Miksi mies ei halua?

neiti g

Hei

Olen seurannut tätä haluttomuus keskustelua ja olen itse myös siinä tilanteessa, että mieheni ei halua seksiä ollenkaan. Kyse ei ole siitä, että sitä olis edes joskus vaan sitä ei ole yli puoleen vuoteen ollut ollenkaan. Torjuu myös kaikki mun lähentelyt.Olemme seurustelleet 1,5 vuotta, joista 10 kuukautta asuneet yhdessä. Alussa seksiä oli mielestäni normaali määrä, mutta sitten se vain loppui. Olen epäillyt että hänellä olisi toinen, on siitä merkkejäkin, mutta en saa suoraan häntä kiinni asiasta ja kiistää tietysti kaikki väitteet.

Minkäänlainen muunkaanlainen intiimi kanssakäyminen ei myöskään häntä innosta, ei vaadi edes, että häntä jotenkin tyydyttäisin muuten saatikka että hän minua. Asiasta on keskusteltu monestikkin ja olen ehdottanut pariterapiaa, seksikauppaa, seksileikkejä, seksikkäitä alusvaatteita ym. mutta ei vain häntä kiinnosta. Meillä on sellaista pientä halailua ja pusuttelua, muttei mitään suutelua emmekä nuku edes mitenkään lähekkäin emmekä myöskään muutenkaan ole mitenkään lähekkäin esim. sohvalla, kuten alussa oli. Ymmärrän kyllä että alku on aina kiihkeää, mutta ei mielestäni seksi voi loppua kokonaan, koska silloinhan ollaan vain kavereita/kämppiksiä.

Ikää molemmilla 30 , ei lapsia ja työasiat kunnossa. En enään tiedä mitä pitäisi tehdä asian suhteen. Hän vain sanooa, etä kyllä asia palautuu, mutta mitään muutosta ei ole ollut havaittavissa, jotenkin vain loittonee vain enemmän ja mun itsetuntoni kärsii suunnattomasti, en kohta kykene ajattelemaan mitään muuta kuin tätä asiaa. Olen kokeillut kaikki aiemmin mainitut asiat kuten etäisyyttä, aloitteellisuutta, herttaisuutta ym. ja keinot on lopussa. Onko ainoa vaihtoehto ero, sillä en oikeasti kykene täysin seksittömään suhteeseen, vaikka kuinka muuten olisi ihan mies.

13

3929

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Korsto

      Tulipa vaan mieleen, että olisko miehesi kaappi-homo..ei nimittäin olisi eka kerta, kun mies hommaa ympärilleen "kulissit"..U see..

      • neiti g

        No tuo homojuttu on käynyt myös mielessäni enkä sitäkään mitenkään poissulje täysin, ei vain ole todisteita enkä kyllä ryhdy miksikään kulissiksi kenellekkään. Ihmettelen vain, kun on aiemmin kuitenkin asunut/seurustellut useamman vuoden, että miten se sitten onnistui?

      • Korsto
        neiti g kirjoitti:

        En sulkisi pois "toista naistakaan"..olettaen, että hän on fyysisesti terve?

        Muistaakseni miehen haluihin vaikuttaa myös nuo testosteroni-tasot, ja jos ne on alhaiset, voi esiintyä haluttomuutta..? Ne muuten voi käydä tutkituttamassa.

        Noh, paha sanoa, mistä kiikastaa..pahaa vaan pelkään, että hän on rakastunut johonkin toiseen.

      • neiti g
        Korsto kirjoitti:

        Niinpä niin sitä itsekkin pelkään, että on rakastunut toiseen, mutta miksi ei sitten tee elettäkään tämän meidän jutun lopettamisesta, koska tätä haluttomuutta on niinkin pitkään jo jatkunut ja näit mun epäilyjä toisesta jo kuitenkin useamman kuukauden ajalta. Mielelläni haluisin että kävis tuon testosteronitason mittaamassa, sillä sitä olen yhtenä vaihtoehtona myös ajatellut ja sitä hänelle ehdottanutkin.

    • Tiedät itsekin vastauksen.

      JOS JOKU MIES VÄITTÄÄ, ETTÄ SEKSI EI OLISI TÄRKEÄÄ PARISUHTEESSA ON A.FRIGIDI(mies), B.MASENTUNUT TAI C.VALEHTELEE

    • mies

      Hyvin kummallista...kyllä mies ajattelee seksiä yksin,kaksin ja porukassa ja pyrkii iholle...jos ei, niin sitten on jotenkin sairas, mieleltään tai fyysiseti.Nyt on kyllä valitettavasti todettava, että jos em. asiat ovat miehelläsi ok. niin kysymyksessä on toinen nainen.Mutta älä välitä, meitä miehiä kyllä riittää, selvitä tilanne mahdollisimman nopeasti ja hakeudu sitten toisten tykö..

    • mies6

      Stressi kotona/työpaikalla, epäonnistuminen seksissä, epäonnistumisenpelko seksissä, väsyminen, omanajan puuttuminen, utopistiset tulevaisuuden suunnitelmat, masennus, tupakointi, alkoholi, sairaus jne.

      Haluttomuus voi johtua monesta eri syystä. Turha leimata miestä homoksi tai pettäjäksi haluttomuudesta. On ajanjaksoja milloin haluaa useammin ja normaalia on haluttomuuskin.

    • herra h

      Tiedän tasan tarkkaan, mistä puhut ja miten siitä voi kärsiä. Olemme samanikäinen pari ja meillä on aika sanatarkasti sama ongelma, tilanne vaan on toisinpäin. Ja miehenä se syö mua aivan tuhottomasti, kaikki mahdolliset keinot alkaa olla käytetty ja kumppanin vaihto alkaa olla edessä. Ei sinällään huvittaisi, mutta ei ole muuta vaihtoehtoa, en jaksa enää pähkäillä asian kanssa, vaan haluan taas alkaa elämään normaalia, vilkasta ja iloista elämää. Jos haluat vaihtaa mielipiteitä, niin laita mailios, jos sulla joku hotmail on. Muuten kaikkea hyvää, ja ei nyt heitetä kirvestä kaivoon, nuoria ollaan ja aletaan nauttimaan elämästä.

      • neiti g

        Se on ikävää, että kyseinen ongelma on niin yleinen nykyään, vaikka ainahan sitä naisia on pihtaamisesta syytetty. Itse en koskaan ole kuulunut tähän gategoriaan, sillä mikä onkaan sen parempi syy lähteä miehille vieraisiin kuin se että oma nainen ei anna. Se on vain harmillista, että tämä on myös näinpäinkin, sillä kyllä monille naisille seksi on yhtä tärkeää kuin miehillekkin. En itsekkään haluaisi vaihtaa miestäni, mutta jatkuva asian pähkäily sekoittaa kohta jo täysin. Osoitteeni on neitisafiiri@suomi24.fi

      • vesimiesnainen

        neiti g, kun luin vastaukses niin oli kuin suoraan meikäläisen elämästä. Seurusteltu on 2 v. joista 8 kk menny kokonaan ilman seksiä. mies ei pidä suutelemisesta, eikä mistään muustakaan kosketteluun liittyvästä. alan olla jo ihan puhki, kun en tiedä mistä johtuu. ollaan nuoria vielä, alle 30-v. eli eikös sen ikäistä miestä pitäis vielä innostaa? meillä koko homma lopahti melkein heti alkuunsa, mut ajattelin koko ajan et annan aikaa niin kyllä se siitä. no aina vaan pahenee... tsemppiä sulle, keksitään joku keino!

      • neiti g
        vesimiesnainen kirjoitti:

        No kuullostaa todellakin tutulta, meilläkin varmaankin toi 8 kk on aika lähellä totuutta. Hän ei myöskään pidä suutelemisesta eikä koskettelusta, joten tiedän täsmälleen mistä puhut. Alan myös itse olla täysin hajalla tilanteesta ja kuten myös alun jälkeen homma ei oikein ole ottanut tulta, mutta olen jaksanut olla optimistinen, mutta kuinka kauan? Syö todellakin itsetuntoa ja kyllähän siinä fiilikset sitä toista kohtaan muutenkin kärsii ja muuttuu. Juuri se intiimiläheisyyshän luo sen parisuhteen ainutlaatuisuuden.
        Toivotan sulle myös jaksamista ja tsemppiä!

      • Pandora

        Meillä oli vähän vastaavaa...
        Unohda painostus, älä tee ehdotusta miehellesi, anna hänen olla.
        Hommaa itsellesi kunnon hieromasauva ja hoitele hommat itse.
        Luulen, että miehesi ihmettelee haluttomuuttasi (älä siis kerro hänelle koko asiaa) ja alkaa kiinnostumaan. Meillä ainakin kiinnostus heräsi kun en enää keskustellut koko asiasta enkä painostanut.

      • tony666
        Pandora kirjoitti:

        lainaus muualta:

        "Ihminen kun on kokonaisuus kaikki asiat vaikuttavat. Mutta perusseksi on
        luultavasti niin alkukantainen juttu, että kaikki aistit toimivat siinä mukana.
        Tunteet, äänet,tuoksut, kosketuspinta-ala, liikehdintä, siis kaikki aistit.
        Meillä toimii ainakin ääni isona kiihokkeena molemmille, mutta etenkin minulle.
        Ihan reipas voihkinta ja pyynnöt aktin aikana "pane minua, nussi poika" jne.
        kohottavat haluja ihan ihmeesti.
        Sitten vielä reipas kynsien upotus miehen takapuoleen tai selkään auttavat."

        Että silleen. On tärkeää olla muistissa mielikuva hyvästä seksistä molemmilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5340
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      113
      1592
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      231
      1550
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1143
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      302
      1105
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe