiä yhteisiin esityksiin jatkotoimista. Tavoitteena oli löytää ratkaisuja, joissa joustavuus ja turva ovat tasapainossa.
Asiassa ei kannata yrittää vallankumousta, vaan edetä pienemmin askelin, koska iso muutos ei näytä kerralla onnistuvan. Keskusta ehdottaa nyt, että aluksi poistetaan paikallisen sopimisen esteitä alle 30 hengen yrityksiltä ja otetaan vasta sen jälkeen seuraavia askelia.
Myös perussuomalaisten (PS) eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Lulu Ranne painotti luottamuksen merkitystä ja huomautti, että paikallinen sopiminen on jo nyt laajalti mahdollista työ‐ ja virkaehtosopimusjärjestelmän kautta. Hänen mukaansa perussuomalaiset kannattaa paikallisen sopimisen laajentamista, mutta se pitää perustua luottamukseen.
Seuraava hallitus on josta punavihreät ulkona. perintönä tullut Marinin velka, joka jo nyt 2,5 vuodessa kasvanut 32 miljardia.
Seuraavalle hallitukselle jää korjattavaa
0
77
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391659En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271578Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131373Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411329Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681265- 121028
- 7991
- 20939
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7921- 71836