Yksin elävän vanhuksen henkisen hyvinvoinnin tukeminen

85-vuotias vanhapoika, isoveljeni, joka on ottanut aikoinaan huolehtivan ja neuvovan veljen roolin, on vuosikymmenten aikana muuttunut vainoharhaiseksi, ja syyttelee asioista joita ei ole tapahtunut.
Hän asuu maaseudulla paikassa jossa hänellä ei ole läheisiä naapureita, ainoat yhteydenpidot puhuviin ihmisiin ovat kerran viikossa kylän kaupassa asiointi.
Tilanne on todella vaikea, hän elää yksin ja hoitaa jokapäiväiset asiat unohtelematta niitä. Puhelinkeskusteluissa hän juttelee alussa normaalisti, tyhjänpäiväisistä aiheista, kuten säästä, pilkillä käynneistä, harvojen naapureiden uutisista, mutta keskustelun lopussa hän palauttaa jonkin vanhan asian esille jonka tapahtumat hän muistaa siten, että hän haukkuu minut asioista, joita ei ole tapahtunut.
Hänen hankinen kuntonsa on heikko, "mökkihöperyys" ei ole sopiva määrittely, koska hänellä on selvästi paranoidisia oireita.
Mitä voisin tehdä häntä auttaakseni? Asun uudellamaalla ja veljeni pohjoiss-Savon perällä. Olen 75-vuotias, ja omasta ja oman perheeni mielestä hyvässä henkisessä kunnossa, mutta veljeni ajoittain raivoisa käyttäytyminen alkaa väsyttää.
Siis sosiaaliviranomaisiin en tietenkään voi ottaa yhteyttä, koska veljeni tuntien, hän tietäisi kuka yhteydenottaja on.