Se olisi parasta lääkettä valtion talouteen.
Painakaa kaasua tollot ja ottakaa sakko.
Rikkaiden pitäisi ajaa ylinopeutta.
11
143
Vastaukset
No nyt on luovaa ajattelua! Turvallisesti ylinopeutta ajamaan vaan kaikki yli keskituloiset. Tarkempia ohjeita on vaikea antaa, kun se turvallisuus on kuljettajan itse havaittava ja pääteltävä, mutta moottoriteiden ohituskaistaa voi suositella, jos liikennevirtaa on sikseen vähän, ettei siellä näy muita autoilijoita. Lisäksi pitää huomioida, ettei sakkoja kannata kerätä sarjana, koska siitä voi ajokortti lähteä kuivumaan.
- Anonyymi
Yhteiskuntavastuuta voi lisätä vielä pitämällä luuria korvalla.
Moottoriteillähän ei ole peltipoliiseja, joten ylinopeutta voi joutua ajamaan paljonkin, ennen kuin tärppää. Siksi vähän enemmän asiaa mietittyäni tuli mieleen, että peltipoliisin tervehtiminen ylinopeudella vähäisen liikenteen aikaan olisi varmempi keino päästä maksamaan liikennesakkoja. Toinen yhtä hyvä keino on ohittaa valvontatehtävissä ajeleva poliisiauto. Toki hälytystehtävissä liikkuvankin maijan ohittaminen tuo sakot, mutta siinä on turhaa haittaa ja vaaraa.
- Anonyymi
tuttuM kirjoitti:
Moottoriteillähän ei ole peltipoliiseja, joten ylinopeutta voi joutua ajamaan paljonkin, ennen kuin tärppää. Siksi vähän enemmän asiaa mietittyäni tuli mieleen, että peltipoliisin tervehtiminen ylinopeudella vähäisen liikenteen aikaan olisi varmempi keino päästä maksamaan liikennesakkoja. Toinen yhtä hyvä keino on ohittaa valvontatehtävissä ajeleva poliisiauto. Toki hälytystehtävissä liikkuvankin maijan ohittaminen tuo sakot, mutta siinä on turhaa haittaa ja vaaraa.
Ehkä sitten niin, että jos löytää peltipoliisin jostakin, niin rikas ajaa siitä edestakaisin ylinopeutta useaan otteeseen ja sponsori siten valtion kassaa.
- Anonyymi
Olen rikas. En omista autoa. Mitä tehdä?
- Anonyymi
Tue palveluita vuokraamalla auto. Jos ei ole korttia, palkkaa vielä kuljettajakin.
- Anonyymi
Liikennesääntöjen tahallinen rikkominen osoittaa suurta asennevammaisuutta.
- Anonyymi
Eat the rich.
Niin kai se oli. - Anonyymi
No lähes 50 vuotta jo ajanut ylinopeutta mutta yhdet sakot vasta saanut ja nekin 50 km/h alueella
- Anonyymi
Samaa mieltä. Hanaa!!!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157