Jos lapsessa ei ole ongelmaa, ei voida osoittaa, että lapsen kasvussa ja kehityksessä on ongelma. Silloin syy sijoitukseen on korrelaatio eikä kausaliteetti ja lastensuojelu vetoaa siihen omasta halustaan saavuttaakseen oikeudet vanhempaa vastaan virkamiesasetelmassa.
Korrelaatioksi kelpaa jonkun kolmannen osapuolen vaatimukset ja lastensuojeluilmoitukset, vanhemman poikkeavuus ja tottelemattomuus.
Kyse on ideologiasta, jonka toinen nimi on "lapsen etu", joka poistaa tarpeen todistella huolia ja sallii minkä tahansa huolen toimia syynä sijoitukseen. Sosiaalityöntekijät ovatkin ylimielisiä ja julmia siksi, että he tietävänsä saavansa "vaikka ottaa lapsen huostaan".
Sanomalla noin sinä kiellät lapsen tilan arvioinnin ja asetat sosiaalityöntekijän oikeudet lapsen edun ja tosiasioiden edelle. Se maksimoi sosiaalityöntekijöiden vallan ja poistaa vanhempien ja lasten vallan. Sijoitus on sosiaalityöntekijän oma etu.
Tätä lienee tarkoitettu eduskunnassa silloin, kun haluttiin ennaltaehkäistä lasten kuolemia. Varhainen puuttuminen hätään estää lapsenmurhia, koska silloin ongelmiin voidaan tarjota tukea. Lastensuojeluorganisaatio on käyttänyt sen kuitenkin lain hengen vastaisesti perusteeksi puuttumiseen muista kuin lapseen liittyvistä syistä ja statuskamppailussa vanhempia vastaan, joka ei liity lapsen kasvuun ja kehitykseen millään tavalla. Lapsen kasvu ja kehitys on käsitteellisesti joskus tulevaisuudessa ja silloin mikä tahansa olettamus uhasta joskus tulevaisuudessa edustaa eduskunnan puhumaa varhaista puuttumista ja poistaa tarpeen todistella.
Eduskunnan ajatus varhaisesta tuesta on väännetty lastensuojelussa perusteettomiksi sijoituksiksi ja rajoituspäätöksiksi, joita jatketaan statuskamppailussa ja totaaliyhteisön toimintatavoilla, jossa vanhempi ansaitsee oikeustasoja auktoriteettia tottelemalla niin kuin armeijassa tai mielisairaalassa. Lapsen voinnin merkityksen kieltäminen tehostaa tämän toiminnan toteutumista.
Koska todisteita ei vaadita, sosiaalityöntekijät ovat vedonneet lapsen kasvun ja kehityksen turvaamiseen saadakseen syrjiä ja leimata vanhemmat. Lastensuojelu vahingoittaa lasta ja tuhoaa vanhemmat vain virkavallan toteutumisen turvaamiseksi.
Huomaa, että lastensuojelutyöntekijät eivät itsekään koskaan väitä, että sijoituksella ei ole lapseen liittyvää syytä, kuten itse nyt kirjoitit vaan he väittävät, että kyse on todella lapsen kasvun ja kehityksen huolesta, lapsen ja vanhempien mielenterveyden huolesta, vaikka he eivät ole todentaneet sitä osoittamalla lapsen voivan huonosti vanhempien kanssa. He vääntävät perheiden asiat attribuutiovirheillä, väärillä vastaavuuspäätelmillä ja vetoavat legaaliin valtaan, jossa päätös on oikein vain siksi, että on se laadittu hallintokäytäntöjä seuraten. Pelkästään se, että ongelman väittäjä on virkamies, ei todista ongelman olemassaoloa.
Petri kirjoitti: "Huostaanotto ja laitoshoito on kaksi eri asiaa.
Jos tarkoitat ettei huostaanottoja tehtäisi vaan kaikki ongelmista riippuen laitettaisiin laitoksiin, niin saadaan aikaiseksi iso määrä laitos kierteisiä nuoria aikuisia.
Jos lapsessa ei ole ongelma vaan ongelma on lapsen kasvun ja kehityksen turvaamisessa niin silloin lapsi tulee sijoittaa sellaiseen perheeseen, joka voi tukea ikätasoista/kehityksellistä vaihetta aikuisuuteen.
Mitä vähemmän tarvitaan laitoshoitoa sen parempi, siitä monesti alkaa vankilakierre"
Miten huostaanottoja perustellaan
4
251
Vastaukset
- Anonyymi
Virheellistä olettamusta. Lapsen huostaanotto ei ole 'sosiaalityöntekijän etu'. Millä tavoin muka olisi? Jokainen huostaanotto menee monen prosessin ja monien alan ammattilaisten käsien läpi ennen kuin toteutuu, toteutuessaan, ja sen jälkeen. Ei kannata lietsoa vihaa ammattilaisia kohtaan, jotka pyrkivät pelkästään takaamaan sen, että lapsi kasvaa turvallisessa ympäristössä kaikin puolin. Se, että resursseja on liian vähän, ja jotkut lastenkodit ovat surkeita, ei ole sosiaalityöntekijän syy.
- Anonyymi
Prööt.
- Anonyymi
Miksi lapsesi sitten kasvoi lastensuojelun alaisuudessa normaalikokoiseksi ja muuttui tunne-elämältäänkin normaaliksi?
- Anonyymi
Onko väitteestäsi mitään todisteita? -2 keskihajontaa kasvukäyrällä ei ole alipainoa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492298- 262073
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271495Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161434- 1211381
- 181065
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71964Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut111925Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333873