Hän asuu yksin maaseutupaikunnalla, ja kaikki hänen ikäluokkansa sukulaiset ja naapurit, jotka ovat vuosikymmenten aikana hyväksikäyttäneet perheettömän veljeni avuliaisuutta ja hyväntahtoisuutta, ovat kuolleet. Myös heidän jälkisukupolvensa ovat muuttaneet muualle. Hän hoitaa talous- ja raha-asioitaan erittäin huolellisesti, eikä unohtele mitään jokapäiväiseen elämään liittyvää.
Olen ainoa sukulainen, perheellinen 78-vuotias pikkuveli, joka olen saanut kuulla jokisella tapaamiskerralla veljeni kertomuksia hänen kokemuksistaan. Kun olen ottanut kantaa noihin tilanteisiin, ja kommentoinut, hän on sanonut olevansa OK, ja hyväksyvänsä alistamisensa, koska "ihmiset tekevät virheitä", ja se on hänen elämäänsä. Yleensä olen saanut ns. haukut "asioihin puuttumisesta, vaikka hän on usein kertonut toistuvasti asioista joissa häntä on nöyryytetty, ja hän on sen hyväksynyt.
Pari kymmentä vuotta aiemmin hän on alkanut syytellä minua täysin perättömistä asioista, joissa aiheena on jokin vuosikymmeniä aiemmin sattunut tapahtuma muunneltuna sellaiseksi, jossa asiat ovat muuntuneet päinvastaisisi todellisiin tapahtumiin verrattuna.
Eli siis veljeni on avun tarpeessa, mutta en voi auttaa, koska hänen suhtautumisensa on muuttunut vihamieliseksi.
En tiedä syytä, mutta hänen, useimmiten puhelimitse kuulemistani kiukun, jopa raivon kohtauksista päätellen "normaali elämäni" johon kuuluu vaimo ja lapset perheineen ovat hänelle "eri maailmaa".
Mitä voisin tehdä hänen hyväkseen?
En voi ottaa asiaa esille hänen kotipaikkakuntansa sosiaaliviranomaisille, koska hän on heille erittäin normaali ja fiksu vanhus.
Erittäin hankala tilanne 85-vuotiaan vanhanpojan elämässä.
8
167
Vastaukset
- Anonyymi
Hän tuntee tarvetta kertoa sinulle miten näkee maailman, joten anna olla kannan ottamiset sikseen . Jokainen yksinäinen ihminen tuntee joskus halua kertoa asioista jotka painavat mieltä sitten jos hän hoitelee taloutensa huolellisesti niin en usko että tarvitsee apua , sillä yksilön oikeus on katsottava aina tälläisissäkin asioissa,vaikka kääntelevät muistikuvansa sellaisiksi kun ovat ne jotenkin kokeneet.
Ole vaan se kuunteleva pikkuveli ja anna hänen elämänsä olla jos hän sanoo että hän on OK . Mutta jos alat huomaamaan muita asioita hänen käyttäytymisessään ettei hän hoitele arkipäiväänsä kunnolla , niin silloin voit ajatella tehdä jotain hänen hyväkseen . Sillä jos joku juuri nyt puuttuisi hänen elämäänsä ja vaikka pakko muuttaisi hänet hoitoon niin se veisi häneltä hengen , sillä ihminen joka on tottunut olemaan yksin aina ei kestä pakko toimenpiteitä .. vaikeita asioitahan nämä ovat silloin kun ei oikein tiedä onko aika puuttua asioihin , mutta jos ei tee vahinkoa itselleen eikä muille niin pärjäilee. - Anonyymi
Kokeile tehdä huoli-ilmoitus.
- Anonyymi
Kiitos vastauksista. Huoli-ilmoitus ei mielestäni nyt kannata, koska veljeni huomaisi/tietäisi, jos sosiaaliviranomaiset ottaisivat yhteyttä, kuka pyynnön on tehnyt, ja saattaisi tulla totaalinen välirikko.
Ensimmäisen kommentoijan ohje lienee tässä vaiheessa paras. Eli pidän yhteyttä puhelimitse, ja tapaamisilla, jolloin saan toki kuulla syyttelyä, mutta en "lähde peliin mukaan", en missään tapauksessa ala väitellä tai edes huomioida hänen muuntuneita muistikuviaan merkittävästi. Eli kuuntelu ja keskustelun ohjailu muihin aiheisiin on paras suhtautuminen.
Minullahan ei todellakaan ole mitään veljeäni vastaan.
Hän asui äitimme kanssa, ja tapasi sinkkusiskoamme viikonloppuisin, kun siskomme kävi kotonamme auttamassa.
90-luvun alussa sisaremme kuoli, ja äitimme kuukausi myöhemmin. Se muutti veljeäni, joka oli jo 70 luvun alusta, jolloin isämme kuoli, kantanut vastuun kotimme kaikista asioista. Hän menetti perheensä.
Minulla ja toisella veljelläni oli jo vaimo ja lapset, ja elimme kaukana "kotipaikkakunnaltamme" ja vanhempaan veljeeni verrattuna aivan toisessa maailmassa.
Luulen, että samanlaisia tapauksia on Suomessa monia ja monia, joissa yksin maaseutumökkiinsä poikamieheksi jäänyt vanhin veli on vieraantunut ja kaunaantunut nuorempiin veljiinsä heidän opiskeltuaan ja muutettuaan työn perässä muualle, ja perustettuaan perheen, joka vie lopulta lähes kaiken ajan.
Onko se sitä mökkihöperyyttä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Huoli-ilmoitus ei mielestäni nyt kannata, koska veljeni huomaisi/tietäisi, jos sosiaaliviranomaiset ottaisivat yhteyttä, kuka pyynnön on tehnyt, ja saattaisi tulla totaalinen välirikko.
Ensimmäisen kommentoijan ohje lienee tässä vaiheessa paras. Eli pidän yhteyttä puhelimitse, ja tapaamisilla, jolloin saan toki kuulla syyttelyä, mutta en "lähde peliin mukaan", en missään tapauksessa ala väitellä tai edes huomioida hänen muuntuneita muistikuviaan merkittävästi. Eli kuuntelu ja keskustelun ohjailu muihin aiheisiin on paras suhtautuminen.
Minullahan ei todellakaan ole mitään veljeäni vastaan.
Hän asui äitimme kanssa, ja tapasi sinkkusiskoamme viikonloppuisin, kun siskomme kävi kotonamme auttamassa.
90-luvun alussa sisaremme kuoli, ja äitimme kuukausi myöhemmin. Se muutti veljeäni, joka oli jo 70 luvun alusta, jolloin isämme kuoli, kantanut vastuun kotimme kaikista asioista. Hän menetti perheensä.
Minulla ja toisella veljelläni oli jo vaimo ja lapset, ja elimme kaukana "kotipaikkakunnaltamme" ja vanhempaan veljeeni verrattuna aivan toisessa maailmassa.
Luulen, että samanlaisia tapauksia on Suomessa monia ja monia, joissa yksin maaseutumökkiinsä poikamieheksi jäänyt vanhin veli on vieraantunut ja kaunaantunut nuorempiin veljiinsä heidän opiskeltuaan ja muutettuaan työn perässä muualle, ja perustettuaan perheen, joka vie lopulta lähes kaiken ajan.
Onko se sitä mökkihöperyyttä?Se voi olla "mökkihöperyyttä" mutta itselle tulee mieleen ensimmäisenä joku otsalohko dementia tyylinen tapaus. (näitä vanhuus iän dementioita mahtuu helposti kaksikymmentä tusinaan, enkä niistä niin tiedä.)
Ihminehän saa olla niin kettuuntunut elämäänsä kuin haluaa, mutta sellaiset asiat mitkä pitäisi selvittää, että hoitaako hän oikeasti raha-asiansa, syökö hän kunnolla, tai pukeutuuko kelin mukaan. JNE. Asioita jotka ovat ovat indikaattoreita siitä hänen toimintakyvystään.
Jos vastaus on ei, niin eipä siinä silloin muita vaihtoehtoja ole, kuin mennä vaikeimman kautta, ja tehdä niitä huoli ilmoituksia.
Ainoa vinkki minkä voin antaa, on se että, jos sinä et ise ole kunnossa, niin et pysty auttamaan häntä. Tässä tapauksessa tarkoitan enemmän sitä, että homma ei saa mennä liian "henkilökohtaiseksi" tai "suolaiseksi" sinulle, että jaksat ja pystyt auttamaan.
Ps. erilaisille omaisille on olemassa järjestöjä.
Muistiliitto, finfami, tulee nyt ensimmäisenä mieleen.
- Anonyymi
Cityelämää viettävät ja itsekin nuori
- Anonyymi
Omat hoitajat odottavat mahdollisuutta
- Anonyymi
Ongelmia ei ole
- Anonyymi
Itseni "kunnossa" pitämistä tietenkin ajattelelen, "on laitettava naaman eteen tipahtava happinaamari ensin itselle, ennen kuin alkaa avustaa sitä hätääntyneen ja hosuvan vieruskaverin naamalle".
Kiitos myös hauskoiksi tarkoitettuja läppiä heittäneille asiantuntijoille!
Aloittaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 692713
- 632654
- 681792
- 241617
- 201550
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä91480- 151392
- 381233
- 401203
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko81197