Ylimielisenä ja mitään myöntämättömänä lehdistön edessä esiintynyt Marin ohjailee julkisuutta. Nyt oli hyvä uhriutua Lahden torilla, kun kukaan ei kyseenalaista. "Minä olen ihminen" ja lirauttaa siihen kyyneleet. Nyyh, nyyh.
Bile-Sanna uhriutui torilla
40
80
Vastaukset
- Anonyymi
Lähinnä kiinnostavaa on se, että miksi Marin hankkii itselleen kymmenen vuotta nuorempaa vapaamielistä naisseuraa. Mitä siellä on tapahtunut. Nuo mitä julkisuudessa on, ovat tietenkin sitä lievempää kamaa ja varsinaiset "bileet" on sitten sensuroitu.
- Anonyymi
Limapintoja on kiva nuoleskella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Limapintoja on kiva nuoleskella.
Kun motiiveja miettii, se käy mielessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun motiiveja miettii, se käy mielessä.
Eipä siellä nämä sabinat varmaan ole henkevyytensä takia.
- Anonyymi
Aivan kuten toimittaja Riikka Uosukainen sanoi, ei nämä nuoret julkkikset bilettäs jonkun Sannan Tampereelta kanssa, mutta Sanna pääministerin kanssa kyllä.
Ja Marin päästää pääministerin asuntoon juhlimaan, niin siipeilijöitä riittää ja saavat sulkia hattuunsa.
On mitä kavereille kertoa ja levittää yksityisissä ryhmissä bilekuvia.
Sanna Marin ei vain sitä tajua.
Toisaalta tuntuu tykkäävän nuorten naisten seurasta, jotka tykkäävät naisista. Anonyymi kirjoitti:
Aivan kuten toimittaja Riikka Uosukainen sanoi, ei nämä nuoret julkkikset bilettäs jonkun Sannan Tampereelta kanssa, mutta Sanna pääministerin kanssa kyllä.
Ja Marin päästää pääministerin asuntoon juhlimaan, niin siipeilijöitä riittää ja saavat sulkia hattuunsa.
On mitä kavereille kertoa ja levittää yksityisissä ryhmissä bilekuvia.
Sanna Marin ei vain sitä tajua.
Toisaalta tuntuu tykkäävän nuorten naisten seurasta, jotka tykkäävät naisista.Olin yllättynyt Riikkan suorasta puheesta koska hänhän on demari itsekin.
- Anonyymi
Juoppojen käsiin maa annettu mitenkä alas meneekin
- Anonyymi
Konkkahan tässä tulee.
- Anonyymi
Sanna Marin on Ukrainan Zelenskyn kaltainen hyvä näyttelijä itsekäs ja röyhkeä kansan kurittaja .
Oma etu on molemmilla ainut etu.
Muiden kuolema on sivuseikka kun itsellä riittää kaviaaria ja skumppaa , on ajatus molemmilla.- Anonyymi
Aha, siihenkin piti trollin lävittää.
- Anonyymi
Ihminen minäkin plen mutta en irstaile julkisesti. En ryyppää työaikana eivätkä ystävät ole pilviveikkoja ja Jsuhojengia.
- Anonyymi
Et sinä missään töissä käy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinä missään töissä käy.
Miksi kuvittelet että toiset olisivat kuin sinä? Pelkkä bilettäjä.
- Anonyymi
Ai ai mitä teatteria.
- Anonyymi
Oi mitä teatteria. 😅😅😂
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/dd19ec3c-3c5b-4a81-97ad-dc28fb919bef- Anonyymi
Hän antoi ymmärtää kaipaavansa tällaista vastapainoa työnsä vastapainoksi. Tästä ymmärtää sen että hän jatkaa rilluttelujaan.
- Anonyymi
Vihervasemmisto tuhoaa hyvinvointi Suomen viherveroillaan ja idiootit hurraavat?🤦🤦🤦
- Anonyymi
Helppo on pitää demarin edessä tällaisia puheita, kun saa takuu varmasti hyvät ablodit. Epäilen että Natalian ja Sabinan kuvista alkaa esitutkinta.
- Anonyymi
Nyt on kyllä iltapäivälehdet menneet halpaan. No ehkä kyynelillä myydään lehteä.
- Anonyymi
Tämäkin päivä näyttää olevan täynnä Marinia, miksei mennä hoitamaan oikeita asioita?
- Anonyymi
Koska näillä räksyttäjilla ja heidän kannattamillaan oppositiopuolueilla ei ole mitään vaihtoehtoa mihinkään. Sanna hoitanut politiikan hyvin. Oppositioporukan kannattaa pitää fokus epäolennaisessa, se on ainoa tie päästä haukkumaan Sannaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska näillä räksyttäjilla ja heidän kannattamillaan oppositiopuolueilla ei ole mitään vaihtoehtoa mihinkään. Sanna hoitanut politiikan hyvin. Oppositioporukan kannattaa pitää fokus epäolennaisessa, se on ainoa tie päästä haukkumaan Sannaa.
On vaihtoehtoja mutta teille ne eivät kelpaa. Esimerkiksi haittamaahanmuutto seis. Siitä saamme useita miljardeja euroja vuodessa rahaa.
- Anonyymi
Ei auta itkut, maamme maine ja Kultarannan maine Pilattu!
Riittävä syy erolle! - Anonyymi
Eli se saa kansan (lahtelaisten) mielestä jatkaa samaan malliin?
- Anonyymi
Valoa ja iloa on tunnetusti haettu huumeiden kautta. Sitä voisi hakea myös vaikka hiljaisuuden retriiteistä, eli löytää itsestään niitä voimaannuttavia asioita, jos nyt politiikka sen jälkeen edes kiinnostaisi. Ei ainakaan jäisi morkkista eikä epämääräisiå kuvia. Päihteiden avulla juhliminen ei ole koskaan tuonut mitään hyvää kenellekään.
- Anonyymi
Eilen hävetti Ripsa Koskinen, kun uutisankkuri sanoo, että hänen käy sääliksi Marinia, kun joutuu vastailemaan näihin bild kysymyksiin.
Onko Ripsa säälinyt miespääministereitä, kun media ahdistelee? Ei.
Hänkin ihailee Marinin kaltaista äitiä, joka dokaa viikonloput perjantaista sunnuntaihin.
Jos joku isä toimisi samalla tavalla, niin ihailisiko häntä? - Anonyymi
Antakaa sen bailata ku se tykkää siitä.
- Anonyymi
Ei kuulu pääministerin tehtäväkuvaan työaikana rilluttelu. Se on vitun merkittävä virka ja siinä pitää olla asiallinen.
- Anonyymi
Sitten koko kansa bailaamaan työaikana.
- Anonyymi
On hän taitava sylikoiran manipuloija.
- Anonyymi
Eli median.
- Anonyymi
Sannan myötätunto on ukrainalaisten puolella. Sen osoittamiseksi hän vie toinen toistaan epämääräisempiä b-julkkiksia rentoutumaan Kesärantaan.
- Anonyymi
Ihme tyyppi on tuo nainen. Ukrainalaisten kärsimykset vetää samaan nippuun sen kanssa, että hän tarvitsee irrottelua kun on niin rankkaa.
Pitäisikö ihan mennä kuukaudeksi kokeilemaan, miltä tuntuu olla siellä, juosta pommisuojaan raunioiden keskellä, ja järsiä rottien vieressä jotain kuivaa leipää.
On kyllä jonkunmoinen ero ukrainalaisen kärsimyksissä kuin Suomen pääministerin hommissa, jossa avustajakaarti hoitaa tarvittavat.
Voi kauheaa kun on raskasta.
- Anonyymi
Hänen imago mainostoimisto on kirjoittanut käsikirjoituksen Sannan uhriutumispuhesen ja muutama on mennyt antaman hänelle lahjoja ehkäpä järjestetty juttu että muut rupea sympatisoiman hänelle ja sitten sadan tämän ketjureaktion voiman ja muutama on laittanut youtube ehkä sekin hybridi vaikuttamista tanssivideoitta ja hekin halua aloitta ketjureaktio.
- Anonyymi
Mikä on tämä Annika Saarikko(kesk) joka ei uskalla kuin mumista marinista jotain. Ei saa sanoja suusta. Taitaa olla "samaa porukkaa". viittaan vähän kiusallisiin asioihin . WEF
- Anonyymi
Niin typerälttä kun se kuulostakin niin ajatelin että paras vaihtoehto olis kummiskin anta Sanna Marin olla pääministeri ainakin sihen asti kunnes ollan Nato täysjäsen ei me tarvita tällaista skandalia Nato on kuiteskin tärkeämpi kun Sanna Marin juhlimiset.
- Anonyymi
Marin luhistuu kun se ei voi hallita mediaa.
Jos jäis kiinni hius testistäkin niin mikä olisi selitys sit?!
Talonmies laittanut?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565360Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141607
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2321564- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3101116- 721047