Tarpeettomien tohtorien koulutus

Petteri Orpon hallitus ilmoitti helmikuussa 2024 antavansa 255 miljoonaa euroa yliopistoille 1 000 uuden tohtorin kouluttamiseen 3 – 4 vuodessa. Veronmaksajien eurot annetaan nykyisin tutkintoapurahoiksi viideksi vuodeksi. Suoritettujen tutkintojen määrä on edelleen ratkaiseva rahoitusmalleissa.
Todellisuudessa noilla toimenpiteillä kiihdytetään vahingollista kehitystä entisestään ja tuotetaan lisää tarpeettomia ja osaamattomia tohtoreita. Tohtoritutkintojen määrä onkin 1990-luvun alun jälkeen yli kolmikertaistunut, vain valtion velka on kasvanut vielä enemmän.
Äkkiseltään luulisi, että moinen tohtorijoukko olisi työllään voinut auttaa tämän maan taloutta nousuun. Tilanne on kuitenkin se, että iso osa uusista tohtoreista edustaa yhteiskunta- ja humanistisia tieteitä. Vuonna 2023 väitelleistä heidän osuutensa oli selvästi suurin, eli 34 %.
”Oikeiden” työpaikkojen puuttuessa he pääsääntöisesti sijoittuvat vain verovaroin kustannettaviin tehtäviin ja suojatyöpaikkoihin, joissa tehtävät tutkimukset eivät tätä yhteiskuntaa hyödytä millään tavalla. Kaikille ei niitä paikkoja kuitenkaan riitä, joten tälläkin hetkellä Suomessa on työttömänä 1400 tohtoria, joista kaksi kolmasosaa pitkäaikaistyöttömiä.
Suomen akatemia suoltaa vuosittain miljoonia euroja tutkimuksiin, jotka ovat täyttä hölynpölyä. Tässä vain yksi esimerkki: Queer-siirtolaisten vastaanottamisen ja kohtaamisen poliittinen maantiede – hintalappu 447.650 euroa. Tämänkin tekijä tuli Amerikasta Tampereen Yliopistoon auttamaan suomalaisia ymmärtämään siirtolaisten sukupuolien moninaisuutta.
Ulkomailla on tietysti havaittu, että Suomessa saa rahoitusta mitä älyttömimpiin hankkeisiin. Vuonna 2020 puolet tohtoreista työskenteli koulutuksessa ja tutkimuksessa. Kuten edellä todettiin, siitä tutkimuksesta vain vähäinen osa hyödyttää tätä yhteiskuntaa.
Kriittinen arviointi puuttuu.
Hyvänä esimerkkinä päättäjien yksisilmäisyydestä ja lyhytnäköisyydestä on insinöörikoulutus. IT-kuplan aikana kaikki piti kouluttaa koodareiksi, mutta ei niitä töitä lopulta kaikille koulutetuille riittänyt. Kohta on tekoäly syönyt ne loputkin työpaikat. Myös teknisen alan opiskelupaikkoja lisättiin niin, että AMK-tason insinöörikoulutukseen pääsi melkein kuka tahansa.
Seurauksena on ollut, että heikompitasoisen opiskelijaaineksen laadulliseen opetukseen ei ole tarpeeksi resursseja ja opintojen keskeyttämiset ovat lisääntyneet huomattavasti. Koska vaatimustasoa on jouduttu pudottamaan, ei valmistuneilla ole riittävää ammattitaitoa, jota työelämässä tarvittaisiin. Sama suuntaus on ollut diplomi-insinöörien koulutuksessa. Viimeisin osoitus siitä on DI-koulutuksen aloittaminen Itä-Suomen yliopistossa.
Vuonna 2023 suoritettiin 1 728 tohtorintutkintoa, joista tekniikan tohtoreita oli 395. Parikymmentä vuotta aiemmin vuonna 2004 valmistuneita oli 240. Kymmenen vuotta myöhemmin päästiin jo nykyiselle neljän sadan tasolle, jota siis halutaan kasvattaa edelleen ja laadusta tinkimällä.
Kaikesta massiivisesta koulutuksesta huolimatta Suomesta ei ole tullut korkean teknologian ihmemaata. Tässä tapauksessa määrä ei ole tuottanut laatua. Merkittävimmät innovaatiot tehdään isossa maailmassa, jossa markkinat ovat.
Edellä jo mainittiin yhteiskunta- ja humanististen tieteiden hölynpölytutkimukset, jotka eivät kestä puolueetonta kriittistä arviointia. Sudenkuoppa on siinä, että usein vertaisarvioijat edustavat samaa
poliittista agendaa kuin tutkimuksen tekijä. On selvää, että kriittisestä arvioinnista ei ole silloin jälkeäkään.
Tutkimusten laatuun vaikuttaa myös se, että nykyään tulokset julkaistaan englannin kielellä toivoen, että niitä ulkomaillakin luettaisiin. Muulla kuin omalla äidinkielellä toimiminen rajoittaa ajattelukykyä ja voi siten heijastua tutkimustuloksiin.
Suomen ”huippuyliopistot” eivät kansainvälisessä vertailussa kovin korkealle nouse. Viime vuoden World University Rankings -listauksessa Suomesta 200 yliopiston joukkoon selvisi kaksi yliopistoa, Helsingin yliopisto jaetulle sijalle 107 ja myös Suomen parasta teknistä osaamista edustava Aalto-yliopisto vaivoin jaetulle sijalle 196.
Noilla eväillä tuskin Suomeen syntyy uusia innovaatioita ja niiden myötä teollisia työpaikkoja. Ja jos joskus syntyykin, niin heti alkavan menestyksen jälkeen yritys ja toiminnot myydään ulkomaille.