Wikipediassa on mittava luettelo ns. alkuaineista ja niiden ominaisuuksista. Ole hyvä ja tutustu niihin.
1. Vety, joka on kaasua, tai nesteytettynä hapen kanssa.
2. Helium, jonka ytimessä on kaksi protonia ja kaksi neutronia. Helium-4-ytimiä. Huom. ei itsenäinen alkuaine. Erään protonin sisällä on 3 neutronia ja 3 kvarkkia ja silokat 3. ( hiutaleita varautuneita hiilikuidulla) Neutronin sisällä on 2 pientä tachagie enra na silogat. Protonit ja neutronit eivät ole vakiot, siis eivät aina samanlaiset koosteet.
Voisin luetella nuo kaikki erikseen ja tarkastella koosteita. En kuitenkaan tee sitä, sillä pystyn osoittamaan väitteet alkuaineiksi mainituiksi, perättömiksi. Yhtään täysin itsenäistä ns. alkuainetta ei ole maailmankaikkeudessa. Kaikki ne ovat koostuneet tietynlaisen tarpeen mukaan.
Kaikki Wikipedian alkuaine luettelossa olevat nimikkeet ovat todellisuudessa yhdisteitä. Mitään täysin itsenäistä ainetta, tai kaasua ei ole missään. Kaikki metallitkin ovat aineosuuksiltaan mahdollista eriyttää. Aineiden sulaessa ne yhdistyvät ja kylmetessään kiinteytyvät. Esim. Timantit kivimassat ovat poikkeavia koosteiltaan ja värisävyiltään.
Kaikkien ns. alkuaineiden alku on löydettävissä IONEISTA. Ionitkin ovat kuitenkin yhdisteitä itsessään. Ioneissa on vaikuttavana, koostajana hyvinkin puhdas hiili. Kuitenkin ioneissa on hiilikoosteen lisäksi määräävänä tekijänä elektronit. Väitänkin sähkön olemassaolon perustuvan hyvin puhtaaseen hiileen. Hiilen ominaisuutena on varautuminen ja virtaus ja muisti. Sähkövirta liikkuu johtimissa kaksisuuntaisesti. Sähkövirta on lenkki. Ylimääräinen palautuu nollajohdinta myöten takaisin verkostoon.
Tulevaisuuden pientalossa on noin 30-35 cm kokoinen laite. Siinä on kaksi pyöreää painekennoa, putkea. Ensimmäisessä on nestemäinen hiili ja toisessa on nesteytetty vety. Säiliöistä lähtevät putket yhdysasemaan, joka on noin 30 x 52 cm. Sähköenergiaa riittää pientalolle, kulutuksesta riippuen 2 v. 3 kk. ajaksi.
Alkuaineet, ovatko ne todellakin itsenäisiä, puhtaita vailla yhdisteitä.
4
340
Vastaukset
- Anonyymi
Tuota joo.. pitäisikö käydä kirjastosta lainaamassa joku fysiikan ja kemian kirja - näyttäisi olevan aika hataralla pohjalla.. voisi selvitä sekin miksi samanlaiset atomit viihtyy yleensä hyvin yhdessä.. siihen kun on moniakin syitä.
Kommentti, Anonyymille. Selvisi, samankaltaiset atomit viihtyvät yhdessä. Tarkoittanet niitä oppineita, jotka ovat saman koulukunnan kasvatteja. Todellisuudessahan atomeja ei ole lainkaan olemassa. Ainoastaan ne ovat mielikuvituksessa. Albert Einstein ei pystynyt näyttämään yhtään atomia Nobel komitealle, joten atomipommejakaan ei ole. Atomipommiksi sanotaan paineistettua merimiinaa.
- Anonyymi
Koska atomien olemassaoloa ei luonnossa ole, eikä puhtaiksi määrättyjä alku-aineitakaan luonto sisällä, niin katson tieteen olevan uskontoihin verrattavissa olevan. Tiede hakee vaikutusvaltaa ja arvonantoa----OLEMATTOMILLA SAAVUTUKSILLA.
Atomeilla tarkoitetaan wikipediassa pienhiukkasia. Oikeampaa olisi käyttää nimitystä IONIT. Ionien tutkiminen on laaja-alaista, sillä erilaisuuksia on paljon. Ionien salaisuus on suuri. Tarkemmin: https://taivassade-tiede.blogspot.com/ Kannattaa käydä lukemassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141737
- 941566
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391369Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121325Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3521286