Ylen sivuilla 1968 Praha ja Suomi

Anonyymi

Olen liian nuori muistamaan 1968 tapahtumia, vanhemmat kertoivat että kesällä 1968 kävivät Leningradissa syynä tähän olettamus ettei Nliittoon enää voi matkustaa.

Ylen sivuilla juttua aiheesta.

12

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten niin 80 on liian nuori muistamaan vuotta 1968 ?
      Esim. 40-luvulla syntyneet on olleet yli kaksikymppisiä silloin.

      • Muistan, kuinka suomalaiset järkyttyivät silloin, eikä siihen puoluekanta vaikuttanut Aarre Saarinenkin tuomitsi NL:n toimet jyrkästi. Suomalaiset ovat aina ymmärtäneet pienen maan vaikeudet iso naapurin otteessa.
        Olet oikeassa, kyllä meidän iköiset ihmiset sen ajan muistavat. Ja Lieko Zahovalovan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sen takia kysyinkin minkälaisia kokemuksia on ko.tapahtumasta.

      Itse olin 3 vuotta tuolloin.

      • Kaikki odottivat joka päivä radion tilannekatsausta, jonka antoi paikan päältä toimittaja Lieko Zahovalova, joka oli naimisiin mentyään muuttanut Prahaan. Hän oli Suomen kommunistijohtajan Yrjö Leinon tytär.
        Hajamielinen kun olen, en jaksa muistaa sankariksi nousseen tsekkinuorukaisen nimeä, joka sai surmansa ensimäisten joukossa. Muistan sen dramaattisen valokuvan, jossa hänen toverinsa kantoivat surmatun vereen kastettua Tsekkoslovakian lippua.
        Uutisissa varmasti paneudutaan näihin päiviin, ne olivat ahdistavia aikoja.

      • Anonyymi

        Kokemuksia ? Tiedonsaanti oli niukkaa silloin.
        Ei ollut nykyaikaista monipuolista mediamaailmaa,
        jossa tieto siirtyy sekunnissa maapallon toiselle puolelle.
        Lisäksi Suomella oli YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa.
        Tietoa sensuroitiin. Neuvostoliitosta ei voinut negatiivisesti
        kirjoittaa Suomen oman turvallisuuden takia.
        Uutiset olivat "neutraaleja", kantaaottamattomia,
        muistini mukaan......
        Päällimmäisenä muistan pelokkuuden ja tyrmistyksenkin,
        tapahtuuko sama kohta Suomessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luin netistä tietoja, ja selvisi, että kaikkein vakavímman vastalauseen esitti Aarre Saarinen. Muut puolueet pelkäsivät enemmän, ja Mauno Koivisto mm. oli hyvin pidättyväinen mielipiteissään. Suomettuminen oli voimissaan.

        Kansannousu tukahdutettiin nopeasti ja kiristys lisääntyi. Mielenosoittajia pidätettiin ja opiskelu yliopistossa estettiin. Näin kerran dokumentin tsekkiläisestä nuoresta, joka oli tunnistettu mielenosoittajien joukosta. Hän joutui pakoilemaan jatkuvasti, ja hänen ainoa toivonsa oli paeta maasta. Toisinajattelijoita vangittiin, mm. kirjailija Vaclav Havel, joka sittemmin valittiin Tsekkoslovakian presidentiksi. Kun maat erotettiin toisistaan, Vaclav oli Tsekin ensimmäinen presidentti.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Manu oli liian venäjämielinen, Manullahan eli usko, että Venäjäkin kuuluisi joskus EU:iin.

    • Anonyymi

      Prahan keväänä vanhempien ihmisten muistissa oli
      unkarilaisten kansannousu 1953 kommunistihallintoa vastaan.
      Mielenosoitukset laajenivat koko maahan.
      Neuvostoliitto tukahdutti kansannousun kaksi viikkoa sen alkamisen jälkeen.
      Unkarin pääministeri Imre Nagy teloitettiin opetuksena muille sosialistisille johtajille.
      Liki 3 000 ihmistä sai surmansa kansannousussa. Lisäksi 13 000 ihmistä tuomittiin vankeuteen. Satoja teloitettiin.

      • Lyhyt on ihmisen muisti, kun olemme olleet jo pitkään siinä käsityksessä, että Euroopassa on rauhallista ja yhteen hiileen puhalletaan, EU:ssa ollaan.
        Pintaa kun vähän raapaisee, muistoihin nousevat Kyproksen miehitys 1970-luvulla, hajonneen Jugoslavian aiheuttamat sodat ja väkivalta 1990-luvulla. Irakin sota 2000-luvun alkuvuosina, ei nyt ihan Euroopassa, mutta portilla kuitenkin, edelleen koko Lähi-Itä, joka on kuohunnan alla kaiken aikaa. Ja pakolaisarmeijat, jotka kulkevat ruutukasseineen maasta toiseen.
        Ei ihminen opi.
        Aina joku taho haluaa parempaa elämää, kuin minkä on syntymässä saanut. Aina se on sitten muilta pois.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Lyhyt on ihmisen muisti, kun olemme olleet jo pitkään siinä käsityksessä, että Euroopassa on rauhallista ja yhteen hiileen puhalletaan, EU:ssa ollaan.
        Pintaa kun vähän raapaisee, muistoihin nousevat Kyproksen miehitys 1970-luvulla, hajonneen Jugoslavian aiheuttamat sodat ja väkivalta 1990-luvulla. Irakin sota 2000-luvun alkuvuosina, ei nyt ihan Euroopassa, mutta portilla kuitenkin, edelleen koko Lähi-Itä, joka on kuohunnan alla kaiken aikaa. Ja pakolaisarmeijat, jotka kulkevat ruutukasseineen maasta toiseen.
        Ei ihminen opi.
        Aina joku taho haluaa parempaa elämää, kuin minkä on syntymässä saanut. Aina se on sitten muilta pois.

        Jugoslavia hajosi osiin Neuvostoliiton romahtamisen takia.
        Jugoslavia oli Neuvostoliiton "satelliittimaa" niinkuin Unkari ja Tsekkoslovakiakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jugoslavia hajosi osiin Neuvostoliiton romahtamisen takia.
        Jugoslavia oli Neuvostoliiton "satelliittimaa" niinkuin Unkari ja Tsekkoslovakiakin.

        Eipä ollut. Jugoslaviaa johti Tito, joka oli omanlaisensa sosialismin kannattaja.
        Salli maastamuuttoa työnperässä Ruotsiin ja Saksaan, vasta Titon kuoltua 80- lopulla alkoivat erimielisyydet, jotka puhkesivat sotiin 90-luvulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5460
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      249
      1652
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1497
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      324
      1181
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1173
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      330
      1171
    Aihe