2000-luvun puolessa välissä Prahalaisessa baarissa istuin kerran. Se oli yksi niistä sadoista aidoista Svejkin baareista siellä.
Poltin sikaria ja kumosin tuoppia. Pöytään istahti varsin näyttävän näköinen nainen. Olin hieman skeptinen kuka hän oli naisiaan?? sitten se tapahtui.
Tutustuessamme kerroin nimeni per erik vokki.
Ja sitten hän sanoi oman nimensä.. KRISTINA SLUTKA. Arvatkaa menikö olut väärään kurkkuun ja ilta päättyi nopeasti.
baarissa Prahassa
3
230
Vastaukset
justiinsa joo. Kyl ihan tossun kärkeen nappasee tollanen Pervokin baarikierros. Prahan yössä tapahtuu. Olutta ja kauniita naisia. Taskun pohjan korunat täytyy laittaa kiertämään . Ei niistä muutoin ole mitään iloa. Viikko huhkittu pajalla. Korunat heti vaan tiskiin. Juhlitaan. Et tainnut sillä kertaa ehtaa saada vaikka hakemalla hait. Aina ei onnista. Ens kerralla sitten. Parempi tuuri. Urquellia meni kait useampi tuoppi putkeen. Svejkin lohtujuomaa.
Tämä on hyvä biis: Onneksi on taas perjantai. Huomenna on lauantai eli pikkukeskiviikko. Menee ihan päivät sekaisin, Mut ihan sama se. https://www.youtube.com/watch?v=3jFcOB8is4Mjuu juu juurikin niin kävi. ei oo varaa tommoseen. en mä stadissa baareissa enää pyörikään.ekan kerran kävin kuukausiin junalla pasilassa. triplassa ja triplasti eksyin. on se laitos..tripla meinaan. ei tiedä tasoa.
tänään juodaan vähän väkevämpii. olut tympii. viinakaupan lasku 32 eukkuu huhh huhh.jeejees kirjoitti:
juu juu juurikin niin kävi. ei oo varaa tommoseen. en mä stadissa baareissa enää pyörikään.ekan kerran kävin kuukausiin junalla pasilassa. triplassa ja triplasti eksyin. on se laitos..tripla meinaan. ei tiedä tasoa.
tänään juodaan vähän väkevämpii. olut tympii. viinakaupan lasku 32 eukkuu huhh huhh.tänään viinakaupan lasku 29 eukkuu..onkoko järkee vai ei? tosin sherryy ja brändyy jäi vähän vieraille ja jos maalla asuttaisiin niin tontuillekin..ei sille naapurin alkoholisoituneelle helmerille vaan tontuille..tontuille..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955