luin levyarvostelussa klamydian tres hombresista tällaista jottain että....

yksitoikkoisia sävellyksiä. Noh ehkä näin mutta itte tykkään tosi paljon tres hombresista että vois käyvä titteliä paras klamydian levy. Mä mietin tossa että on hienoo kun on olemassa levyarvostelijoita että musta ei ollenka paha juttu.

Tres hombresissa musiikillisesti se on sitä jossa nyansseja ei paljoa. Tosi eeppistä mun mielestä että vähällä musiikillisella jutulla saatu paljon aikaan hyvää eeppistä punkkia.

Kape rummuissa muuten! kap kap kap rytmiä vettää melekein alusrta loppuun. Muistuu mieleen ainaki kappale ruottalainen oopperalaulaja jossa on kapella pieniä irtiottoja mut muuten pyssyy musiikillisissa raameissa kii koko ajan tosi tarkasti eikä se haittaa vaan kääntyykin hyväksi jutuksi. Ainutlaatuinen rumpali! Omaa lajiaan rumpujen soittajana ettei toista samanlaista ole joka vettää noin sammaa linjaa alusta loppuun kap kap kap-rytmillä.

Vesku kitarassa aika sumuisella soundilla vettää ja ei hirveänä tarjoa eri sävyjä ja tämäkin kääntyy ainoastaan vahvuudeksi että tykkään hirmuisesti ja sama huomio basisti Laaksoharjun bassotteluun että tyypilliseen tappaan vahvaa soundipuolta vettää Arto Laaksoharju.

Kappalevalinnat onnistuneita että esim rikollinen ihmettelee = wow!
veljeni sanoi että onpas harvinaisen yksitoikkoinen biisi. Noh minusta legendabiisi.

kommentoija Juha pohjola(erakko-metsänmies)