"Tapaus Junnila seuraa hallitusta koko sen olemassaolon ajan. Tai ainakin niin kauan kuin Junnila on tehtävässä.
Elinkeinoministerinä Junnila matkustaa paljon eri maihin muun muassa vienninedistämismatkoille.
Näillä matkoilla hänen menneet tekonsa tulevat todennäköisesti nousemaan esiin aina uudelleen, vaikka Suomessa ne unohtuisivatkin ja perussuomalaiset pitävät tekojen muistuttamista vain vihervasemmiston ajojahtina."
HS 28.6.2023
Hallituksessa on nyt yksi ministeri, joka ei nauti koko hallituksen luottamusta
22
316
Vastaukset
- Anonyymi
Onkohan mukavat olot ? Entä PS:llä ? Purra leikkii diktaattoria
20 prossan kannatuksella.- Anonyymi
Nyt edellisen hallituksen akat huutavat areena keskustelussa niistä asioista, joita heillä oli 4 vuotta aikaa parantaa. Voi jessus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt edellisen hallituksen akat huutavat areena keskustelussa niistä asioista, joita heillä oli 4 vuotta aikaa parantaa. Voi jessus.
Voi jeesu, sinunko mielestä ei Corona ja sota Europassa tuonut aivan yllättäviä menoja. Leikatakko osipitänyt Corona aikana vai heti sen jälkeen.
Tottakai olisi sinun aivoilla olisi kasvu kannattanut näivettää.
Persut lupasivat ettei köyhiltäleikata, vai onko tämäkin muka opposittion ajojahtia.
Kannattaisi Persujen ensin miettiä mitä tuli tehtyä neijänvuodenaikana.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Se ketä leikkiin ryhtyy täytyy se myös kestää.
Suosittelen peiliinkatsomista Persut. - Anonyymi
Nykyisessä hallituksessa on kaksi ministeriä jotka eivät edusta kansalaisten luottamusta ja ne kyllä edustaa rkp:tä. Kärjessä tämä Baja-maja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt edellisen hallituksen akat huutavat areena keskustelussa niistä asioista, joita heillä oli 4 vuotta aikaa parantaa. Voi jessus.
Älä valehtele.
Sari saisi Mustikit ja Mansikit kotio.
Beng - Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17909381M
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Siinähän on oppositiolla räksytettävää,
jos ei muuta puuhaa.
Kiva nähdä montako välikysymystä
ko herrasta oppositio saa aikaiseksi.- Anonyymi
Tarpeen mukaan, montako välikysymystä persu teki " rajat kiinni "
- Anonyymi
Osoittiko äänestys, että heil Halla-aho on valtakunna todellinen johtaja ?
- Anonyymi
Junnilan yhteydenpito natsijärjestöjen kanssa ei lopu, menee vaan salaiseksi.
Persujen kautta pääsee politiikkaan monenlaisia mätiä omenoita.
Ei Junnilan "anteeksipyynnöillä" ja pahoitteluilla ole mitään merkitystä. - Anonyymi
Palstan opposition kannattavien solvaajien , toivoisi sivistävän omaa puhettaan, ennen natsitustaan.
- Anonyymi
Hallituspuolueissahan juuri on ne natsittajat. Kokonainen puolue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituspuolueissahan juuri on ne natsittajat. Kokonainen puolue.
Se on myös avoimesti rasistinen puolue. Sivistynyt ja älykäs ei ole rasisti.
- Anonyymi
Ymmärtäisi jo NTsi-ministeri lähteä vetämään !
- Anonyymi
Ymmärtäisi itse erota, mutta Purra ei anna raukan erota.
Purran pakkomielteet johtaa PS:ää. Taustapiruna mestari.
- Anonyymi
Koko PS-puolue ei nauti luottamusta, mutta siitä ei ole äänestetty - vielä.
- Anonyymi
Presidenttikin on ottanut kantaa: "Vähintään kiusallista".
Äärioikeistolaiset pesukarhut ovat "vähintään kiusallisia".
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009689076.html- Anonyymi
Jep. Helwetin kenkkua, kun kansa ei tykkää.
- Anonyymi
Mikä se Hitlerin lääkärin nimi olikaan ?
Ajoiko sekin pakkosterilisaatiota ?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/17f5b395-4481-4b83-89c9-9d3d2319784e - Anonyymi
PS:n avustajan taannoinen suunnitelma: Hihamerkit ulkomaalaisille ja suomenruotsalaisille
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2012041115438184 - Anonyymi
Ottaako PS suunnitelman käyttöön ja saavatko köyhät ja työttömätkin
hihamerkin ?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058