Asperger Kameleontti

>>>>> " en pidä heitä pahoina... mutta he eivät vaan ymmärrä toisten tunteita."
Tuo on itseasiassa yksi juttu mikä on vaatinut minulta noin kymmenen viiva viidentoista vuoden harjoittelun, niin että pystyn samaistumaan toisiin ja käsittämään sen mitä se toinen kokee ja tuntee. Eräs vaikeimmista asioista mitä voi opetella. Joskus toki on vaikeuksia jos toinen peittelee tunteitaan, ja se pitää tulkita pienistä vihjeistä, mikroilmeistä, eleistä, katseesta ja äänensävystä. Melko vaativaa. Joskus täytyy miettiä asiaa päivä tai kaksi että tajuan mistä on kyse. Tietysti harmittaa kun se tilanne on mennyt jo ohitse ja on myöhäistä reagoida siihen enää parin päivän päästä. Kun olisi pitänyt osata reagoida luonnollisesti yllättävään tunteelliseen tilanteeseen ja valikoida oikeat sanat mitä sanoa. Tuokin olisi varmaan joskus vielä mahdollista mutta ei vielä tässä vaiheessa ainakaan minulle ole.
m

Asperger ei ajattele "ettei tuolle mitään kukaan voi" vaan että tuohon ongelmaan ei ole löydetty ratkaisua vielä tällä hetkellä.

Toisten tunteisiin sekä omiin tunteisiin suhtautuminen on vaikeaa kyllä, kun pitää miettiä että millä tavalla tähän tunteeseen tulee reagoida, ja millä tasolla tai teholla. Pitääkö yleensä tuoda omaa tunnetta ollenkaan esille vai pitääkö sen vain omana asianaan, ja jos tuo esille tunteensa niin millä tavalla se pitäisi ilmaista ja kuinka voimakkaasti. Paljon kysymyksiä ja laskutehtäviä on tehtävä ennenkuin reagoi itse tilanteeseen.
Aspergerilla on tunteita paljonkin, mutta ne on yleensä kätkettynä.
Käsityksesi on väärä ettei ole eväitä huomata tai huomioida, on eväitä mutta oikean reaktion löytäminen vaatii paljon laskutoimituksia. Sinulla itselläsi on päässäsi automaattinen ohjelma joka tekee kaikki nuo laskutoimitukset hetkessä ilman sinun omaa panostasi, ja sitten vain teet sen minkä vastauksen aivosi sinulle antoivat tilanteen perusteella, toimit vaiston varassa. Asperger henkilö pystyy samaan mutta joutuu tekemään kaiken tuon työn manuaalisesti omassa päässään laskemalla. Aivan kuin sinulla olisi käytössäsi älypuhelin mikä antaa laskutoimituksen vastauksen sinulle sekunnissa kun vaan kysyt siltä, kun taas aspergerilla on vain päässälasku käytettävissään. Ei edes vanhanaikaista laskukonetta, vain oma henkinen kapasiteetti. Ja se on tietysti erillainen eri ihmisillä, kuten kaikkia ihmisiä ei ole veistetty samasta puusta, aivan samoin kaikkia aspergereja ei ole tehty samanlaisiksi. Voi olla olemassa huippuälykkäitä aspergereita, ja varmasti onkin, jotka pystyvät esiintymään täysin normaaleina ihmisinä oman valtavan henkisen kapasiteettinsa avulla, manuaalisesti päässään laskien joka tilanteen ja oikeat vastaukset ja reaktiot siihen. He ovat todennäköisesti erittäin menestyneitä elämässään.
m

>>> Puhui erostaan lähes teknisesti. Puolison tilalle olisi voinut miettiä työpaikan, auton, talon...muttei ihmistä.>>>

Melko vähästä järkytyt. Oletin että se olisi sanonut jotain todella epäsoveliasta. Kaveri vain teki virhearvion siinä kuinka paljon tunteita pitäisi näyttää tuossa tilanteessa, voi olla että se on matemaattisesti suuntautunut niin ei osaa tuollaisia asioita ilmaista välttämättä juuri ollenkaan. Ei se ole helppoa, jos et näytä tunteita niin olet kylmä, jos taas näytät liikaa tunteitasi niin olet naismainen ja halveksittava. Tuo raja on erittäin tarkka, ja vieläpä vaihtelee eri ihmisillä, tämä tasapaino pitäisi säätää jokaiselle keskustelukumppanille erikseen. Tässä on muuten syy siihen miksi haluan aina puhua yhdelle ihmiselle kerrallaan, enkä useamman ihmisen joukolle. Jos on useampia ihmisiä porukassa niin otan yhden johon keskityn ja tarkkailen vain tämän reaktioita ja eleitä. Joskus toivon että minäkin olisin matemaattisesti suuntaunut eikä minun tarvitsisi edes miettiä tälläisiä, pyörittelisin vaan numeroita päässäni päivät pitkät. Kuitenkin nyt vältän liiallisia tunteenilmaisuja, koska ihmisten tunteisiin vetoaminen on mielestäni halpamaista, eikä ollenkaan asiallista. Sellaista tunteisiin vetoavaa henkilöä ilmeisesti kutsutaan dramaattiseksi.

Itsekin varmaan vastaavassa tilanteessa miettisin asiaa teknisesti, mitkä tekijät vaikuttivat ja aiheuttivat eron, ja kuinka suuri vaikutus yksittäisillä eri tekijöillä oli. Ja mitä olisi voinut tai pitänyt tehdä toisin. En oikeastaan edes ymmärrä että mitä ne tunteet enää tuossa vaiheessa auttaisivat kun tilanne on jo ohitse. Tunteita olisi tarvittu ennen sitä eroa, eikä sen jälkeen.
m

Ihmiset on erillaisia, oli sitten asperger tai ei ollut. Ajatukset ja asenteet on erillaiset jokaisella vastaantulijalla.

Emotionaalisuutta voi todellakin oppia, se ei ole sen kummempaa kuin minkä tahansa taidon opetteleminen. Mutta sinä taidat puhuakin hallitsemattomasta emotionaalisuudesta, eli dramaattisuudesta. Mielestäni se on ihan eri asia.
Itse en ole koskaan käsittänyt dramaattisesti käyttäytyviä ihmisiä. Onko kyse huomion hakemisesta vai mistä, en vaan tajua sitä että mikä motiivi sellaiseen käytökseen on.
Sinulla ei ole vastausta siihen kysymykseen että miten tunteiden ilmaiseminen olisi parantanut tilannetta jota kuvailit, koska se tilanne tapahtui eron jälkeen, ei ennen sitä.
m

No en ymmärrä tuota. Käytät paljon sivistyssanoja jotka ovat minulle vieraita, enkä jaksa niitä nyt alkaa opiskelemaan.

Kyllä minä pystyn tuntemaan ihan minkä tahansa tunteen minkä sinäkin, mutta pitää vaan tietää että mikä tunne on sovelias mihinkin tilanteeseen. En välttämättä ihan aina tiedä. Jos saisin valmiin käsikirjoituksen tilanteeseen niin pystyisin kyllä tuntemaan ne kaikki tunteet mitä siihen on valikoitu. Suhteessa pystyisin tuntemaan kaikki siihen tarvittavat tunteet. Mutta jos se suhde menisi täysin pieleen eikä toimisi, lakkaisin tuntemasta niitä tunteita ja kävelisin pois siitä.
Tietysti kuitenkin on olemassa moraali, se mikä on oikein ja väärin, ja velvollisuudet. Nämä eivät ole tunteita eikä niillä ole mitään tekemistä tunteiden kanssa. Nämä ovat järjellä ajateltavissa olevia asioita, loogisia asioita.

En tiedä kuinka sinä nyt olet niin paljon parempi jos tunnet sattumanvaraisesti niitä tunteitasi, ehkä täysin ilman järkevää syytä tai ilman mitään tarkoitusta. En vaan pysty sitä näkemään jotenkin paremmaksi kuin minun systeemiäni. Entä jos jokin menee pieleen ja tunnet jotain hulluja tunteita mitä sinun ei pitäisi ollenkaan tuntea? Mitäs sitten teet? Olet helisemässä hullujen vapaina riehuvien tunteiden armoilla. Ei se nyt kovin hienoa ole semmoinen.

m

>>>>Tässä tullaan sinunkin kohdalla siihen, että ... sanotaanko suoraan?... Sinulta puuttuu jotain mitä et tule saamaan millään. En minäkään voi saada mitä ehkä haluaisin itselleni nyt.>>>>

Selvästi et käsitä yhtään mistä on kyse. Et edes alkua siitä.

Joo, no sitä ei tarvitse minulle kertoa ja selittää että olen erillainen, vääränlainen, ja eriarvoinen ihminen kuin sinä ja muut. Sen tosiasian opin jo hyvin nuorena, jo lapsena. Tiedän sen kyllä, se ei ole mikään uutinen minulle.
Ja mielihyvin jättäisin koko yhteiskunnan ihan teidän normaalien haltuun ja omaan rauhaansa, jos vaan pystyisin siitä jotenkin erossa ja irrallaan olemaan.
Mutta teidän yhteiskuntanne ei jätä minua rauhaan. Se teidän yhteiskuntanne ei ole koskaan antanut minun olla rauhassa omissa oloissani.
En ole ihan vaan huvin vuoksi opetellut kommunikoimaan normaalien ihmisen kanssa, heidän tavallaan ja heidän säännöillään, opettelin vain koska oli pakko. En yhtään tiedä minkälainen olisin ilman sitä yhteiskunnan luomaa pakkoa olla tietynlainen.
En tiedä, en osaa edes arvata olisinko parempi vai huonompi kuin nyt olen.
m

>>>>>Kyllä minä uskoisin tietäväni mistä on kyse.>>>>

Olet siis tavannut yhden henkilön jota kutsut aspergeriksi, vaikka tuo vaikuttaisi enemmän autistiselta, tai vaikka joltain tunne-elämän häiriöltä.
Ja nyt tuon yhden kokemuksen perusteella leimaat tuhannet muut samasta häiriöstä kärsivät ihmiset. Tarvitseeko sanoa enempää.

Mutta juuri tuolainen on sitä normaaliutta. Ei-normaaleille tuollainen asenne on jotain täysin käsittämätöntä.
Se ottaa päähän että normaalit ihmiset eivät edes yritä ymmärtää mistä on kyse, vaan sinut heti luokitellaan joksikin mitä et ole. Joku muuko sen tietää minua paremmin kuka tai mikä minä olen, ja mistä syistä olen sitä mitä nyt olen. Ja se joku jopa osaa sanoa mikä on minulle parasta, ja sanoo miten minun tulee toimia jatkossa. Jos joku sinulle latelisi tälläistä tekstiä niin varmaan se ärsyttäisi sinuakin.

Keskityt tarinassasi ihan väärään kohtaan. Ohitat täysin sen tosiasian että tuo henkilö oppi heti yhdellä kerralla jotain hänelle täysin uutta. Yritti toistaa oppimaansa mutta tilanne oli siihen väärä. Vaikka sinulla on omakohtainen kokemus ja esimerkki niin silti et vaan tajua.

Et edes arvaakaan miten paljon voi oppia jos aikaa on siihen käytettävissä kymmeniä vuosia, kuten minulla on ollut. Et ikinä tietäisi että olen asperger, voisit vaikka väittää kivenkovaan toisinpäin jos joku niin sanoisi. Tietysti tämän aspergerin kiinnostus täytyy kohdistua juuri tähän aiheeseen, kuten itselläni kohdistuu. Minua on aina valtavasti kiehtonut ymmärtää normaalien ihmisten käytöstä ja siksi olen aihetta tutkinut vuosien ajan ja samalla oppinut paljon. En toki kaikkea vieläkään ymmärrä.
Tuossa kertomuksessasi jos henkilön tilalla olisin ollut minä niin olisin ensinnäkin huomannut tilanteen, ja luultavasti olisin osannut reagoida siihen oikein ainakin jollain tapaa. Itselleni ongelmallista olisi tuo koskettelu, kun sellaista en nyt ollenkaan harrasta, joten siihen täytyisi ensin tottua ja sopeutua.

m

>>>>>Niin...Saatan olla itsekäs, mutta en minä ala suhteessa opettamaan assea käyttäytymään kuten itse käyttäydyn.>>>>

Ai, sinä olet siis mies? Tämä oli minulle erittäin suuri yllätys. Ja järkyttävä yllätys. Oletin että kyseessä oli naispari. Tai en vaan olettanut niin, vaan olin täysin varma asiasta että olet aivan vuorenvarmasti nainen. Nyt en enää yhtään tiedä mitä ajatella.
m

Olen hyvin hämmentynyt nyt. Pidin aivan itsestään selvänä että olet nainen.

Itse olen omaksunut miehen roolin. Enkä tiennyt että mies voi olla tuollainenkin, en ollenkaan käsitä sitä. Itse en olisi, koska mielestäni poikkeaisin roolistani täysin sivuun silloin. Mielestäni se olisi selkeä virhe jonka kaikki muut heti huomaisivat. Yritän välttää virheitä parhaani mukaan, kokoajan. Jopa täysin yksin ollessani.
En voi käsittää tätä ollenkaan, en ymmärrä. Huomaan että kuullostan nyt lähinnä joltain tieteiselokuvan robotilta, mutta mieleni en vaan nyt toimi eikä pysty käsittelemään tätä asiaa. Tämä on erittäin hämmentävää.

m

en tiä oonko assi mut monet tuntomerkit täsmää ja moni tuntomerkki täsmää myös erityisherkkään ja ADHD;n ihmiseen ja itseasiassa pikkuveljelläni ja hänen pojalla on ADHD joten en ihmettelis jos mullaki o ja asperger tod näk on minulla. Jotenki tuntuu että tää mun maailmani on jotenki semmonen että en koe olevani kovin sosiaalinen vaan erilaisempi muttei se mua haittaa pätkän vertaa vaan päinvastoin.

Luulin että olisin jotain jo oppinut kun vuosikymmeniä olen opiskellut ihmisyyttä ja ihmisten rooleja. Nyt kaikki oppimani kääntyikin sekunnissa päälaelleen.

Olet siis mies ja haluat että nainen ottaa sinua kädestä kiinni ja lohduttaa sinua kun sinulla on huono päivä, pitää päätäsi sylissään ja silittää päätäsi? En voi käsittää tuota asiaa ollenkaan. Voiko tämä edes olla mahdollistakaan. Oletan että olet jotenkin poikkeava, mikäli olet mies. Ei tuollainen käsittääkseni ole normaalia.

En edes tiedä että pystyisinkö tuollaiseen ollenkaan vaikka nainen vaatisi sitä minulta, tuollainen olisi niin täydellisesti roolini vastaista, kaiken sen mitä olen omaksunut omaksi itsekseni ja omaksi minäkseni. Täysin oman minuuteni vastaista. Sellainen hämmentäisi mieltäni. Ehkä alkaisin sen seurauksena miettimään että kuka minä olen, olenko mies vai nainen, ja mikä rooli minun pitäisi nyt omaksua. Tuollaisessa tilanteessa, siis mikäli nainen vaatisi minua suostumaan tuollaiseen, olisin luultavasti täysin puhumaton ja lihakseni olisivat jännittyneet ja tuijottaisin suoraan eteeni yhteen pisteeseen. Mieleni ei osaisi käsitellä asiaa enkä tietäisi miten toimia. Mielessäni vilkkuisi varoitusvalo: Ristiriita. Sekä epäilys että yrittääkö tuo nainen tehdä minustakin naista, miksi, mistä ihmeestä tässä on kyse, ja pitääkö minun kenties seuraavaksi pukeutua naisten vaatteisiin. En edes pystyisi keskustelemaan asiasta koska mieleni ei pystyisi käsittelemään sitä eikä ymmärtämään siitä mitään, en tietäisi mitä sanoa.

Minä olen mies eikä minulla ole huonoja päiviä, ei ole varaa eikä aikaa sellaiseen. Joinain päivinä toki v***ttaa niin perkeleesti, ja silloin hajotan jotain, pistän jotain palasiksi, vaikka pahvilaatikoita. Joskus useita vuosia sitten löin paljaalla nyrkillä raskasta kellarin ovea niin että paukahti, käteni saattoi hieman hajota silloin, ja se on vieläkin hajalla. Silloin kun ottaa tosissaan päähän niin en todellakaan kaipaa että joku nainen lohduttaa minua ja silittää päätäni, parempi vaan pysyä kaukana, koska tuollainen käytös vaan ottaisi minua päähän vielä enempi.
Sitten menen tekemään jotain fyysistä hommaa vähäksi aikaa missä saan heitellä jotain rojuja tai kantaa painavia asioita, jotain yksinkertaista fyysistä työtä. Puolen tunnin päästä olen taas ok.

m

Täytyy myöntää että erittäin vaikuttavasti osaat kirjoittaa tunteista ja muusta sellaisesta. Itseasiassa en muista että kukaan nainen olisi osannut ylipäätään kirjoittaa tunteista noin taitavasti kuin sinä. Olen lukenut viestisi nyt useaan kertaan koska siinä on niin paljon sisältöä jonka täydellinen käsittäminen teettää minulle vielä paljon töitä.

Epäilen että naiset yleensä ovat oikeasti melko tunteettomia, suurin osa tunteista on vain esitystä. Joskus jos olen ollut tilanteessa missä nainen saa jonkinlaisen tunnekohtauksen niin kun ärähdän sille lyhyesti niin se tunteenpurkaus loppuu siihen paikkaan ja nainen hiljenee, sen tunnepurkaus oli pelkkää esitystä millä se hakee vain huomiota.

Yhä minua häiritsee tuo kuvailemasi tilanne, missä pää on sylissä. Tai siis se koko asetelma että nainen lohduttaa miestä. Tuollaisesta lohduttavasta asetelmasta minulle tulisi mieleen äidin ja pojan välinen vuorovaikutus, eikä ollenkaan miehen ja vaimon välinen vuorovaikutus.
Myönnettäköön että olen rooleja opiskellut aika paljon elokuvista, lähinnä toimintaelokuvista, niissä on sarjamurhaajia ja sellaisia, ja poliiseja, toiminnan miehiä. Harvemmin niissä paljoa muita tunteita käsitellään kuin vihaa ja kostoa. Sotaelokuvissa taas on sankaruutta ja toveruutta. Toki myös olen oppinut tosi-tv:stä ja dokumenteista joissa keskitytään jonkin henkilön historiaan, niissäkin tosin usein on sarjamurhaajia ja muita sellaisia. Draamaelokuvia en ole jaksanut katsoa, niissä ei ole oikein mitään minua kiinnostavaa.
Ehkä minulta on jotenkin jäänyt näkemättä tuollainen erillainen kuvaus miehestä kokonaan, ja siksi tämä asia on mielelleni niin vaikeasti käsiteltävää.
Itseasiassa minua harmittaa ettei tavallisista ihmisistä tehdä dokumentteja missä seurattaisiin niiden normaalia elämää, minulle se olisi erittäin kallisarvoista opiskelumateriaalia. Tosin nyt kun olen jo vuosikausia sitten omaksunut tämän roolin niin vaikea sitä on mennä enää muuttamaan siitä. En tiedä miten sitä muuttaisin ja miksi, minulla ei ole syytä siihen. Jos luopuisin miehen roolista niin mitä ottaisin siihen tilalle, en tiedä. Ja kun kuitenkin olen isokokoinen ja todella näytän mieheltä niin mitä järkeä olisi omaksua jokin muu rooli sen tilalle. Pitäisi myös muuttaa ulkonäköäni siihen uuteen rooliin sopivaksi. Ajatus kyllä kiehtoo minua jollain tavoin, ehkä jos joskus kyllästyn miehen rooliin niin voin keksiä jotain muuta erillaista.

Tvstä tuli muutamia päiviä sitten hyvä elokuva The Accountant, jossa oli pääosassa asperger-henkilö, tais siis normaali näyttelijä esitti sellaista. Siinä oli monta kohtausta johon pystyin itse samaistumaan hyvin. Tuo henkilö oli vaan matemaattisesti lahjakas ja itse taas olen kielellisesti. Tajusin nyt että ne kohtaukset joita itse pidin erinomaisina varmaan normaalista ihmisestä näyttävät hyvinkin oudoilta kun eivät ymmärrä miksi se henkilö toimii niinkuin toimii, että miksi se ei saa sanottua veljelleen että on kiva nähdä pitkästä aikaa. Oikeastaan samaistuin aivan liian moneen kohtaan siinä elokuvassa ja ymmärsin heti täysin mistä oli kyse.

Minulle olisi hyvin vaikeaa tuollainen kuvailemasi tunteiden varassa oleminen, tai tunteiden varassa eläminen, koen sellaisen erittäin epämiellyttäväksi, enkä oikein näe mitään järkevää syytä sellaiseen. Ja mikäli parisuhteessa vaaditaan tuollaista niin taidan jättää sen suosiolla väliin. Sellainen olisi aivan liian rankkaa minulle.
Tuollainen lohduttajan rooli taas olisi jotain minkä voisin omaksua itselleni, luulen että se sopisi minulle ihan hyvinkin. En toki tiedä kun en ole kokeillut sitä.
m

>>>Roolihan on rooli. Jokainen kuitenkin on itse oma persoonansa.>>>>
>>>>Mutta ei sua pidetä huonompana ihmisenä noiden takia. Sinä koet vain niin.>>>

Tuo ettei minua pidettäisi huonompana kuin muita on pelkkää sanahelinää minulle. Olen sen asian oppinut jo kahdenkymmenen ensimmäisen vuoteni aikana perusteellisesti, joka päivä. Se on tosiasia, se ei ole mikään tunne. Sitä tosiasiaa ei voi poistaa kukaan tai mikään enää ikinä. Ei se yleensä haittaa minua. Joskus tulee vaan tilanteita missä turhaudun normaaleiden ihmisten ajatuksenjuoksuun. Siis en ole mikään kylmä tunteeton zombi, tunnen kyllä vihaa, ärtyneisyyttä ja turhautumista.
Minä en itse pidä itseäni yhtään minään. Voin olla mitä tahansa haluan olla. Se että haluaisin olla yksin jossain eristettynä muista ihmisistä on jotain mitä nuorempana toivoin. Nyt sillä ei ole merkitystä enää, olen aivan eri ihminen kuin silloin.
Mikä on tämä persoona mistä puhut, miten se ilmenee ja mitä siihen kuuluu?
Kopioin tuon aiemman viestisi ja tallensin sen tekstitiedostoon, luulen että joudun sitä vielä lukemaan lukuisia kertoja uudestaan ajan kanssa. Se oli kovin tunnepitoinen. En saa vielä kiinni ihan jokaisesta tunteesta mitä viestisi sisältää. Erittäin vaikuttavasti kyllä kuvailit niitä tunteita. En muista tuollaista kuvausta ikinä ennen nähneeni missään. On kyllä erittäin vaikea uskoa että olet oikeasti mies, mikään tekstissäsi ei viittaa siihen että olisit mies, vaan päinvastoin, puhut tunteista ja halaamisesta ja kaikesta. Minulle se on jotain täysin käsittämätöntä.
Jotenkin minulle on erityisen vaikea pala nieltäväksi tuo kohta että nainen lohduttaisi miestä kun miehellä on paha olla. Että se heikompi osapuoli lohduttaisi vahvempaa. Minulla on vaikeuksia joko käsittää sitä, tai käsitellä sitä asiaa. Ilmeisesti asian sisäistäminen tai hyväksyminen on minulle todella iso ongelma.

m

Nainen siis ei mielestäsi ole suhteessa se heikompi osapuoli, vaan nainen voi olla voimakkaampi, ainakin henkisesti, ja tukea miestä ja lohduttaa tätä? Minulle tuo on hyvin poikkeuksellinen näkemys, en ole tottunut tuollaiseen ajatukseen.

Edelleenkään en tarvitse ammattilaisia.Minulla ei ole itsetunto-ongelmia eikä huonommuuden tunteita. Sanoin että se on tosiasia, minkä olen oppinut lapsuudessani, koko lapsuuteni ajan ja koko nuoruuteni ajan. Kyse ei ole mistään keksimästäni tunteesta joka olisi perusteeton. Vaikka mielestäsi tämä asia olisikin perusteeton, niin se on joka tapauksessa jotain minkä olen koko lapsuuteni ajan oppinut joka päivä uudestaan, niin sellaista ei vaan voi poistaa. Mitkään puheet ei siihen mitenkään vaikuta. Tosiasiat eivät poistu puhumalla, tunteet ehkä poistuvat.

En usko alkuunkaan tuohon väitteeseen erillaisista persoonallisuuksista että jokainen olisi jotenkin uniikki. Sellaiseen ei ole minkäänlaisia loogisia järkisyitä olemassa.
Luin persoonallisuuksista wikipediasta, aika epämääräistä selostusta siellä. Minulla ei ole tuollaista pitkäaikaista pysyvää persoonaa, vaan muutan sitä tarpeen mukaisesti. Esimerkiksi olen viettänyt pitkiä aikoja yksin, mutta voin yhtä hyvin olla kokopäiväisesti toisen ihmisen seurassa mikäli niin on tarpeen tehdä, muutan vain persoonallisuuttani tilanteen mukaiseksi. Toki minulla on ominaisuuksia, kuten se etten siedä häliseviä ja äänekkäitä ihmisjoukkoja tai tilaisuuksia jossa tuollaista esiintyy, mutta se ei ole osa persoonaani vaan johtuu neurologisesta häiriöstäni. Varmaan suuri osa persoonallisuusluokituksista voidaan selittää erillaisilla aivotoiminnan häiriötiloilla.

Puhuit paljon niistä tunteista ja tuntemuksista. Mielestäni niillä tunteilla on hyvin vähän merkitystä, ainoan merkityksen tunteelle antaa se mihin sinä itse sitä tunnetta käytät.
Minulla ei niinkään ole ongelmia tunnistaa tunteita, vaan ongelma on se että en ole varma mikä tunne sopii mihinkin tilanteeseen sekä miten voimas sen tunteen ilmaisun tulisi olla siihen tilanteeseen nähden.
Lisäksi toinen ongelmani on koskettaminen, tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta ajatukselta koskettaa toista ihmistä, jollei kättelyä lasketa, joka toki myös on minulle vaikeaa.

Miehet eivät tietenkään puhu tunteistaan tai ongelmistaan koska eivät halua vaikuttaa heikoilta muiden seurassa. Tosin mikäli mies puhuisi tunteistaan naisen seurassa niin ehkä antaisi itsestään jopa rohkean vaikutelman kun uskaltaa puhua ääneen omista tunteistaan, se ei todellakaan ole helppoa. Tietysti ensin pitäisi niitä tunteita olla mistä puhua.
Huomaan että olemme erittäin eri linjoilla monenkin asian suhteen, enkä usko että minkäänlaista yhteistä näkemystä voisimme löytää näihin aiheisiin kun olemme nähtävästi täysin päinvastaista mieltä. Minä en aio muuttaa mielipiteitäni tai toimintatapojani jotka olen kymmeniä vuosia jatkuneen prosessin aikana muodostanut. Arvaan ettet sinäkään aio.

m

Tätä en taas tajunnut, voitko täsmentää tuota lausetta?
Vai tarkoititko niin että joku nainen voi olla kiinnostunut minun kaltaisestani henkilöstä, tai persoonasta, ja joku ihan toisenlainen nainen on kiinnostunut sinunkaltaisestasi pehmeästä miespersoonasta. Nämä naiset ovat varmaan hyvin erityyppisiä ihmisiä, sekä varmaan erinäköisiäkin olemukseltaan, en tiedä.

Tuo on hieman vaikea asia että sanoisin sille toiselle millainen ihminen olen, kun voin olla melko monenlainen, tarpeen mukaan. Myönnän sen että tuo aiemmin kuvailemasi pää sylissä istuminen olisi minulle nyt aivan liian outoa, mutta siihenkin oppisin kyllä jos olisi hieman enemmän aikaa totutella tilanteeseen. Sittenkin minulle sopisi sen lohduttajan rooli paljon paremmin, vaikka asetelmassa omat hankaluutensa olisikin, ja mikäli saisi valita niin sen roolin valitsisin heti. Lohdutettavana oleminen olisi minulle hyvin vaativaa, mutta mikäli nainen vaatisi sitä niin sopeutuisin siihenkin ajan kanssa. Ongelma on vain se että se on nyt tällä hetkellä kaiken sen vastaista mitä olen koko elämäni aikana oppinut. Mutta uskon että pystyisin tuonkin asian muuttamaan itsessäni mikäli tarve siihen tulisi. Se on kuitenkin vain tunne, tai opittu oletus.

Huomaan kyllä että olemme kuin yö ja päivä, saat itse valita kumpi noista haluat olla, minulle ei ole merkitystä.
Ongelma keskustelussa kanssasi on se että heität ilmoille jonkin lyhyen lauseen ja oletat että toinen ymmärtää mistä siinä on kyse, et yhtään selitä mitä sillä tarkoitat. Varsinkin jos keskustelukumppanisi on täysin päinvastainen henkilö mitä sinä olet, niin olisi tärkeää täsmentää lausuntojaan. Varsinkin jos se toinen ei niin yhtään ymmärrä että mistä puhut.

Siitä toisen muuttamisesta, en näe keskustelumme perusteella minkäänlaista syytä muuttaa itseäni mihinkään suuntaan, itseni muuttaminen suuntaan tai toiseen ei olisi minkäänlainen ongelma minulle, mutta en näe siihen mitään syytä ja yhä uskon olevani oikealla tiellä. Tämä keskustelu on ollut se ainoa poikkeus minkä olen kohdannut sillä suunnalla mihin olen kulkenut. Kaikki muu mitä tiedän puhuu sen minun suuntani puolesta. Enkä koskaan muuttaisi itseäni, eli persoonaani, vain siksi kun joku sanoi niin. Pitäisi siis olla kyse kumppanista ja parisuhteesta, ja naisen pitäisi asiaa haluta vakaasti eikä vain hetken mielijohteesta. Jos vaikka minulla olisi jokin ärsyttävä tapa, millaisia minulla ei käsittääkseni pitäisi olla, niin voisin sen muuttaa heti yhdessä päivässä, sellainen ei olisi mikään ongelma.

m

>>>> Joku tykkää siitä mitä oot ja mikä on sulle luontaista...ei tartte opetella mitään rooleja.>>>

Luulin jo pienen hetken ajan että pääsimme jotenkin lähemmäs yhteisymmärrystä. Nyt näyttää siltä että kierrät kehää. Palaat takaisin alkuun aivan kuin ei sanaakaan olisi vaihdettu.

Tuo on täysin sinun oma asiasi ettei sinun tarvitse opetella mitään rooleja, se ei päde kaikkiin muihin ihmisiin. Ymmärrätkö sitä? Se olet sinä itse, ei muut ihmiset. Ymmärrätkö sitä eroa itsesi ja muiden ihmisten välillä? Eivät kaikki täällä ole juuri samanlaisia kuin sinä olet, eivät ajattele samanlailla eivätkä toimi samojen periaatteiden mukaan. Toisilla ihmisillä on erillaisia ongelmia elämässään joiden mukaan on pakko yrittää toimia, eri tavoin kuin miten sinä toimit.

Entä jos mikään ei ole minulle luontaista. Poislukien neurologisen häiriötilani aiheuttamat ongelmat. Tai nekään eivät ole luontaisia, tai osa persoonallisuuttani, vaan osa häiriötä jonka kanssa joudun elämään.

m

koko keskustelu löytyy täältä:


https://keskustelu.suomi24.fi/t/18934540/mika-siina-on-etta-jotkut-miehet-ei-herata-naisissa-mitaan-kiinnostusta