Aikaisemmin Suomessa oli hyvien tapojen uutisointikäytäntö.
Uutiseksi luonnehdittiin tieto jonka olisi varmistanut kolme kansanvälisesti arvostettua uutistoimistoa.
Aloituksia lukiessa voi kai vain todeta käytännön muuttuneen. Itse aiheeseen liittyvä totuus ei olekaan enää niin tärkeä?!
Uutinen jossa luonnehditaan "luotettavan lähteen mukaan" ilmoittamatta lähdettä. "Asiantuntijan mukaan" ilmoittamatta asiantuntijaa kertoo jo paljon.
Niin kutsutuissa nykyajan uutisissa on myös luonnehdintoja "epäillään" ja "todennäköisesti".
Aikaisemmin tällaista ei ollut, oli uutisia ja huhupuheita.
Luotatteko nykyajan tyyliin, ovatko "uutiset" uutisia vai mielipidemuokkausta?
Huhuihin ja luuloihin perustuva uutisointi
70
400
Vastaukset
- Anonyymi
Aina Suomessa uutiset on varmistettu ja jos jostain syystä ei ole niin asiasta mainitaan avoimesti.
En ymmärrä mitä tiedotusvälineitä avaaja oikein seuraa? - Anonyymi
No meillä on nyt tämä "uusi normaali", johonka ei kuulu toimittajien ammatillinen moraali, poliitikoista ja tutkijoista puhumattakaan, heidän esiintyessä samanaikaisesti suurimpina henk.koht. moralisteina. Eli puhdasta oikeistopopulismia, joka on jo levinnyt vihervasemmistoa myöten. Joten ei kannata ihmetellä, jos kansan luottamus koko maan tulevaisuuteen on haihtunut kuin tuhka tuuleen.
- Anonyymi
Kenellä teillä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenellä teillä?
Ihan vaan tutkitun tiedon mukaan, joka on tietysti nykyään päivittäin mediassa höliseville pölhöpopulistitutkijoille täysin tuntematon käsite.
Anonyymi kirjoitti:
Ihan vaan tutkitun tiedon mukaan, joka on tietysti nykyään päivittäin mediassa höliseville pölhöpopulistitutkijoille täysin tuntematon käsite.
Laitapa linkkiä tuohon tutkittuun tietoon.
moloch_horridus kirjoitti:
Laitapa linkkiä tuohon tutkittuun tietoon.
Olenpa yllättynyt, ettei linkkiä sitten löytynytkään.
moloch_horridus kirjoitti:
Olenpa yllättynyt, ettei linkkiä sitten löytynytkään.
Ellet suorastaan järkyttynyt!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenellä teillä?
Nato-suomella.
Se ketä sanoo itteensä asiantuntijaks ei voi olla tyhmä nato-tiltu?
>Uutinen jossa luonnehditaan "luotettavan lähteen mukaan" ilmoittamatta lähdettä.
Länsimaisen uutisvälityksen peruspilareihin kuuluu lähdesuoja. Sen avulla on tuotettu mahdollisimman hyvin paikkansa pitäneitä uutisia jo 1800-luvulta saakka. Toki lähteet ovat joskus juksanneetkin, sille ei aina mitään voi.
Media ja nykyään toimittajakin vastaavat nimellään ja maineellaan siitä, että käytetty nimetön lähde on luotettavaksi arvioitu ja asiantuntija on asiantuntija muutenkin kun omasta mielestään.- Anonyymi
Tietoa sekin on, jos uutisoidaan päivittäin koronaan kuolleista ihmisistä tai median etusivut ovat täynnä sotauutisia. Mutta kyse onkin median
ammatillisesta moraalista, eli ne haluavat uutisoida. - Anonyymi
"Lähdesuojan" avulla on tuotettu myös aivan täysin keksittyjä juttuja jo 1800-luvulta saakka, ja varmaan jo aiemminkin.
Siihen ei tarvitse olla edes iltapäivälehti. Anonyymi kirjoitti:
"Lähdesuojan" avulla on tuotettu myös aivan täysin keksittyjä juttuja jo 1800-luvulta saakka, ja varmaan jo aiemminkin.
Siihen ei tarvitse olla edes iltapäivälehti.Oletko huomannut, että ne harvat keksimiset on aina sitten paljastettu joko samassa tai kilpailevassa mediassa? Elämään ne eivät ole jääneet pitemmäksi aikaa kuin niissä erittäin harvoissa tapauksissa että totuus on pystytty peittämään kokonaan.
- Anonyymi
Ns, luotettavan lähteen ja näitten aasin tuntijoiden narratiivit eli kertomukset ovat myös ideologisia. Silloin niistä saadaan yleensä hallituksen , kokoomuksen, Naton ja Yhdysvaltojen mielen mukaisia. Aate ja ideologia ei välttämättä ole totuutta . Tällaiset uutiset ovat ihmisten manipulointia. Ja niillä voi antaa täysin väärän kuvan todella tapahtuneista asioista, kun aina jätetään jotain kertomatta. Tietääkö kukaan onko USA päässyt rahoittamaan Suomen mediaa esim, Helsingin sanomia tai jopa YLE n uutisointia. Päätoimittajia ainakin tuntuisi olevan ohjastettu aikaisemmin mainitsemiini ideologeihin.
- Anonyymi
'Tietääkö kukaan onko USA päässyt rahoittamaan Suomen mediaa esim, Helsingin sanomia tai jopa YLE n uutisointia.'
Tietää, ei ole.
- Anonyymi
Todellakin nykyisin on tilanne jolloin ei mihinkään uutisiin voi enää luottaa.
Näin paljon muokattua, lisäiltyä tai karsittua uutisointia ei olla nähty sitten kunniakkaiden Neuvostoliiton päivien.
Vaikka välineet ovat kehittyneet huimasti, ja antaisivat mahdollisuudet mihin vain, niitä voidaan käyttää - ja käytetään - todellisuuden vääristämiseen ennen näkemättömällä tavalla.
Periaate on kuitenkin perinteinen ja sama, vastuu siitä, mitä uskoo, on kuulijalla.
Omalla kiinnostuksella ja vaivannäöllä on kuitenkin mahdollista maailmanuutisista ja niiden taustoista saada jonkin verran selvää.
Lammasmaisella lapsenuskolla tulee taatusti harhautetuksi.- Anonyymi
Miten niin nykyään? Eikös tuo tilanne ole ollut teillä siellä Venäjällä aina.
- Anonyymi
Nyt IS uutisoi että Eagle S on "venäjältä lähtöisin" vaikka se ei ole koskaan ollutkaan venäläinen alus. Uusi-seelanti on oikeampi osoite ja Arabi-Emiraatit.
Iltapaska lunastaa uutta nimeään...Se on fyysisesti lähtöisin eli lähtenyt Venäjältä matkalleen.
Syytät heti saivartelusta, jos sinun sananvaltoihiisi suhtauduttaisiin yhtä pikkutarkasti...- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Se on fyysisesti lähtöisin eli lähtenyt Venäjältä matkalleen.
Syytät heti saivartelusta, jos sinun sananvaltoihiisi suhtauduttaisiin yhtä pikkutarkasti...Ilman mitään saivartelua.
Kyllä sanonta on jostain lähtöisin. Kuvaa paikaa mistä on saanut alkunsa.
Tässä tapauksessa olisi pitänyt käyttää sanontaa on lähtynyt. Anonyymi kirjoitti:
Ilman mitään saivartelua.
Kyllä sanonta on jostain lähtöisin. Kuvaa paikaa mistä on saanut alkunsa.
Tässä tapauksessa olisi pitänyt käyttää sanontaa on lähtynyt.No mielellään olisi, sehän on selvä. Mutta ei tuokaan muoto ihan täysin väärin ollut.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
No mielellään olisi, sehän on selvä. Mutta ei tuokaan muoto ihan täysin väärin ollut.
Nolorepemolo:
"No mielellään olisi, sehän on selvä. Mutta ei tuokaan muoto ihan täysin väärin ollut"
Eli jatkat dis-informaation levitystä.
- Anonyymi
No kyllä MV-lehti on kuitenkin paras.
Ei tarvitse arvailla mistä jutut on repäisty.
Lähde on aina Arse! - Anonyymi
Vähemmän Venäjää on enemmän totuutta ja älykkyyttä.
- Anonyymi
Eilen näytettiin videota gazan "jäätyvistä" lapsista mutta pidettiin tarkkaan huolta ettei räsytelttojen taustaa näytetä.
Saattoi kuitenkin nähdä ettei telttoja ollut kuin muutama ja kaukana vilahti kaupungin talot.
Eli todennäköistä on että näyteltiin tai sitten Gaza ei tarjoa taloasumista juuri näille köyhille mutta terroristi saa lämmitellä sairaaloiden kellareissa.
Yhden vauvan paleltuneet jalat kuitenkin oli rekvisiitaksi löydetty jostakin asiayhteydestä. Videon aikuisilla oli lämpimät vaatteet ja hyvinvoivat kasvot. Lapsilla (joita aina muutenkin kidutetaan) oli vain puserot näytelmän tehostamiseksi.- Anonyymi
"Uutisten" sisällöstä voi siis päätellä PALJON vaikka ne tarkkaan yrittävätkin niitä vääristellä.
- Anonyymi
Joku muna aivo vielä yrittää puolustella israelin tekemisiä Gasassa.
- Anonyymi
Tavallisesti sanovat jos ei Ole varma tieto.
Ja maat käyttävät samoja lähteitä uutisiin jos ne nyt sinulle on valeita niin älä kuuntele tai lue. - Anonyymi
Tarkimmat tiedot saa netistä, vaikkapa Anon videoista.
Jos siis kaipaa jotain hauskaa. - Anonyymi
Aloitukseen sopiva esimerkki, joka päivä jotain, tänään tallaista.
Oiva esimerkki huhuista, joka on valjastettu "uutiseksi" jolla pyritään mielipidemuokkaukseen ja paniikin lietsontaan.
Aloituksessa käytetyt metodit esiintyvät. On "asiantuntija" ja se "todennäköisyys".
Vain ne todelliset todisteet puuttuvat, eli juttu on täyttä palturia.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2558d0f6-491f-4e4b-9765-a859f6e02bc1- Anonyymi
Maailma..eiku, Suomi on mennyt uutisoinneissaan jo ihan hulluksi, olisiko skitsofrenia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailma..eiku, Suomi on mennyt uutisoinneissaan jo ihan hulluksi, olisiko skitsofrenia?
Siltä se näyttää, jonkinlainen sotapsykoosi on vallalla.
Mitkä tahansa väitteet ja syytökset Venäjää vastaan ilman mitään todisteita hyväksytään ja saavat aikaan jonkinlaisen verenhimoisen vimman.
Kaikki järki ja maltti näyttää katoavan kun puhe kääntyy Venäjään.
Mitä siitä voi seurata, ei kai koko kansaa voi johtaa niin helposti onnettomuuteen. Anonyymi kirjoitti:
Siltä se näyttää, jonkinlainen sotapsykoosi on vallalla.
Mitkä tahansa väitteet ja syytökset Venäjää vastaan ilman mitään todisteita hyväksytään ja saavat aikaan jonkinlaisen verenhimoisen vimman.
Kaikki järki ja maltti näyttää katoavan kun puhe kääntyy Venäjään.
Mitä siitä voi seurata, ei kai koko kansaa voi johtaa niin helposti onnettomuuteen.Venäjä on todistetusti harrastanut sellaisia törkeyksiä, että se saa syyttää vain itseään siitä että sitä epäillään aina ensimmäisenä uusista törkeyksistä.
- Anonyymi
Putler luulee ja kuulee kaikenlaisia harhoja... Niitä voi seurata venäjän valtion madiasta propagandalla höystettynä.
- Anonyymi
Antaa hänen niin tehdä, turha tartuttaa samaa tautia omaan maan kansalaisiin.
Suomi on tärkeä, Venäjä ei.
Palsta on muuttunut jo bravdaksi, ikävä kyllä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antaa hänen niin tehdä, turha tartuttaa samaa tautia omaan maan kansalaisiin.
Suomi on tärkeä, Venäjä ei.
Palsta on muuttunut jo bravdaksi, ikävä kyllä.Katsooko joku Venäjän uutisia ja miksi?
Itseäni kiinnostaa Suomi paljon enemmän.
- Anonyymi
Minä lopetin uskomisen uutisiin jo 30vuotta sitten. Maakuntalehdessä oli juttu että Michael Jackson oli harrastanut seksiä apinan kanssa, uutinen vailla mitään todellisuus pohjaa. Lopetin lehden tilauksen ja nyt lukiessani jostain uutista puntaroin myöskin asian toisen puolen. Ja kyllä uutisilla manipuloidaan tyhmiä, näitä lampaita joilla ei ole omaa ajatus toimintaa, ja pääkin toimii vain hatunkanto telineenä.
Tuskin siinä uutisessa sanottiin varmana tietona, että Mikko olisi harrastanut seksiä apinan kanssa. Sanottiin, että väitetään/kerrotaan harrastaneen. Medialukutaito hoi!
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Tuskin siinä uutisessa sanottiin varmana tietona, että Mikko olisi harrastanut seksiä apinan kanssa. Sanottiin, että väitetään/kerrotaan harrastaneen. Medialukutaito hoi!
Ehkä onkin parempi, että ihminen, jolla ei ole medialukutaitoa, ei seuraa mediaa? Toisaalta se sitten johtaa siihen, että hän on valmis uskomaan kaiken maailman humpuukimaakareita.
- Anonyymi
Jos jokin media täällä kertoo hiukankaan vääntynyttä totuutta, niin toinen media puuttuu asiaan heti ja kansalaiset saavat siitä sanoa. Miten Venäjällä? Jos ei valehtele kuten diktatuuri haluaa tai epäilee sanomaa, niin päätyy tyrmään.
- Anonyymi
Anna tuollaisesta esimerkki, miten esimerkiksi nyt mediat suhtautuvat "uutiseen" jossa Suomi pimennetään jo asennetuilla räjähdepanoksilla?
Eikös ne tulisi kerätä pois jos joku varmaksi tuon tietää?
Ai ei voi, kun ei tiedä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anna tuollaisesta esimerkki, miten esimerkiksi nyt mediat suhtautuvat "uutiseen" jossa Suomi pimennetään jo asennetuilla räjähdepanoksilla?
Eikös ne tulisi kerätä pois jos joku varmaksi tuon tietää?
Ai ei voi, kun ei tiedä?Suomen hallitus on epäillysti tiedostanut asian ja on laittanut asiantuntijan mukaan huolestuneen kyselyn Venäjälle. Hallitus on huolestunut siitä riittääkö sytyttimissä virta, on ilmoittanut tietojen mukaan vaihtamaan tarvittaessa sytyttimien paristot...
- Anonyymi
"aasintuntijat" jatkavat "mahdollisuuksilla.
Oletteko te aaseja?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bf584e88-4d59-45f7-871e-b3d018bc7bb0- Anonyymi
Eihän tahoa kuka katkoi kaapelin ole vielä edes tutkinnallisen päätelmän mukaan laitettu oikeuden eteen. Tuskin tullaan laittamaankaan jos kysymyksessä on joku muu taho mitä Venäjä?
Tämä voi olla myös asiantuntijoiden mukaan yksi mahdollinen syy siihen miksi ketään ei MISTÄÄN tuhotyöstä ole vielä oikeudessa syytetty:)
- Anonyymi
Lisää, "ei ehkä uutisia".
Joku ei ehkä tyydy...
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e1564df6-d4a0-42c0-99de-b91510a46d10- Anonyymi
Kai Ehkä on paska lehti? Ottaisiko joku töihin miehen jonka nimi olisi Kai Ehkä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai Ehkä on paska lehti? Ottaisiko joku töihin miehen jonka nimi olisi Kai Ehkä?
Kiristitkö pultit? "Ehkä kiristin".
Tuletko huomenna töihin, "kai minä tulen".
Voi änkeröinen.
- Anonyymi
Vanha totuus.
Merenalaiset kaapeli pelittää vaan silloin kun KAIKKIEN naaapureitten kanssa on hyvät välit, ei muuten.
Niinhän se yx Nato-suomalainen akkakin myrkytti naapurin kaivon ehdalla PASKALLA. Oli välit menny huonox.
Kaivakaa nyt saatana ne kaapelit niin syvälle ettei ne oo pinnassa harattaviissa! - Anonyymi
Kaiva ite!
- Anonyymi
Musk ryhtyy sensuroimaan ZelensKYYn X- viestintää.
Loppuu ukrainan paskapropaganda! 😁✌- Anonyymi
Maailmassa on lukemattomia välineitä viestä netissä ja Muskin X on vain yksi niiden joukossa!
Nyton se tilanne, että kaikki maailman mediat haluavat kertoa yleisölle mitä Trump, Putin tai Zelensky sanoo eikä asiaa haittaa tippaakaan jonkun Muskin toilailut!
- Anonyymi
Suomi24.n pitäisi panna naton propagandistit myös ruotuun.
Ihan ensiksi suomi24:n moderoivalle nato-tiltulle potkut!- Anonyymi
Miksi? Suomi on Naton jäsenmaa! Venäjä taas ei sitä ole!
- Anonyymi
Aikoinaan kiinnitin huomiota ukrainan sodan uutisoinnin puolueellisuuteen mikä paistoi läpi. Kuten uutisen esittely tyyliin "Ukraina kertoo", mutta "Venäjä väittää".
Netistähän on myös sensuroitu lähes kaikki ukrainalle kielteinen materiaali pois.- Anonyymi
Vaikeaa on puolueettoman uutisen toimittaminen kun on tunteet pinnassa ja toimittaja tunustaa väriä.
Anonyymi kirjoitti:
Vaikeaa on puolueettoman uutisen toimittaminen kun on tunteet pinnassa ja toimittaja tunustaa väriä.
Kyllä, minäkin olen viime vuodet lukenut ainoastaan kuuluisaa MV-LEHTEÄ. Sieltä löytyy maailman TOTUUDENMUKAISIMMAT uutiset.
KAALISOPPAA KAALISOPPAA KAALISOPPAA HEI!- Anonyymi
” Kuten uutisen esittely tyyliin "Ukraina kertoo", mutta "Venäjä väittää".”
Ollos huoleton! Asut Suomessa, joka ON länsimaa ja kerrotaan asiat noin.
Kotimaassasi Venäjäöllä asiat kerrotaan päinvastoin! Tosin sillä erotuksella, ettei Ukrainan kantaa välttämättä kerrota laisinkaan!
Maassa maan tavalla! Emme me ole puolueeton valtio! On täysin selvää, että emme ole emmekä tule olemaan puolueettomia eurooppalaisen hyökkääjän ja hyökkäyksen uhrin välillä. Kansamme ei sellaista sikamaisuutta hyväksyisi ikinä, sillä olemmehan itsekin Venäjän vanhojen rajojen palauttamisen kohde, jos se sitä puuhaa meinaa jatkaa.
Tosiasiat ovat sitten toinen juttu, ja ne pitää välittää mahdollisimman objektiivisesti.
Venäläisten toimintatapa on kylvää epäluuloa ja epäluottamusta yhteiskuntajärjestelmäämme. Sitä he tekevät LENINGRADIN toimistostaan käsin. Tämäkin avaus on lähtöisin sieltä.
Siellä on kovin monentasoista kirjoittelijaa. Huonoimmat saavat palkakseen ainoastaan leivänkannikan, KAALISOPPAA ja litran ylikäynyttä KILJUA.
Hyvät kirjoittajat saavat isomman ruoka-annoksen, parempaa KILJUA sekä vähän rupliakin siihen päälle.
KAALISOPPAA KAALISOPPAA KAALISOPPAA HEI!- Anonyymi
Natoon pentiin perse edellä.
Miten on nyt?
Olisiko sittenkin ollut parempi katsoa kuin katua?
Jättää itänaapuri, joka nyt on seulaksi käsitelty suomessa, tyvenesti rauhaan.
Suomi on se l ännenmielisen Euroopan mukana uppoava laiva, jos Trump toteuttaa uhkauksensa.
Miten sitten suu pannaan? On jo liian myöhäistä pitää se supussa.
Onko Nato tuonut sen varmuutta tuovan onnelan suomeen?
Uutisoinnista päätellen ei.
Se on vain lisännyt yhä vain köyhtyvien ja asunnottomien määrää Suomessa.
Sekö, se köyhtyminenkö, on se varmuustekijä, se turvatakuiden tuoja suomessa?Tässä on kotimainen sysimökissä asusteleva kommentoija, joka on lukenut MV lehteä ja kuullut kylän kioskilla "juttuja".
NATOon liittyminen ei liity köyhtymiseen tai talouteen mitenkään. Se antaa sentään jotain turvaa. Vuonna 1939 Suomella ei ollut mitään liittolaisia.
Itänaapurin "rauhaan jättäminen" ei valitettavasti onnistu. Sitä ollaan yritetty, mutta viimeistään Venäjän hyökkäys Ukrainaan pakotti reagoimaan. Sitä "rauhaan jättämistä" muuten yritettiin myös vuonna 1939.
Jäsenyys NATOssa ei todellakaan poista Venäjän uhkaa eikä "tuo varmuutta onnelaan". Niin kauan kuin Venäjä jatkaa nykymenolla, ei mitään "varmuutta" ole olemassa.
Sysimökin asukkaalla on nyt täysin väärät kuvitelmat NATOsta ja talouselämästä.- Anonyymi
törkyturpa kirjoitti:
Tässä on kotimainen sysimökissä asusteleva kommentoija, joka on lukenut MV lehteä ja kuullut kylän kioskilla "juttuja".
NATOon liittyminen ei liity köyhtymiseen tai talouteen mitenkään. Se antaa sentään jotain turvaa. Vuonna 1939 Suomella ei ollut mitään liittolaisia.
Itänaapurin "rauhaan jättäminen" ei valitettavasti onnistu. Sitä ollaan yritetty, mutta viimeistään Venäjän hyökkäys Ukrainaan pakotti reagoimaan. Sitä "rauhaan jättämistä" muuten yritettiin myös vuonna 1939.
Jäsenyys NATOssa ei todellakaan poista Venäjän uhkaa eikä "tuo varmuutta onnelaan". Niin kauan kuin Venäjä jatkaa nykymenolla, ei mitään "varmuutta" ole olemassa.
Sysimökin asukkaalla on nyt täysin väärät kuvitelmat NATOsta ja talouselämästä.Oli Suomella 1939 liittolaisia, mm. Ruotsi, Englanti ja Ranska, joista Ranska jääty Norjaan kesken matkaansa Nikkeliin. Englanti pääsi Nikkeliin perille ja unohti samalla sotimisen Neuvostoliittoa vastaan. Ruotsalaisia tuli kourallinen Suomeen sotimaan.
Noorja ja Ranska olivat VAIN Nikkelin saantiaan turvaamassa.
Niille olis pitäny antaa nikkeliä niskakuoppaan. Anonyymi kirjoitti:
Oli Suomella 1939 liittolaisia, mm. Ruotsi, Englanti ja Ranska, joista Ranska jääty Norjaan kesken matkaansa Nikkeliin. Englanti pääsi Nikkeliin perille ja unohti samalla sotimisen Neuvostoliittoa vastaan. Ruotsalaisia tuli kourallinen Suomeen sotimaan.
Noorja ja Ranska olivat VAIN Nikkelin saantiaan turvaamassa.
Niille olis pitäny antaa nikkeliä niskakuoppaan.Nuo maat eivät olleet Suomen liittolaisia 1939, kuten ei ollut mikään muukaan maa, tollo.
Ne ovat olleet liittolaisiamme vasta vuodesta 2023.
Muutenkin historian tietämyksesi näyttäå olevan jotain ostarilla opittua. 🤪- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Nuo maat eivät olleet Suomen liittolaisia 1939, kuten ei ollut mikään muukaan maa, tollo.
Ne ovat olleet liittolaisiamme vasta vuodesta 2023.
Muutenkin historian tietämyksesi näyttäå olevan jotain ostarilla opittua. 🤪Tutustu historiaan Nato-Tiltu. Se on tylympi kuin luuletkaan.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262143
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161454- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89924Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333873