Sukupolvien välinen kaksisuuntainen liikenne.

Erinomaista. Ja jatko menee näin
Eilen, kun kysyin labrassa, jossa oli kaksi nuorta henkilöä

töissä, että voinko saada diagnoosin.
Se ei onnistunut, mutta kertoivat, että kun otan labran nurkassa olevan pahvilaatikon, voin tehdä tuloksen kotona itse omin käsin, ei tarvitse meitä vaivata. Totta, oli vaivatonta

Välineet voi heittää mäkeen ovat itsetuhoavia

Perhe oli kylässä, harvoin saan heidät kasaan. Siinä sitä sukupolvien välistä liikennettä oli. Yksi lapsenlapsi kertoi hakeneensa kesätyöpaikkaa yliopistollisesta keskussairaalasta ja pääsi. Olin kiinnostunut mitä haastattelussa kysyttiin. Ei kuulemma ollut tarvinnut kysyä mitään, kun oli ollut niin selkeä hakupaperi ja CV.
Toinen ottaisi niin paljon kiinnostavia aineita koulusssa, ettei tunnit riitä, ei saa kuulemma ylittää tuntien märää. Saanut kuitenkin ranskankielen. Siinä kuuntelin työelämän kuulumisia tänä päivänä, urheiluvalmennuksen sujumisesta kun sitäkin harrastetaan. Nyt siirtyi tietoa minulle päin, olipa virkistävää. Kukaan ei puhunut sairauksista, tulevaisuusasioita vaan pukkasi. Laitoin ruokia mukaan, ottavat mielellään.

Labratulokset voi nähdä yhtä nopeasti myös omakannasta.

Näinhän se on jokaisella yksityisellä terveysasemalla. että itse luet ne "apista".
Samoin sieltä voi lukea lääkärin kommentit.

Me elämme "appien" aikaa. :)

Käytetäänkö enää tarpeeksi vanhempien sukupolvien kokemusta työelämässä ja yhteiskunnan toiminnoissa, kun tekninen kehitys ottaa huimia harppauksia ja kiire tai ainakin kiireen tuntu kuluttavat ihmisiä loppuun. Tämä tuli mieleen, kun tuskaillaan huonontuneiden oppimistulosten kanssa. Jo peruskoulutus nähdään liian paljon vastauksena yhteiskunnan ja työelämän tarpeisiin, opettajia ei kuunnella, lasten tarpeita ja perusolemusta ei kuunnella. Käytetään erilaisia mittareita, teetetään tutkimuksia, joihin nojaudutaan, kaikkea raportoidaan, kirjataan, tilastoidaan. Opetussuunnitelmat muuttuvat ennenkuin niitä on ehditty kunnolla edes sisäänajaa. Varmasti moni opettaja ja vanhempi on tajunnut intuitiivisesti, että tämä muutosvauhti ei ole hyväksi.

Isovanhempana olen seurannut pienten lastenlasten ja nyt jo teinien ja nuorten aikuisten kasvua ja koulunkäyntiä, mutta ennenkaikkea olemme viettäneet lastenlasten kanssa kiireetöntä aikaa, on kuunneltu ja keskusteltu, puuhailtu. Kaarnavene tuohipurjein takan otsalla on yksi muisto, hyvin paljon arvoja sisältävä.
Sen veistäjä vietti juuri penkkaripäivää riehakkaalla ajelulla, vaarinsa vanha karvalakki päässään, olikin tarpeen tuimassa tuulessa kuorma-auton lavalla ja sopi hyvin "lookiin". Juttelimme niistä iskulausista, joita lakanoihin oli maalattu. Niissä oli kaiken riehan ohella hyvinkin syvällisiä ja kantaaottavia lauseita esimerkiksi ympäristönsuojelusta, energiaongelmista ja maailmanrauhasta. Abit jäivät lukulomalle. Onneksi koronan rauhoittuminen on mahdollistanut taas nämä koulutien kohokohdat, kuten vanhojen tanssit, penkkarit ja lakkiaiset tai muut koulunpäättäjäiset.

Kuuntelitteko paljon vanhempianne tai isovanhempianne vai sen mikä oli pakko ?