Tästä on kohta seitsemän vuotta. Elämä ei ole kuitenkaan vakiintunut. On koko ajan erilaista vaikeaa kokemusta. Tänäkin vuonna erityisen vaikeata.
Olemme olleet yksinäisiä. On kaksi läheistä sukulaista. Muut: työkaverit, tuttavat, naapurit, lapsen koulu"kaverit", ovat olleet poissa.
Kun lapsi on ollut psyykkisesti sairas ja kuollut nuorena, on hiljaisuus.
Koulun "kaverit", jotka kiusasivat, eivät ota mitään kontaktia. Ehkä he eivät uskalla?
Ymmärtämättömat opettajat eivät ota mitään kontaktia. Eivät hekään uskalla?
Psykiatrisen terveydenhuollon hoitajat eivät ota mitään kontaktia. He kiirehtivät tehtävästä toiseen omassa arjessaan.
FimFami ry:n (Mielenterveysomaisten keskusliitto) työntekijät eivät ota mitään kontaktia. He sanovat, että asia ei enää kosketa heitä, koska päähenkilö on kuollut.
Hyvän mielen talosta ei kukaan ole ottanut yhteyttä.
Pappi ei välitä mitään, koska hän haluaa vain tietää sairaan menehtyneen "vakaumuksen".
Poliisi ei viitsinyt ilmoittaa meille kuolemasta.
On osoitettu Surunauha ja Mieli ry. Minulle ei kuitenkaan toimi datayhteys tietokoneella. Pitäisi olla oikea ihmiskontakti!
Täytyy kyllä sanoa, että tragedia voi olla todella yksinäistä. Pitäisi itse aktivoitua jonnekin terveydenhuoltoon. Siellä viesti on kuitenkin, että on kiire, kiire. Miten voisin heitä vaivata, kun kukaan muukaan ei välitä?
Lapseni oli kuitenkin sairas. Hän ei koskaan elämässään tehnyt mitään rikollista. Hän ei koskaan tehnyt edes mitään ilkivaltaa. Hän ei kuulunut porukoihin. Hän oli yksinäinen. Hän ei koskaan elämässään käyttänyt päihteitä. Tupakkaakaan ei käyttänyt - ei kuulunut porukoihin.
Jollakin kummalla tavalla hän oli vahvempi kuin minä. Minä etsin yhteyttä, miksi ei hän etsinyt yhteyttä?
Nyt olen alkanut ottaa yhteyttä elämäni ihmisiin. Lapsuuskavereihin, opiskelukavereihin, työkavereihin. En puhu tästä kipeästä asiasta. Puhun vain vanhoista muistoista. Jotta saisin jonkun kontaktin. Haluaisin kokea jotakin lämpöistä.
Aikuisen psyykkisesti sairaan lapsen kuolema
3
143
Vastaukset
- Anonyymi
Vielä ihmettelen nykykäytäntöä. Joissakin tilanteissa järjestetään yhteisiä surujuhlia kirkkoon ym. Kriisiterapiaa täysin ulkopuolisille ihmisille. Tämä tuntuu minusta pahalta. Meitä ei huomioitu mitenkään. Näitä ulkopuolisia ihmisiä muistetaan surujuhlalla ja kriisiterapialla. En kyllä ymmärrä.
- Anonyymi
Ketään ei haeta kotoa surujuhliin eikä kriisiterapiaan. Ne on tarkoitettu kaikille, olisit vain mennyt sinäkin muiden mukana!
Sinun voisi olla hyvä hakeutua kriisiterapiaan vielä nyt! Seurakunnissa lisäksi järjestetään koko ajan sururyhmiä. Olisiko mahdollista mennä mukaan?
- Anonyymi
Meitä ei huomioitu mitenkään. Ei ollut mitään, mihin olisi voinut mennä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 742972
- 682847
- 681832
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä171689- 241657
- 261612
- 201610
- 481307
- 381283
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko91269