Jumalista tai luomisesta ei ole mitään todisteita. Niinpä ateismi on ainoa järkevä vaihtoehtoa. Jos voitaisiin osoittaa, että universumi on luomisen tulosta, niin voitaisiin olla hyvillä perusteilla ateismia vastaan. Nyt sellaisia perusteluja ei ole.
Ateismi on ainoa järkevä vaihtoehto
5
102
Vastaukset
- Anonyymi
Varhaisten krisselien suuri moka oli jakaa Jumala kolmeen erilleen purettavaan osaan jotka kuitenkin olivat kaikki yhtä ja samaa jumaluutta!
Näin kuviteltiin selvittävän eri kirjoista koostuvan Raamatun sisäänrakennetuista ristiriidoista!
Näinhän ei käynyt,vaan kerettiläisiä tulkintoja sikisi kuin sieniä(näkyleipiä) sateella!
Piti ottaa avuksi kiduttaminen ja polttoroviot että saadaan se Jumalan loputon armo ja laupeus tehtyä selväksi rahvaalle!- Anonyymi
Alkeelliset ihmiset eivät ymmärtäneet aikoinaan monia asioita, jotka meille ovat yleistietoa, joten heidät laitettiin kehityksen tielle, ja tässä me nyt olemme. Jumala kehittää meitä tehdäkseen meistä jumalia, koska jumalaa ei voi millään luoda, se kehittyy vähitellen kokemuksien kautta.
Raamatussakin sanotaan, että meidän tulee olla täydellisiä, kuten Jumalakin on täydellinen, joten siinä kerrotaan mikä meidän päämäärämme tulee olemaan.
Nykyihminen on menettänyt materialistisessa tiedeuskossaan kosketuksensa omaan todelliseen luontoonsa, eli siihen, että hänkin on oikeasti henki, joka on tullut materiaan kehittyäkseen täydelliseksi, eli jumalaksi. Vain materiassa on riittävästi "painetta" että henki voi alkaa kehittymään.
Raamattu on täynnä symbolisia kertomuksia, kuten paratiisin lankeemus, jossa kerrotaan kuitenkin moni asia. Siinä käärme lupaa ihmiselle, että tämä tulee tietämään kaiken sen minkä Jumalakin tietää, ja näinhän tässä on vähitellen juuri käynytkin, käärme lupaa myös sen, että ihminen ei koskaan todellisuudessa kuole, joka sekin pitää paikkansa, meillä on ikuinen elämä eri olomuodoissa, eri paikoissa, ja aikakausissa. Ja käärme oli oikeasti vain Jumalan alter ego. Jumalalla ei voi olla vastustajaa, koska Jumalaa ei voi todellisuudessa vastustaa. Alkeellinen ihminen ei voinut ymmärtää paradokseja, eikä monia muitakaan asioita, jotka meidän on aivan helppo ymmärtää, kehitys oli täysin outo asia alkeelliselle ihmiselle, me taas ymmärrämme kehityksen aivan mainiosti, koska olemme eläneet kehityksen keskellä koko elämämme.
Uskonnot ovat tietenkin antaneet väärän kuvan kaikesta, ja ateistit todellisuudessa vastustavat tätä väärää kuvaa, mikä on täysin ymmärrettävää. Maailmassa on kuitenkin meitä paljon korkeampia voimia, joita voimme kutsua millä nimellä vain haluamme. Miljardien vuosien aika on ehtinyt kehittyä vaikka minkälaisia asioita. Millainen ihminenkin on miljoonan vuoden kuluttua?
Jumala itsekin?
- Anonyymi
kamelinnnussijat ovat kelvottomia 🤣
- Anonyymi
> Jumalista tai luomisesta ei ole mitään todisteita.
Luotujen ja Raamatun olemassaolo on todiste. Niitä ei olisi ilman Jumalaa. - Anonyymi
Jumala ei ole todellinen ateistille, koska mennään hengettömään ja materialistiseen maailmaan, missä luodaan teorioita ja yhtälöitä, kaavoja. Aineesta tulee toinen aine
tai se räjähtää.
Pidetään fysiikan lakeja, kemiaa kaiken perustana, eli siis myös rakkautta pidetään kemiallisena, tai sähköisenä tms.
Hengen maailmaan ei uskota ja se kuulostaa surkuhupaisalta, kuten uskovatkin
ja koko hengen konteksti on naurettava. Sielua ei ole, eikä kuolemanjälkeistä elämää
On vai materiaalinen todellisuus ja Jumalaa pidetään materiana. Aivan kuin spagettihirviö tai saunatonttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492278- 261993
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161394- 1211361
- 181045
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107894Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78876Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863