Näky tulevasta 4251 v. Maan tulevaisuudesta.
Enemmän kun näky/ siirto ajasta- aikaan.
Tämä asiakirja on vakaa.
Olen käynyt tulevassa maassa, näky on oikea. Olin kerran ollut maassa ja lähdin sieltä tulevaan maahan, nähdäkseni tulevan maan kehityksen.
Olen keskimaassa. Maa on tyhjäksi tullut. Asukasluku on vain 3254 aikuista ja kennossa on 6100 kehittymässä , jotka otetaan poi myöhemmin, kasvatusta varten. Kasvatetaan luontaismehuilla.
Ihmiset eivät enää kävele, vaan liikkuvat liitolaudoilla. Ihmisillä ei ole enää nimiä, vaan koodit.
Minun koodini on C11 Kaht. Korkein koodi on A 3254 Pihtn. Johtaja on 3A7 21 Trimon.
Tiede on jumalan sijaan kohdennettuna. Ajat he määräävät ja asetuksen lait. Tiede on kehittynyt pitkälle. Tieteen vallassa on kaikki, syntyvyyttä ei ole eikä enää tarvita, sillä maa on saastunut SÄTEILYSTÄ, joka tulee suur-avaruudesta ja polttaa hetkessä kaiken, jonne tulee. Säteilysuojat on mallinnettuna, käytössä aina.
Miehet ja naiset on neutraloitu jo pieninä, eivät tuota enää jälkeläisiä. Naisten pyörylät tehdään laboratoriossa valmistaen, kennoasennusta varten. Lapsituotantoa on 5 eri lajia 2 poikaa Cii A11 ja K15 A 17. Ja 3 tyttömallia ovat Neutriino 121 ja 727 ja 424 mallit.
Kiinteä maa ( jossa nyt olemme2021 v. ) ja näkymätön ns. sisäfääri ts. ulottuvaisuudet tai Henkitaivas, ovat yhtyneet yhdeksi alueeksi, jo kauan sitten noin 574 v. sitten. (3667)
Ihmiskato ja lajikuntakato johtui ajoista, jolloin suur-avaruuden säteily hävitti kaikkialla olleet.
Olen kuullut infossa. Aiemmin ollen jo kolmella planeetalla käynyt, aluksella: Trach ET Tree 16/74 Phoent 4/21 C5
Johtokuntia, A 3 ryhmät olivat muka siellä käyneet?
Ei ole varmaa, sillä säteilyvirtaus avaruuksissa on vahva ja läpipääsemätöntä.
Tekoäly ja tulevaisuus siitä johtuen.
0
138
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058