Oikea pyhäpäivä on Sapatti-Lauantai, ei Sunnuntai

Kyllä sunnuntai on monelle se oikea lepopäivä. Raamattu ei tunne käsitettä lepopäivä.

Miten lie alkuseurakunnan pakanalähtöiset kritityt, joille ei annettu muita ohjeita kuin välttää vera, lihaa, josta veri ei ole laskettu ja haureutta. Pitikö heidän alistua juutalaisiin tapaihin ja sen liiton merkkiin, jonka Jumala oli tehnyt Israelin kanssa Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Eihän pakanoita oltu vapautettu Egyptin orjuudesta.

Hyvin pitkälle saattoi olla totuus, ettei sapatti ole koskaan koskettanut pakanalähtöisiä kristittyjä ja turha sitä on sysätä Rooman syyksi.

Me sapatinviettäjät olemme natseja.
Ystävämme Adolf Hitler oli natsi ja oli myös sapatinviettäjien sukua Juudean maasta.
Hitlerin sukulaisilta otetut DNA-testit osoittavat, että Hitler oli sukua juutalaisille kansoille.
Hitlerin sukujuuret osoittavat myös jopa Afrikkaan, jossa adventistitkin harjoittavat kiihkeätä käännytystyötään luku- ja kirjoitustaidottomien yksinkertaisten ihmisten keskuudessa.

On harhaoppisten vale, että Rooma olisi lopettanut sapatin viettämisen, vaan se loppui pakanakristityiltä heti alkuunsa eikä ollut edes sopivaa että pakana ryhtyivät noudattamaan juutalaisia tapoja. Siitä kiistastahan on esimerkkjä UT:ssa.

Juutalaiset saattoivat viettää sapattia jos halusivat kunnioittaa muistoa Egyptin orjuudesta vapauttamisesta. Se on sapatin tarkoitus ja siksi se oli niin ankara sääntö, koska sen unohtaminen juutalaisten kohdalla tarkoitti sitä että he eivät uskoneet Jumalan vapauttaneen heitä orjuudesta, vaan että olisivat itse päässeet vapauteen.

Sapatinvietolle on ihan hyvät raamatulliset ja historialliset perusteet. Valitettavasti alun historiallinen selvitys ei anna oikeaa kuvaa siitä, miten sapatti vaihtui sunnuntaille. Vaikka Samuele Bacchiocchin väitöstutkimus sunnuntainvieton alusta tehtiin jo puoli vuosisataa sitten, ja hänen kirjojaan on myyty vaikka kuinka paljon Suomessakin, monien vanhojen adventistien on ollut vaikea nähdä sitä, että tämä perusteellisin adventistin koskaan tekemä tutkimus sunnuntainvieton alusta osoittaa aukottomasti sunnuntainvieton alkaneen vuoden 100 paikkeilla Roomassa ja oli varsin vakiintunut laajalle ensimmäisen vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla. On selviä kirkkoisien ja ajan virkamiesten kirjoituksia, jotka tämän osoittavat.

On siis turha puhua vuodesta 320 ja keisari Konstantinuksen ajasta, tai siitä, että paavi tai katolinen kirkko olisi lepopäivän muuttanut. Paavit ja ehkä Konstantinuskin tekivät kyllä oman osansa lepopäivän vakiinnuttamiseksi, mutta vuonna 100 ei vielä ollut paaveja sanan varsinaisessa merkityksessä, eikä katolisuuttakaan.

Tästä oli Nykyaika lehdessäkin Kai A:n kirjoitus muutama kuukausi sitten. Hän kuvaa kirjoituksessaan myös syitä siihen, että monet krisityt halusivat sapatinvietosta luopua, tärkeimpänä laajat juutalaisvainot. Joka tapauksessa todisteet ovat kiistattomia, ja Bacchiocchilla oli käytössään Vatikaanin kirjaston laaja historiallinen lähdeaineisto.

Hän muuten huomasi myös sen, että kun sunnuntainviettäjät vetoavat siihen, että sunnuntai on ylösnousemuspäivä - niinkuin tietysti onkin - varhaisin historiallinen viittaus, jossa korostettiin sunnuntaita siksi, että se on ylösnousemuspäivä, liittyy pääsiäiseen vuonna 135. (Siihen asti pääsiäistä oli vietetty juutalaisen laskutavan mukaan ja pääsiäispäivät saattoivat sattua mille tahansa viikon päivälle.) Tuosta vuoden 135 pääsiäisestä meni vielä aika monta vuotta ennenkuin pääsiäisen aika muutettiin niin, että kristillinen pääsiäinen aina sattui perjantai-sunnuntai päiville.

Jos uusi liitto on vielä lakiliitto, jossa eletään lain kirjaimen mukaan ja siten uskovia tuomitaan, niin silloin täytyy unohtaa UT:ssa kaikki se mitä onPyhästä Hengestä kirjoitettu ja ryhtyä herjaamaan Pyhää Henkeä hurmahengeksi, joka vain eksyttää ihmisen eikä suinkaan ole juuri pelastuksen tae ja johdata ihmistä Jumalan yhteyteeen pyhyydessä ja puhtaudessa. Vain sillä tavalla sapatilla on raamatulliset perusteet.

Siten uskosta tulee vain lihallista kinastelua, jossa kukin on mitäkin puolta, kelläkin on erilaisia tulkintoja ja käännöksiä millä tuomita toisia eikä mistään uskoven yhteydestä edes seurakunnan keskellä ole tietoakaan, vaan on vain räjähdysherkkä tilanne koko ajan jos joku sattuu olemaan vähän eri mieltä jostain tulkinnasta.

Joskin UT varoittaa tästäkin ja Paavali kirjoittaa että täytyyhän keskuudessani ole puolueita, että nähdään ketkä kestävät koetuksen. Joten ei lihallinen uskonnollisuus ollut vierasta alkuseurakuntien aikaan eikä se todellakaan ole kadonnut tänäkään päivänä.