Olipas hieno vanhanaikainen, mäntysuovanuoksu keittiön lattialla tänä aamuna.
Tulipa alkuviikosta jo juhannussiivous aloitettua.
Kävin pesemässä keittiön räsymaton tuolla rannassa, pesupaikalla.
Otin mukaan eväät ja olin kuin kesäretkellä.
Aurinko helotti ja juuri ajettu ruohikko tuoksui.
Porukoiden veneitä oli rannassa.
Viikonloppuisin lähtevät saarilleen.
Ehkä jokin pieni haikeus tuli, juuri tuohon veneilyyn liittyvä.
Ennenmuinoin äitini pesi mattoja joen rannassa.
Silloin se ei ollut vielä kiellettyä.
Me kakarat uimme ja kääntelimme mattoja.
Se on yksi parhaita lapsuudenmuistoja.
Jospa käyn tänään pesemässä eteisen maton.
Täytyy tuota säätä vielä tutkailla.
Päivänjatkoja.
Mattopyykillä
7
61
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvää juhannuksen alusviikkoa sinulle ja kaikille myös oikein hyvää juhannusta ,kuin kesää.On ensimäinen kevät ja kesä.Jolloin ei ole voimia ollut pestä pienen asuntoni, vuokratalon ikunoita,ei parveke laseja. Häiritsee kyllä,ehkä otan itsestä kinni,pesen juhannuksesi? Vaikka juhannuskin tällä yksin.Parveke kukat jätän välin ostamatta.Ihalilen sitten teiden polkujen varsilla luonnon kukkia.Puhtaat valkoiset räsymatot on sivussa,kuulu makuuhuone. Eteinen on vanha vanha pieni räsymatto mahtu pesukoneeseen ,voisin sen pestä kuhan kuuro sateet väistyy. soffan edessä iso lehmäntalja.Lyhyt karva.Ei jää mitän karvoihin.Kaiki tarkotuksella hankittu että toimii.Kun ei matto rantaa vieressä.Matka 10km.Vartiokylän lahdelle itä Helsinkiä. Autottomana ukotomana yksin,olisi hankala pestä.Pehmut kudosreuma ja kulumat käsissä ikä lisänä,
- Anonyymi
Mäntysuopa ei ole hävinny kaupoista, muutamat matot jotka lattialla pesen mäntysuovalla.
Vieläkö pidät mattoja lattialla.
Pertikki - Anonyymi
Niin hitto, se juhannuskin! Hyvää juhannuksenodotusta vaan meille kaikille!
En enää itse jaksa tehdä oikein mitään ja joudun välillä pyytämään, jos joku tuo kaupasta jotain, kun itse siellä käy. On se sairas vanhuus vaan kamalaa, kun hommat jää pikkuhiljaa hoitamatta, niinkuin ne itse haluaisi hoitaa.
No, tästä vaan taas ylös ja eteenpäin! Kyllä se siitä! - Anonyymi
Meillä muutama matto lattialla, tosin pysyvät pitämättäkin😄. Lattialämmitys asettaa haasteita mattojen hankinnalle.
Ne muutamat matot pesetän pesulassa, pienimmät pesunkestävät matot pesen omassa pyykkikoneessa.
Meillä ei voi tuoksua mikään# miehellä astma joten kaikki ylimääräiset hajut aiheuttaa oireita.
Siili- Anonyymi
Pysyy pitämättä, nykyään huomannu että mattojen käyttäminen vähentynyt, eteisessä isoin matto ja kuntopyörän alla. Muutettuamme nykyiseen asuntoon oli isot matot raahattava pihalle tampattavaksi, vaimon kuoltua ensin hävisi kukat ja sitten matot lattialta, tyyli kuin poikamiehellä.
Siitepölyn hävittyä aloitin siivouksen ilman ikkunan pesua, parveke ensin. Siivouksen olisin ehkä siirtänyt, mut tytär tulee lapsensa kanssa viikonlopuksi.
Pertikki - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pysyy pitämättä, nykyään huomannu että mattojen käyttäminen vähentynyt, eteisessä isoin matto ja kuntopyörän alla. Muutettuamme nykyiseen asuntoon oli isot matot raahattava pihalle tampattavaksi, vaimon kuoltua ensin hävisi kukat ja sitten matot lattialta, tyyli kuin poikamiehellä.
Siitepölyn hävittyä aloitin siivouksen ilman ikkunan pesua, parveke ensin. Siivouksen olisin ehkä siirtänyt, mut tytär tulee lapsensa kanssa viikonlopuksi.
PertikkiJospa tyttösi auttaa vaikka ikkunanpesussa?
Nykyisinhän lienee trendi se että mattoja ei enää tampatakkaan vaan imurointi ja mahdollinen tuuletus riittää. Itse siivoan parin viikon välein# muutoin alkaa villakoirat hyppää silmille😁. Koiran karvoissa myös kantautuu roskia sisälle. Tosin nyt npunkkiaikanavharjaan sen aina ulkoa tullessa jotta salamatkustajat tippuisivat kylppärin lattialle.
Siili
- Anonyymi
Ihanan kuullosta ja kuvailua.
Itse olen sen verran laiska tai oikeastaan mukavuuden haluinen, että tilaan kaksi kertaa vuodessa ammattilaisilta suursiivouksen, joulusiivouksen ja kevät/kesäsiivouksen. Mies pesee matot ja ikkunat, kun tykkää noista hommista. Minä keskityn loihtimaan hyviä ruokia ja muutoinkin keskityn kodin laittamiseen ja toki myös siisteyden ylläpitämiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565500Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212417Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2551685- 1141657
- 931497
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231436Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly101207Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681195Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3271195Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3341190