Hän on oikeistolainen ja hänellä on klassinen maalaisprofiili

Puolueenjohtajavaalien taustalla on myös kysymys siitä, kumpaan valtiopäivien blokkiin keskustapuolueen tulisi pitkällä tähtäimellä nojata. Tulisi uusi C-johtaja, joka on enemmän Kristersson-mielinen ja joka haluaa olla osa sinistä blokkia. – pitäisikö C:n kääntyä edelleen sosialidemokraattien puoleen vai Ruotsiin tukeutuvaan Kristerssonin blokkiin. – Puolueen johtajan valinta tulee olemaan ehdottoman ratkaiseva sen kannalta, missä Keskustan asema tulevaisuudessa on. Jos sitä halutaan koventaa, kyse on paljon asenteesta Ruotsidemokraatteja kohtaan, mutta se on myös taistelua sosiaaliliberaalin ja liberaalikonservatiivisen virtauksen välillä, jossa Annie on edustanut sosiaaliliberaalia asennetta.

Annie Lööf erosi tehtävästään torstaina oltuaan yksitoista vuotta puoluejohtajana.
Lehdistötilaisuudessa keskustan johtaja totesi toivovansa "avointa ja läpinäkyvää" prosessia seuraajan valinnassa.
– Jätän tämän viestin nyt, jotta keskustalla olisi hallittu ja hyvä prosessi uuden johtajan valinnassa, hän sanoi.

Mutta seuraajan valinta voi olla monimutkainen prosessi, koska Keskusta on osittain jakautunut puolue. Konfliktilinja liittyy pitkälti Ruotsidemokraattien näkemykseen, jossa Annie Lööf painoi linjaa olla tekemättä yhteistyötä SD:n kanssa.
Toisella puolella on falangi, joka uskoo, että Keskusta on kallistunut liian pitkälle vasemmalle ja jonka pitäisi hyväksyä yhteistyö SD:n kanssa voidakseen tehdä yhteistyötä porvarillisten puolueiden kanssa.

Näin Ruotsi äänesti kunnittain. Joe et osaa Ruotsia, niin voit kaaviosta saada selvyyden.
https://www.aftonbladet.se/valresultat2022/

8

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Myös Suomessa Kepussa on nämä kaksi blokkia eli konservatiiviliberaalit (mikä on kyllä aika hassu kontratermi) ja sosiaaliliberaalit. Ja näiden lisäksi kolmantena perinteisin eli konservatiivinen maaseutukepulaisuus.

      Perinteistä mallia Kepussa edustaa Paavo Väyrynen ja sitä kaikkein perinteisintä edesmennyt Johannes Virolainen. Kyllä puolueen eduskuntaryhmässäkin on uskoakseni vielä paljon tämän perinteisen kepulaisuuden kannattajia, mutta koko ajan heidän määränsä on vähentynyt. Sosiaaliliberaalin linjan selkein nimi on ollut Anneli Jäätteenmäki, joka vei Kepun mittaviin vaalivoittoihin juuri tällä linjalla. Sosiaaliliberaaleille SDP on luonteva hallituskumppani. Kolmatta linjaa ovat Kepussa edustaneet näkyvästi Olli Rehn, Esko Aho, Matti Vanhanen ja viimeisimpänä Juha Sipilä. Heidän konservatiivisuutensa näkyy lähinnä arvomaailmassa ja noista kolmesta edellä mainitusta eniten Juha Sipilällä. Taloudessa he edustavat talousliberaalia näkemystä. Luonteva hallituskumppani tälle ryhmälle on Kokoomus.

      Minua on jossain määrin yllättänyt se, ettei Jäätteenmäen lanseeraama sosiaaliliberalismi ole saavuttanut sen jälkeen suurempaa kannatusta, vaikka mielestäni se osoitti, että sillä linjalla Kepun kannatus ensi kertaa alkoi nousta jopa kaupungeissa ja erityisesti naisten vetämänä. Kepu hukkasi - onneksi - tuolloin mahdollisuuden uuteen nousuun. Saattaa olla, että se meni sen Jäätteenmäen turhanaikaisen mokauksen mukana unholaan. Näin jälkeen päin minua on monesti ihmetyttänyt Kepussa tämä hukattu mahdollisuus. Luulen sen johtuvan siitä, että talousliberaalien vaikutus puolueessa on ollut sisäisesti niin suurta ja puolueessa on alettu epätoivoisesti tarrautua siihen. Aluksi se tuotti tulostakin, mutta sittemmin se on Kepun alamäen suurimpia syitä ja Juha Sipilä sen suurin syntipukki.

      • En ymmärrä jaotteluasi mainitsemiesi henkilöiden osalta. Esimerkiksi Matti Vanhanen johti peräkkäin sekä punamulta- että porvarihallitusta. Muuttuivatko hänen näkemyksensä hallitustensa välillä?

        Annika Saarikko puolestaan istuu tällä hetkellä kansanrintamahallituksessa valtiovarainministerinä. Jos et lue häntä sosiaaliliberaaliin siipeen, ovatko myös hänen hallituskumppaninsa sosialidemokraateista, vasemmistoliitosta ja vihreistä jotain muuta kuin sosiaaliliberaaleja, vaikkapa talousliberaaleja?

        Jos mennään vielä vanhempiin asioihin, voittiko Esko Ahon johtama keskusta vuoden 1991 eduskuntavaaleissa talousliberaalilla vai sosiaaliliberaalilla linjalla? Ja sitten uudelleen vuoden 1999 eduskuntavaaleissa?


      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        En ymmärrä jaotteluasi mainitsemiesi henkilöiden osalta. Esimerkiksi Matti Vanhanen johti peräkkäin sekä punamulta- että porvarihallitusta. Muuttuivatko hänen näkemyksensä hallitustensa välillä?

        Annika Saarikko puolestaan istuu tällä hetkellä kansanrintamahallituksessa valtiovarainministerinä. Jos et lue häntä sosiaaliliberaaliin siipeen, ovatko myös hänen hallituskumppaninsa sosialidemokraateista, vasemmistoliitosta ja vihreistä jotain muuta kuin sosiaaliliberaaleja, vaikkapa talousliberaaleja?

        Jos mennään vielä vanhempiin asioihin, voittiko Esko Ahon johtama keskusta vuoden 1991 eduskuntavaaleissa talousliberaalilla vai sosiaaliliberaalilla linjalla? Ja sitten uudelleen vuoden 1999 eduskuntavaaleissa?

        Matti Vanhanen peri pääministeriyden punamultahallituksessa Jäätteenmäen saatua potkut. Vanhanen istui siis jo valmiiksi katettuun pöytään. Seuraava porvarihallitus oli Vanhaselle mieluinen, senhän hän silloin aikanaan kertoikin ja piti mm. Vihreitä liberaalipuolueena oikeinkin toivottavana hallituskumppanina. Eli Vanhasen näkemykset eivät muuttuneet.

        Saarikko on Vanhasen tapaan tässä hallituksessa perillinen. Kepu ei mennyt hänen johdollaan hallitukseen. Erilaiset budjettikriisit kertovat juuri siitä, että Saarikolla on vaikeuksia sopeutua tähän hänelle katettuun pöytään. Katri Kulmunikin tiettävästi vastusti punamultahallitukseen menoa, mutta Kepussa kaiketi vanha punamultahenki pieraisi viimeisiä hönkäyksiään, kun Sipilän ote ei enää pitänyt. En oikein tiedä, ketkä olivat lopulta tuon Kepun päätöksen taustavaikuttajia. Ehkäpä historian tutkijat sen selvittävät.

        Esko Aho voitti vaalit. Voiton taustalla oli alkanut lama. Aho ei vielä ollut mikään puhdasverinen talousliberaali silloin, koska elimme edelleen neuvostoajan Suomessa, missä idänkaupalla oli roolinsa ja neukkusuhteilla ylipäätään. Siinä tilanteessa oli vaikea toteuttaa mitään talousliberalismia. Sen aika tuli sitten, kun NL hajosi. Siinä tilanteessa Aho näyttikin sitten oikean karvansa ja Kepun selvästi innokkain EUhun menijä. Hyvä että oli. Siitä suomalaisten on paljossa kiittäminen juuri Ahoa. Sen vuoksi itse äänestin häntä Halosta vastaan presidentiksikin, koska pidin tuota tekoa Aholta isänmaallisena suurtekona, missä hän sivuutti oman puolueensa painostuksen. Vertaisin sitä jopa Risto Rytin henkilökohtaiseen uhraukseen Suomen irrottamiseksi sodasta. Kaiken kaikkiaan Ahon talouspolitiikka ennakoi talousliberaalin suuntauksen alkua, mutta elettiin tietysti murrosvaihetta ja vaikeata lamaa, joten olosuhteet olivat poikkeukselliset.


    • Anonyymi

      Hyvä analyysi, mutta miten tää liittyy Suomen Keskustaan?

      • Anonyymi

        Suomen Keskusta, mitenhän liittyykään.


    • Anonyymi

      Mites tää liittyy Suomen Keskustaan?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2318
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2143
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1535
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1454
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1417
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1083
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      944
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      924
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      873
    Aihe