Joku täällä kommentoikin heitä, joskin ehkä hieman asiattomasti. Kommentoinpa minäkin omalta osaltani.
Liikkuvalla poliisilla oli tutka (laser)moottoritiellä (alamäessä) viime keskiviikkona.
Ihan normaalia.
Sen sijaan ei ole normaalia, että 110km/h mittarivakionopeutta jo useamman kilometrin ajaneelle mitataan nopeudeksi yli 120 km/h.
Vähintäänkin outoa.
Toki sakosta voi valittaa alioikeuteen, jonka lopputulokseen ei tässä tapauksessa vaikuttaisi edes kyydissä ollut todistaja.
Poliisihan ei erehdy.
Paikan päällä asiasta valittaessa ja kysyttäessä mm. siitä, miksei poliisi sakota samanaikaisesti aivan liian lyhyestä turvavälistä kymmeniä ja taas kymmeniä autoja, seurasi mielenkiintoinen vastaus.
"Meillä on nopeudenvalvontaviikko. Toisena viikkona valvomme turvavälejä, toisena taas turvavöiden käyttöä."
Mahtavaa logiikkaa. Ylinopeusviikolla siis saa ajaa metrin toisen puskurista. Eli turvavyöviikolla saa ajaa ylinopeutta? Ja niin edelleen. Onneksi oikealla poliisilla ei ole esim. ryöstö- tai raiskausviikkoja. Minkälaisiin tekoihin se rikollista osaa kansalaisista kannustaisikaan?
Ehkäpä kysymys onkin Kuopion liikkuvan poliisin ammattitaidosta? Kenties mittalaitteita ei vain osata käyttää? Tai ei oikeasti osata keskittyä liikennevalvonnassa kuin yhteen asiaan kerrallaan (kuten esim. autistit). Silloin voi myös autot mennä helposti sekaisin ja pysäytetään virheellisesti väärä auto.
Poliisikoulun pääsyvaatimuksia alennetaan entisestään. Mitähän siitä seuraa Kuopion liikkuvassa poliisissa tulevaisuudessa? Pelottaa ajatellakin.
Oma ehdotukseni pätevyysvaatimuksiin jokseenkin epäluotettavien psykologisten testien tueksi: vähintään 80 äo. Edes esimiehille. Kyseessä on luotettava mittari ja sen käyttöönotto parantaisi huomattavasti kansalaisten luottamusta etenkin liikkuvan poliisin ammattiosaamiseen.
Kuopion liikkuva poliisi
22
2373
Vastaukset
- psykologi
"Oma ehdotukseni pätevyysvaatimuksiin jokseenkin epäluotettavien psykologisten testien tueksi: vähintään 80 äo. Edes esimiehille."
Kyseinen maksimiraja on testeissä äo:lla. - ettäkö
nopeusvalvonta viikolla muut tieliikennelait kumoutuu.Mietippäs vähän mitä kirjoittelet.
- Todellakin...
En ole väittänyt, että tieliikennelait kumoutuvat. Liikkuva poliisi sen sijaan jättää soveltamatta niitä ja myöntää sen näköjään itsekin.
Perustelut tälle valikoivalle toiminnalle ovat vain "hieman" ontuvia ja antavat mahdollisuuden jos jonkinlaisille leikkisille ajatuskehitelmille.
Mielestäni puskurissa kiinniajaminen vaarantaa liikenneturvallisuutta enemmän kuin n. 107 km/h todellinen nopeus.
Tunnustan syyllistyneeni rikkeeseen ajaessani yli sallitun nopeuden.
Se tosiasia, että nopeuteni mitattiin väärin, ei kuitenkaan muutu miksikään.
- ajotaitoinen
Koulussa joskus tuli jäätyä jostain kolttosesta kiinni. Tottakai siitä tuli syytettyä opettajaa, joka pääsi käräyttämään.
Nyt aikuisena sitä on tajunnut, että itse sitä on vastuussa omista teoistaan.
Se, että autoilijoista, joiden tulisi olla aikuisia, löytyy henkilöitä, jotka eivät tätä ole vielä tajunneet, on hyvin outoa.- Kissa
"Koulussa joskus tuli jäätyä jostain kolttosesta kiinni. Tottakai siitä tuli syytettyä opettajaa, joka pääsi käräyttämään."
Uskomaton luottamus sinulla on tekniikan toimivuuteen, kuten näyttää myös poliisilla aina olevan. Yhtään ei muka saisi kyseenalaistaa mittaustulosta!
Suuntaapa joskus tutka vaikka tien vierellä paikallaan olevaan muuntajaan, ja ihmettele kun se kulkee yli 40 km/h. Mutta hei, pakkohan sen on mennä niin kovaa, koska tutkassa kerran on sellaiset lukemat! - Opettaja
Jos sinua syytettiin toisen tekemästä kolttosesta, niin mitä teit?
Otit syyn niskoillesi?
Entäs nyt kun olet aikuistunut? Toimitko vielä samoin? Ettei sinulla vain olisi jonkinasteinen Jeesuskompleksi? - ajotaitoinen
Opettaja kirjoitti:
Jos sinua syytettiin toisen tekemästä kolttosesta, niin mitä teit?
Otit syyn niskoillesi?
Entäs nyt kun olet aikuistunut? Toimitko vielä samoin? Ettei sinulla vain olisi jonkinasteinen Jeesuskompleksi?Tässä vastaukset.
Kerroin, etten ollut syyllinen.
En ottanut.
Minua ei ole syyttömänä syytetty aikuisiällä mistään.
Kompleksejasi voit vertailla jonkun sellaisen kanssa, jolla niitä on. - Tohtori Zivago
ajotaitoinen kirjoitti:
Tässä vastaukset.
Kerroin, etten ollut syyllinen.
En ottanut.
Minua ei ole syyttömänä syytetty aikuisiällä mistään.
Kompleksejasi voit vertailla jonkun sellaisen kanssa, jolla niitä on...ethän vain ole poliisi - se kirjoitustaitoinen? Tai sukulainen?
Ihan kivasti kuitenkin menee tuo kirjoittelupuoli, ei kovin paljon virheitäkään ole viesteihin sattunut.
Poliiseilla on muuten aivan liian suuret ansiot suhteutettuna koulutustasoon ja työn vaativuuteen.
Eikös? - poliisi
Tohtori Zivago kirjoitti:
..ethän vain ole poliisi - se kirjoitustaitoinen? Tai sukulainen?
Ihan kivasti kuitenkin menee tuo kirjoittelupuoli, ei kovin paljon virheitäkään ole viesteihin sattunut.
Poliiseilla on muuten aivan liian suuret ansiot suhteutettuna koulutustasoon ja työn vaativuuteen.
Eikös?sitten oikeesti tienaa? Ei käsitystä. Mutta off topic, paperieliitti se vasta tienaa niin, että ranteet paukkuu ja vielä perus-/keskikouluopeilla. Niissä hommissa mun mielestäni tienataan aivan liikaa koulutustasoon nähden, mutta hyvä että joku duunari saa rahaa työstään.
- SAK rules!
poliisi kirjoitti:
sitten oikeesti tienaa? Ei käsitystä. Mutta off topic, paperieliitti se vasta tienaa niin, että ranteet paukkuu ja vielä perus-/keskikouluopeilla. Niissä hommissa mun mielestäni tienataan aivan liikaa koulutustasoon nähden, mutta hyvä että joku duunari saa rahaa työstään.
Paperityöläinen tekee oikeaa työtä ja ansaitsee palkkansa. Poliisille kuuluisi palkan alennus kun eivät ole vielä saaneet edes Kyllikki Saaren murhaajaa kiinni. Missä muussa hommassa voi munia urakalla kymmeniä vuosia tuloksetta?
- perse
SAK rules! kirjoitti:
Paperityöläinen tekee oikeaa työtä ja ansaitsee palkkansa. Poliisille kuuluisi palkan alennus kun eivät ole vielä saaneet edes Kyllikki Saaren murhaajaa kiinni. Missä muussa hommassa voi munia urakalla kymmeniä vuosia tuloksetta?
päivät voi kärvästellä miten haluaa kun kukaan ei valvo mihin työaika käytetään..
missä muussa työpaikassa ei ole mitää tulos velvoitetta..no sitä petrataan tienpäällä sakottamalla ...mutta riittääkö se perusteeksi nykysellään toimisto poliisin pitoon...
mielestäni suojatyöpaikassakin olisi siirryttävä johonkin työnaikaan saamiseen...
"Onneksi oikealla poliisilla ei ole esim. ryöstö- tai raiskausviikkoja."
Väärää tietoa.
Poliisille on juuri myönnetty oikeudet tehdä määrättyjä rikoksia ja oikeuksia ollaan laajentamassa. Lopullisena tarkoituksena on eliminoida väärinajattelijat, siis sinut ja minut, Neuvostoliitossa ja Etelä-Amerikassa käytetyin menetelmin Pohjois-Korean poliisin antaessa tarvittavaa lisäkoulutusta.- älykäs
Mitäpä tuohon sanoisi, kuin että olen pahoillani puolestasi.
Vai mittasivat sulle sen verran ylinopeutta.
Kuule, ei tuohon ole muuta lääkettä kuin se, että on aina parempi ajaa pikkusen alinopeutta kuin pikkusen ylinopeutta, jota yleisesti ajetaan.
Olen sen huomannut, että kaikki haluaa ajaa aina himpun verran yli rajoitusten, koska uskotaan, ettei pienestä nopeuden ylityksestä saa muuta kuin huomautuksen ja lämmintä kättä.
Näin se ei vaan aina ole, sillä kyllä noissa poliisin tutkavehkeissä on se toleranssi olemassa, että näyttää väärin 10 km/h.
Näyttäähän ne väärin joka auton nopeusmittaritkin, joten paras ajella hissukseen, ettei joutuisi edellä kuvattuun tilanteeseen. - perse
onkin asennevammassaan vailla vertaa suomenmaassa.
siis kysehän on poliisin ammataidosta tai sen puutumisesta eli se korvataan silkalla vittuilulla.
päälikkö vetää kyllä pohjat käyttäytymisellään eli ei sitä paljoa voi odottaa sitten alaisiltaan.
epäilenkin päälikön koulutusaikaan olleen mitään vähimmäis vaatimuksia ainakaan käyttäytymisen osalta.
kuopion liikkuvalla poliisilla on myös henkilökohtaista kyttäämistä joka menee jo asiattomuuksien puollelle , mutta mistä poliisilla riittää aika tälläiseen jahtaamiseen ? - perse
niin älä tee sitä kuopion alueen päälikölle vaan suoraan mikkeliin koska kyseisellä pääliköllä on jokseenkin huono palvelu taso vaikka poliisin pitäisi olla palveluammatti...
- sivut
Pojilla oikein omat kotisivut on taidettu sakkorahoilla kustantaa:
http://www.kuopionpoliisi.fi/main.asp?sid=1- perse
eli mitä polisii on mokaillut ...
kuka otti kilvet vittuilu miellellä,
kuka jätti asiat selvittämättä,
kuka poliisi päälikkö vittuilee ja haukkuu asiakkaita...
kuka pyöräpoliisi huutaa ja räyhää asiakkaille..
kuka poliisi epäilee asiakkaan olevan homo ...kuuluuko työaikana etsiä itselle puolisoaan...ihanaa uniformua rakastavaa alistettavaa...:)
- Tohtori Zivago
Kirjoituksessa puhuttiin autisteista ja keskittymiskyvystä.
Sikäli harhaanjohtavasti, että tekstistä voisi saada käsityksen, että autistit ovat yhtä lahjattomia kuin poliisit.
Nyt on kuitenkin niin, että autistit ovat hyvin usein poikkeuksellisen lahjakkaita valikoiduissa asioissa, mitä poliisit eivät ole koskaan - kuten ammatinvalintakin osoittaa. Vai saako ammatillista pätevyyttä millään toisella alalla yhtä vähäisellä koulutuksella?
Niinpä autistit olisivat paljon parempia liikenteenvalvojia; mutta toistaiseksi homma sopii paremmin poliiseille, koska autisteille löytyy vaativampia tehtäviä esimerkiksi matematiikan saralta.- perse
sivakolta......hieno homma että joku korjaa asiat..:)
- niinpä,
perse kirjoitti:
sivakolta......hieno homma että joku korjaa asiat..:)
lähes kaikki sun mielipiteesi ja kirjoituksesi ovat joutuneet jonkun korjaamaksi. Mietipä sitä. Ei sulta tunnu löytyvän asiantuntemusta mistään.
Vaikka onhan tää palsta ihan hyvä paikkaa purkaa itseään, ettei kanssaihmiset joudu fyysisesti kärsimään. - perse
niinpä, kirjoitti:
lähes kaikki sun mielipiteesi ja kirjoituksesi ovat joutuneet jonkun korjaamaksi. Mietipä sitä. Ei sulta tunnu löytyvän asiantuntemusta mistään.
Vaikka onhan tää palsta ihan hyvä paikkaa purkaa itseään, ettei kanssaihmiset joudu fyysisesti kärsimään.kirjotus taito on niin ja näin pakko myöntää..
mutta mitäs sulla oli tähän asennevammaisiin poliiseihin sanottavaa ?
mieli tekisi kyllä henkisen lisäksi toteuttaa fyysisiä fantasioita poliisin kanssa...
- Lörpöttelijä
..mitähän sekin tarkoittaa?
Sitä miettiessä voi hakea Korkeasaaren paviaanin paikkaa urakehitys mielessä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363667- 122396
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371955Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211721Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301493- 1241448
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141246
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4781221- 761135